Maaseudun merkitykset

Kuisma

Maaseudulle on kolmen viimeisen sukupolven aikana jäänyt se talon vähä-älyisin. Siellä ei ole sitten 1970-luvun tapahtunut mitään edistystä.”

Joskus kannattaa tarttua yksityiskohtaan, jos se kuvaa jotain suurempaa. Tässä on sellainen yksityiskohta. Kuka siis on noin sanonut?

Olen erikseen tarkistanut, että nuo lauseet on todella lausunut perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik. Suljetussa tilaisuudessa, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ne eivät ole huumoria. Eikä mikään kohteliaisuussääntö estä niitä kertomasta, kun jutun on kuullut ja se kerran totta on.

Puoluesihteeri Sandvikin mielessä maaseutu siis on biologisesti valikoitunutta tyhmyyttä.

Sitran Maamerkit-ohjelma on myös selvitellyt maaseudun merkityksiä. Professori Pertti Alasuutari on jäljittänyt maaseudun merkityksiä viime vuosikymmenen sanomalehtiteksteistä. Hän tunnistaa maaseudusta neljä merkitysaluetta, jotka ovat:

1. maaseutu kaupungin vastakohtana

2. maaseutu maisemana

3. maaseutu maa- ja metsätalouden tuotantoalueena

4. maaseutu epämodernina eli modernin maailmanajan aloituspisteenä.

Maaseutu kaupungin vastakohtana on helppo, mutta äärimmäisen vaarallinen rakenne. Se tarkoittaa, että jos tulee kiista tai vaikeampi kysymys, kaupungissa asuvien ihmisten enemmistö huutamalla huutaa totuuden kumoon. Totuus muodostuu väestön voimasuhteiden mukaan.

Sen tajuaminen, että kaupunki ja maaseutu muodostavat jatkumon akselilla kesämökki-maatila-kylä-kirkonkylä-pikkukaupunki-maakuntakeskus-pääkaupunki, vaatii jo jonkin verran ajatusta. Mitä kohtia tuolla jatkumolla oma elämäsi koskettaa? Jatkumon kautta tajuaa, että kysymys on koko Suomesta, jossa asumisketjun jokainen osa edellyttää toistaan.

Maaseutu maisemana on romanttinen ja osin epähistoriallinen käsite. Totta kai maaseudun universaali vetovoima perustuu kulttuurimaiseman ominaisuuksiin, mutta mitä tekemistä sillä on esimerkiksi VR:n mainosmarkkinoinnin kanssa?

Romanttinen maaseutukuva estää ihmisiä ymmärtämästä maaseudun nykytodellisuutta. Vaikkapa sitä, että maisema pusikoituu, on leivän hinta kaupassa mikä tahansa. Tai, että nimenomaan valokuitu ratkaisee maaseutuyrittäjyyden. Vaarana on, että koska romanttinen mielle ei ole totta, poksahtaa se joskus, ja tuloksena on julkista uutistuhoa.

Maaseudun mieltäminen maatalouden tuotantoalueeksi on yleistä esimerkiksi EU:n ohjelmallisissa teksteissä ja EU:n ohjelmakausia kommentoivissa uutisissa. Maatalouspolitiikan ja maaseutupolitiikan ero häipyy, ja tuloksena on toivoton yritys kehittää maaseutua lisäämällä maataloustukea.

Jos maaseutupuheessa tarkoitetaankin maatalouspolitiikkaa, on asiaa syytä analysoida tarkemmin. Maaseutu ja maatalous ovat erityisen politiikan kohteita, koska ne eroavat ominaislaadultaan muusta yhteiskunnasta.

Mielenkiintoisin Alasuutarin löytämistä merkityskentistä on maaseutu epämodernina. Siinä on sekä negatiivinen että positiivinen merkityspuolensa. Negatiivinen tarkoittaa, että on maalla pudottu kehityksen kelkasta perunakuopan pohjalle. Positiivinen, että tiukan paikan tulleen maalaisjuntti tulee ja pelastaa.

Maaseudusta puhutaan vuosi vuodelta vähemmän. Tälle on useampia selityksiä. Media keskittyy taajama-maailmaan, koska väestö asuu taajamissa. Suurten ikäluokkien elämä on eläkevaiheessa ja nuoruus maaseudulla muisto vain.

Psykoanalyyttisesti maaseutu voi tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Maaseudulla ja kylässä kasvaneelle maaseutu on jollakin tapaa ”äiti”: elämänlähde, kasvattaja ja kapinan kohde. Jos taas katsot maaseutua itsetiedottomasti kaupungista, on maaseutu ”pimeä varjo” tai puhdasta toiseutta. Siis mielen pimeä kohta, jonne kipataan kaikki ennakkoluulot ja itsestä löydetyt mustat projisiot.

Kummallisten ajatusvoimistelujen jälkeen olen päätynyt käsitykseen, että nykymaailmassa maaseudun arvo on siinä, että se edustaa vapautta. Maaseutu edustaa sivilisaatiossa entistä enemmän sitä puolta, jossa ihminen voi laajasti valita mitä tekee ja vastata itse tekemisistään. Ja tekemällä ihminen oppii jotain maailmasta ja vapaudesta. Maaseudun ihminen on yhtä moderni kuin kaupungissa asuva.

Jokainen, joka nykymaailmassa osaa elää ja asua maaseudulla, on tekijämies ja tekijänainen.