Pelkään metsäni puolesta

Minä olen syntynyt metsässä ja kasvanut metsässä. Minä olen lähtenyt metsästä ja palannut metsään. Minä olen nähnyt puiden syntyvän ja kasvavan, ja minä olen nähnyt puiden kaatuvan ja kuolevan. Minä olen pelännyt tulipaloja, myrskyjä ja tuholaisia. Minä olen rakastanut metsää ja omistanut metsää ja ollut siitä ylpeä. Mutta nyt pelkään metsäni puolesta.

Minun metsästäni on tullut kaikille yhteistä kansallisomaisuutta, ja minusta on tullut kuin rikollinen, joka tätä omaisuutta uhkaa. Satelliittikuvien ja tietokoneohjelmien pohjalta on laadittu monimuotoisuuskarttoja. Niiden sanottiin olevan kaikille avointa tietoa, ja uutisissa kerrottiinkin, kuinka puolet Suomen metsistä ollaan tuhoamassa.

Jos omistaisin kaksion Helsingissä, saisin sille vuosittain melkoisen vuokratuoton, eikä sitä kukaan paheksuisi. Jos omistan samanarvoisen metsätilan, ja myyn puuta kerran kolmessakymmenessä vuodessa, olen luonnonraiskaaja. Tukkipuu kasvaa ihmisiän; ei metsästä joka vuosi tule tuottoa.

Olen tutustunut EU-taksonomiaan, ja odotan mielenkiinnolla EU:n biodiversiteettistrategian lainsäädäntöehdotusta. Vihreiden Satu Hassin esittämä vertaus taksonomiasta luomutuotantoon oli populistista, mutta toisaalta ennakoivaa. Suuret metsäyhtiöt eivät voi ostaa tulevaisuudessa puuta metsänomistajalta, joka ei noudata EU:n säädöksiä. Suomessa ollaan luomassa sellaista kuvaa, että metsämme hoitavat maamme hiilineutraaliksi, eikä tavallisen kansalaisen lopulta tarvitse luopua paljon mistään.

Kun selviämme koronasta, kaikki on kuten ennenkin. Talouskasvu jatkuu ja woltit ja supercellit luovat uutta vaurautta. Vaihdetaan sähköautoon ja maalämpöön, ja suositaan joukkoliikennettä. Siirrytään liha- ja maitoproteiinista vegeen – ihan sama missä ja miten se on tuotettu.

Tämän vuoden aikana itselleni on käynyt selväksi, kuka Suomessa on suurin maksaja: maaseutu. Metsänomistajat ja maanviljelijät tulevat saamaan sellaisen määrän lisävelvoitteita, että moni on valmis luopumaan.

EU:n metsästrategiassa toki hehkutetaan ekomatkailua. Minulle metsäläisenä se on ehkä suurin uhkakuva: Törmätä oman lammen rannalla ekomatkailijoihin ja heidän jättämiinsä jälkiin.