Eikö lastensuojelua koetakaan lasten suojelemisena?

Sana lastensuojelu esiintyy liian usein yhteyksissä, joissa sen toimintaa kyseenalaistetaan: kaunista tavoitetta ja lasten hyväksi tehtävää työtä puidaan kielteisessä valossa. Miksi lastensuojelua ei koeta lasten suojelemisena, vaikka lapsi tarvitsee aina suojelua, syntymästään alkaen ja pitkään?

Suojelun antamiseen vanhemmilla on luontainen halu. Aina vanhempi ei kuitenkaan pysty huolehtimaan lapsistaan. Hallinnasta riistäytyneeseen elämäntilanteeseen on voinut johtaa jo lapsuudessa käynnistynyt hankalien asioiden kehityskulku, johon ei ole ollut apua tarjolla riittävästi. Vanhemman omassa lapsuudessaan kokema suojelun ja turvan puute on voinut aiheuttaa häpeää, masennusta, vihaa tai taipumusta itsetuhoon. Kyse ei ole pahuudesta vaan kyvyttömyydestä, joka tosin voi joskus johtaa pahoihin tekoihin. Vanhempi, joka ei ole lapsuudessaan tullut kohdatuksi arvostettuna yksilönä, on saattanut jäädä vaille vanhemmuuteen tarvittavia taitoja ja voimavaroja.

Kun kovia kokenut vanhempi joutuu kokemaan lapsensa huostaanoton, katkeruus voi purkautua huostaanoton tekijää tai lastensuojelua kohtaan. Näin etenkin, jos vanhempi jää tilanteessa yksin. Kun lasta suojellaan, myös lapsen vanhempaa on suojeltava. Vanhemman sisällä olevan vaille jääneen lapsen on saatava tukea aikuisena. Mennyttä ei voi muuttaa eikä kaikkea voi korvata, mutta jotain voi aina korjata. Katkeroituneen sisältä löytyy ihminen, joka tarvitsee lohtua. Hänen suojapanssariensa turvissa on ydin ihmisestä, joksi hänen olisi pitänyt saada kasvaa.

Lasten ja vanhempien välisen luontaisen riippuvuussuhteen vuoksi lastensuojelun avun on ulotuttava sekä lapsille että vanhemmille. Pitkällä aikavälillä kehittyneet ongelmat eivät korjaudu hetkessä eivätkä niihin liittyvät ratkaisut ole joko tai -asetelmia: Koko perheen auttamiseen saattaa kuulua myös lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle, joskus lyhyeksi, joskus pitkäksi ajaksi, riippuen vanhempien voimavaroista. Sijoituksen aikana vanhemmille on tärkeää saada olla voimiensa mukaan lastensa elämässä, kokemassa vanhemmuutta ja toivoa paremmasta huomisesta. Vanhempien toivo heijastuu ilona lapsissa.

Kukaan tuskin sanoo, ettei lasten suojeleminen ole tärkeää. Tunnekuohua huostaanottojen ympärillä ei aiheuta lastensuojelu, vaan lastensuojelun asiakkaiksi päätyneiden vanhempien ongelmat ja raskaat tunnekokemukset, joiden kanssa he ovat usein jääneet yksin.

Lastensuojeluun käytettävät varat kohdistuvat 80-prosenttisesti vasta siihen vaiheeseen, kun lapsi on jo jouduttu sijoittamaan oman kodin ulkopuolelle. Lastensuojelu kulkee oikeaan suuntaan pyrkiessään auttamaan perheitä ennen huostaanottoa, niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Edullisinta on tarjota lapsille ja perheille mahdollisimman toimivat yhteiskunnan peruspalvelut ja helppo pääsy avun pariin jo ongelmien alkuvaiheessa. Rakentamalla perheistä välittävää arvoilmapiiriä luomme lastensuojelulle sille kuuluvaa merkitystä ja parempaa tulevaisuutta kaikille.