Kansanvallan kipupisteet

Eduskunnan puhemies Paula Risikko selvitytti tänä syksynä sukupuolten tasa-arvon toteutumista eduskuntatyössä. Tutkimuksen mukaan tasa- arvotilanne ja vaikutus­mahdollisuudet koetaan eduskunnassa pääosin hyväksi, sukupuolesta riippumatta.

Sekä miehet että naiset kokevat pystyvänsä vaikuttamaan eduskuntaryhmänsä kantoihin ja puolueensa asioihin ja saavat äänensä kuuluviin eduskunnassa. Kansan­edustajat eivät selvityksen mukaan koe tarkoituksellista syrjintää sukupuolensa takia, mutta verkostot arvioitiin edelleen sukupuolittuneiksi.

Tutkimuksen mukaan 12 naista ja 17 miestä kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää eduskunnassa. Osa näki tilanteen parantuneen viimeaikaisen häirintään liittyvän keskustelun myötä.

Esille nousseet tiedot epäasiallisesta käytöksestä, seksuaalisesta häirinnästä ja edustajiin kohdistuvasta uhkailusta ovat vakavia. Vähänkin on liikaa asioissa, joissa nollatoleranssi on ainoa oikea linja.

Vuosi sitten Yle Uutiset kysyi kansanedustajilta, onko heitä tai heidän perheen­jäseniään uhkailtu. Vastausten perusteella uhkailu on osa poliittisten päättäjien arki­päivää, sillä Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista kaksi kolmasosaa on joutunut uhkailujen kohteeksi.

Joka kuudes kansan­edustaja kertoi puolisonsa, lapsiensa tai jopa lapsenlapsiensa uhkailusta. Myös puolisoille on lähetetty solvauskirjeitä tai on peloteltu, että uhkaaja mustamaalaa kansanedustajan ja koko perheen. Pelottelun ja solvaamisen tavoite on kai saada epämieluisa poliitikko vaikenemaan.

Suomen tietotoimisto STT puolestaan toteutti kansanedustajille hiljattain kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin, koetaanko eduskunnassa kiusaamista. Kyselyn perusteella moni kansaedustaja on kokenut tai todistanut työpaikkakiusaamista.

Kiusaamisen kohteeksi kertoi joutuneensa 18 kansanedustajaa, viisi heistä useammin kuin kerran. Kiusatuista 13 oli naisia ja neljä miehiä.

Kyselyssä kävi toisaalta myös ilmi, ettei useilla edustajilla ollut muuta kuin hyvää sanottavaa työyhteisöstään ja eduskunnan ilmapiiristä, vuosien kokemuksen jälkeenkin.

Jotkut kokivat, ettei kiusaaminen ole todellinen ongelma. He epäilivät osan vain loukkaantuvan kritiikistä. Omaa kokemustaan kukaan tuskin voi yleistää, suuntaan tai toiseen. Kokijalleen todellisuutta on se, mitä hän kokee, näkee, kuulee ja tuntee.

Kiusaaminen oli vastaajien mukaan useimmiten huhujen tai valheellisten tietojen levittämistä. Ilmeni kokemuksia, joiden mukaan perättömien väitteiden levittämisellä on haluttu saada edustaja näyttämään epäluotettavalta muiden silmissä. Sosiaalinen media ja erityisesti Twitter nousivat esiin.

Näinpä näin. On hyvä muistaa, että eduskunta on lähes tuhannen ihmisen työ­yhteisö, ei vain kahdensadan kansanedustajan kokoonpano. Virheettömyys lienee utopistinen ihanne. Olennaista on, että epäkohdat otetaan vakavasti, niitä ei hyväksytä, vaan selvite­tään ja pyritään päämäärä­tietoisesti kohti parempaa.

Kansanedustajat kokevat tutkimusten mukaan työnsä kuormittavana. Sekään tulos ei ole yllättävä. Sekä miehet että naiset kaipaavat enemmän tukea myös työn ja perhe-elämän parempaan yhdistämiseen.

Näitäkin asioita pohtii tänä syksynä aloittanut eduskuntatyön uudistamisen työryhmä, johon oman eduskunta­ryhmäni edustajana kuulun. Aika ja toimintatavat muuttuvat.

Eduskunta ei ole erillinen saareke muusta yhteis­kunnasta. Jos haluamme Suomen tekevän maailman parhaita päätöksiä, on tarpeen pohtia myös työhyvinvointia ja vastuun kantamisen kipu­kohtia.