Lammaspaimenessa
6.8.202102:00
Mielipidetutkimuksista on tullut politiikan kuumemittareita.
Niitä tungetaan puoluejohtajien eteen eräänlaisessa terveystilan tarkastamistarkoituksessa vähintään kerran kuussa.
Muutoksista edelliseen kuukauteen tehdään niin politiikan toimittajien kuin poliittisten aktiivienkin keskuudessa monenmoisia johtopäätöksiä.
Kovin tieteellisiä johtopäätökset eivät aina ole.
Muistelen, että Kataisen hallituksen kaudella kristillisdemokraattien kannatuksen laskua selitettiin kuukauden mittausjaksolla tapahtuneella lapsilisäpäätöksellä.
Jotta prosentin kokonaislasku olisi selittynyt mittausjakson viimeisen viikon lapsilisäpäätöksellä, se olisi tosin edellyttänyt, ettei puolueen kannattajia olisi enää viimeisellä viikolla ollut ollenkaan.
Elämään tosin jäi tämäkin tulkinta.
Kansalaisten puoluekannatukset ovat muuttuneet vuosi vuodelta eläväisemmiksi. Vain joka toisella äänestäjällä on enää kohtuullisen varma puoluekanta. Lähes joka toinen miettii ja usein useamman puolueen välillä, ketä kannattaa.
Erityisen paljon mielenkiintoa tuloksissa kohdistuu kannatuksen ykköspuolueeseen. Viime eduskuntavaalien jälkeisellä runsaan kahden vuoden ajanjaksolla ykköspuolueen paikassa ovat olleet kiinni niin sosialidemokraatit, perussuomalaiset kuin kokoomuskin.
Sosialidemokraatit kävivät kannatuksessa alhaisemmillaan 13,2 prosentissa joulukuussa 2019. Korkeimmat lukemat mitattiin elokuussa 2020, jolloin Sdp:tä kertoi kannattavansa 23,4 prosenttia vastaajista.
Perussuomalaisten huippuhetki taas oli joulukuussa 2019, jolloin sen kannattajiksi ilmoittautui 24,3 % kantaa ottaneista. Alhaisemmillaan puolue kävi kuntavaaleissa, jolloin vaaliuurnille lähteneistä PS-ehdokasta liputti 14,5 prosenttia äänestäneistä.
Kokoomus puolestaan otti vaalikauden pohjakosketuksen joulukuussa 2020, jolloin kannatukseksi mitattiin 15,9 prosenttia. Runsaassa puolessa vuodessa muutos ykköspaikalle ja 20,5 prosentin kannatukseen on ollut merkittävä, ja se on tapahtunut saman puoluejohtajan aikana.
Mielipidetutkimukset luovat oman paineensa politiikan päätöksentekoon. Odotuksia ladataan nyt syyskuun budjettiriiheen. Vihreät ovat jo hyvissä ajoin ilmoittaneet hallituksen jättämisenkin olevan harkinnassa, jos tulokset eivät miellytä.
Mallia on otettu Suomen politiikan vanhasta raskassarjalaisesta, keskustasta. Kevään kehysriihessä keskusta uhkasi hallituksesta lähdöllä, jotta muut puolueet ja äänestäjät huomaisivat puolueen olevan tosissaan. En ole tosin varma, muistaako kukaan mistä tuolloin riideltiin ja miten asia ratkesi.
Kuuluisassa Aisopoksen sadussa paimenpoika kertoo kyläläisille moneen kertaan suden uhkaavan lampaita vaikkei näin ollutkaan. Hallituksesta lähtöuhkauksilla on oma Aisopos-efektinsä. Niihin kyllästytään ja sitten kun tilanne on aito voi olla, ettei huutajaa enää uskota.
Urheilijat ovat jo pitkään tienneet ratkaisevaa olevan kuntohuipun ajoitus. Olympialaisten aikaan pitäisi löytyä ne parhaat suoritustehot ja siinä välillä voi olla heikompiakin kausia. Saattaisi olla eduksi, että politiikassakin pitkäjänteisyys lisääntyisi ja jokaisen kuukauden kannatusmuutosta ei tulkittaisi aivan yhtä dramaattisesi kuin nyt tehdään.
Hallituspuolueet tekisivät viisaasti, jos ne nyt keskittyisivät paimentamaan aitoja asioita työllisyydessä, taloudessa ja ilmastomuutoksessa keskinäisen nokittelun sijasta. Noissa ratkaisevissa mielipidemittauksissa – vaaleissa – kun aidot tulokset ratkaisevat ja sitä kuntohuippua kaivataan.
Vain joka toisella äänestäjällä on enää kohtuullisen varma puoluekanta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
