Haikeutta kylänraitilla: Ennen oli kaikki jos ei paremmin, niin ainakin lähempänä
”Kotikuntani kaltaiset maalaiskunnat käyvät taistelua peruspalveluista, hammashoidon säilymisestä tai lukio-opetuksen jatkumisesta”, kirjoittaa MT:n toimittaja Johanna Koskiahde kolumnissaan.
Kuvituskuva eteläpohjalaisesta maisemasta.25.11.202517:40
Käydessäni synnyinseudullani eteläpohjalaisessa pikkukunnassa mielen valtaa haikeus. Enpä ikinä olisi uskonut nuoruuteni vuosina opiskelijaksi lähtiessäni, miten nopeasti maailma muuttuu ja Suomi sellaisena kuin sen tunnen, katoaa.
Omassa lapsuudessani nelisenkymmentä vuotta sitten kylän raitti oli täynnä elämää. Ruokakauppojen tarjonta oli kattava, jokainen pääsi hankkimaan päivittäiset eineksensä omaan arvomaailmaansa istuvan ketjun liikkeestä kuuden ja puolen tuhannen asukkaan kunnassa.
Postin toimitilat tuntuivat jättimäiseltä virastolta, jonka tiskillä asiakkaita palveli rivi toimihenkilöitä. Postimerkkejä tarvittiin yhtenään, jotta tieto kulki. Omat lapseni eivät edes tiedä, mihin moista tarraa tarvitaan.
Pankkeja kunnassa oli niin monta, että niistä tähän vuodenaikaan kerätyillä joulukalentereilla sai vuorattua oman huoneen seinän.
Oli usean yrittäjäpolven historiaa vaaliva kirjakauppa. Muistan vieläkin ovenpielen kellon kilahduksen äänen ja sen ihanan koskemattomien kirjojen tuoksun, jonka kauppaan astuessa aisti.
Vaatekauppoja oli omat nuorisolle ja varttuneemmalle väelle. Lahjatavarakauppa oli käsittämätön aarreaitta, jonka käytävillä hädin tuskin reppu selässä mahtui liikkumaan. Hienointa oli kuitenkin lelukauppa. Tallessa on se ainut Barbi, jonka kaupasta omilla rahoilla ostin. Yllään pinkkiä pitsiä ja glitteriä, kuinkas muutenkaan.
Siinä kylän raitilla oli vielä paljon enemmänkin. Yritystoiminnan vilkkaus oli oma lukunsa, hyvinvointipalvelut toinen tarina.
Siinä kylän raitilla oli vielä paljon enemmänkin. Yritystoiminnan vilkkaus oli oma lukunsa, hyvinvointipalvelut toinen tarina. Sotakorvausten rasituksen jälkeisinä vuosikymmeninä kansakunta löysi varat ja rakensi alueellisesti kattavan hyvinvoinnin. Nyt on kaikki syöty ja elämä halutaan keskittää tunnin etäisyydelle pääkaupungista.
Kotikuntani kaltaiset maalaiskunnat käyvät taistelua peruspalveluista, hammashoidon säilymisestä tai lukio-opetuksen jatkumisesta.
Hyvinvointialueiden talouskurimuksessa palvelut halutaan keskittää seutukuntien keskuksiin. Nopeasti sulkeutuu tämä ympyrä: vain 50 vuotta sitten kansanterveyslaki velvoitti kunnat laajan hammashoidon järjestämiseen ja hoitolaverkosto kehittyi. Nyt ollaan lakkauttamassa toimipisteitä ja keskittämässä palveluita.
Nyt on kaikki syöty ja elämä halutaan keskittää tunnin etäisyydelle pääkaupungista.
Terveyskeskuspalvelut on keskitetty ja ikäihmisiä kuskataan pitkin maakuntaa vapaiden paikkojen perässä. Se on yksinäistä lopun odotusta, kun vanhus viedään sadan kilometrin päähän omaisistaan vuoteeseen makaamaan.
Lukioita perustettiin kotiseutuni pikkukuntiin 1960-luvun tietämissä. Oppilasmäärien pienentymisen ja kuntien rahoituspaineen lisääntymisen myötä maaseudulla opinahjojen siirtyminen seutukuntakeskuksiin on nyt iso uhka. Opiskelijoille se tietää eriarvoista asemaa ja kohtuuttoman pitkää koulumatkaa.
Monissa kunnissa opettajat ovat peruskoulun ja lukion yhteisiä. Virkojen vetovoima katoaa ja opetuksen taso laskee, kun tarjolla on reissuhommaa ympäri maakuntaa. Näin sitä palataan kiertokoulujen aikaan.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
