Erilaisia eritteitä ja kaikenlaista kuuraamista – nämä eivät kunnaneläinlääkäriä hätkähdytä, toisin kuin äärirajoille vievät kohtuuttomat työajat
Minä kuulun heihin, jotka ovat velvoitettuja kaahaamaan putkeen vaikka koko 72-tuntisen viikonloppuvuoron nukkumatta silmänräpäystäkään ja suorittamaan siinä sivussa kasan kirurgisia toimenpiteitä, kirjoittaa Venla Jyrkinen.
Lanta ja kaikenlaiset muut jätökset ja eritteet kuuluvat eläinlääkärin työhön. Ne eivät hätkähdytä. Kuva: Jaana Kankaanpää22.8.202521:30
Tulin miettineeksi ammatinvalintaani kuuratessani eräänä työpäivänä muun kiireen keskellä puhtaaksi kynnysmattoa, jolle potilaani oli juuri päästänyt löysähkön ulosteen.
Matto oli suuri ja raskas, reikäinen ja huokoinen, omiaan kuraisten kenkien ja tassujen alle estämään liukastumista vilkkaasti liikennöidyllä kulkuväylällä. Matto oli myös omiaan imeyttämään uumeniinsa höyryävän ja haisevan kakkaläjän, mikä ei kuitenkaan ollut sopiva vastaanotto seuraaville ovesta kulkeville asiakkaille.
Raahasimme maton pihalle yhdessä kollegani kanssa, ja kykkiessäni maassa vesiletkun ja juuriharjan kanssa ohikulkevien asiakkaiden luodessa minuun viipyileviä katseita ajattelin, että tähän työhön kuuden vuoden yliopistokoulutus oli minut valmistanut.
Ei minulla sinänsä ollut mitään kakan kuuraamista vastaan, työtehtävistäni se oli ilman muuta leppoisimmasta päästä. Se ei olisi tuntunut lainkaan niin lannistavalta, ellei takana olisi ollut jo 55 tuntia yhtäjaksoista työvuoroa, pari pätkittäin nukuttua yötä, kiireellisiä hätätapauksia ja haastavia toimenpiteitä, ajatustyötä vaativia mysteeripotilaita ja kymmeniä tunnetaitoja kysyviä asiakaspalvelutilanteita.
Harjan varressa heiluessani vilkaisin viereistä terveyskeskusta, jossa en uskonut humaanipuolen kollegoideni paiskivan samanlaisten hommien parissa. Lääkärit eivät liene niitä, jotka siivoavat eritteet potilaidensa jäljiltä ja puhdistavat pihamaan, jos jollekulle tulee terveyskeskusreissulla huono olo.
Minä kuulun heihin, jotka yrittävät pysyä tiellä vielä vuorokauden valvottuaan. Heihin, jotka yrittävät saada itsensä pysymään tiellä, vaikka tietävät että valvottavana on vielä toinenkin vuorokausi.
Minä kuitenkin olen se, joka on ennenkin luutunnut oksennuksia ja hakannut pistolapiolla irti vastaanoton parkkipaikalle jäätynyttä veriripuliulostetta. Minä kuulun heihin, jotka ajavat autollaan paikasta toiseen hälytysten perässä, kaahaavat ympäri maakuntaa valmiina heittäytymään mahalleen lantakouruun.
Monilla ammattikuljettajilla on tarkat määräykset ratin takana vietetystä ajasta ja lepotauoista töiden välissä. Minä puolestaan kuulun kunnaneläinlääkäreihin, heihin, jotka ovat velvoitettuja kaahaamaan putkeen vaikka koko 72-tuntisen viikonloppuvuoron nukkumatta silmänräpäystäkään ja suorittamaan siinä sivussa kasan kirurgisia toimenpiteitä.
Minä kuulun heihin, jotka kaivavat vasikan ulos lehmästä, märkivän kohdun ulos koirasta, heinänkorren kissan nenästä, saattelevat jonkun rakkaan perheenjäsenen viimeiselle matkalle, pakkaavat ruumiin pussiin, kantavat kaverin puutteessa kolmekymmentä kiloa koiranruhoa yksin kylmiöön ja jatkavat sitten ähkyilevän hevosen luo toiselle puolelle päivystysaluetta. Siinä sivussa he tiskaavat instrumentit ja pesevät leikkausessut, kuuraavat kynnysmatot, kakat ja oksennukset.
Minä kuulun heihin, jotka yrittävät pysyä tiellä vielä vuorokauden valvottuaan. Heihin, jotka yrittävät saada itsensä pysymään tiellä, vaikka tietävät, että valvottavana on vielä toinenkin vuorokausi. Kuulun heihin, jotka eivät voi varmuudella sanoa, milloin työpäivä on paketissa, ennättääkö tapaamaan ystävää tai hakemaan lasta hoidosta. Minä kuulun heihin, joiden työllä ei ole lakisääteisiä rajoja.
Siinä vastaanoton pihamaalla kakkamattoa kuuratessani pohdin siis, tahdoinko tosiaan kuulua tähän joukkoon.
Vaikka koko pohdintani lähti liikkeelle ulosteesta, ei se ollut epäilyksenaiheideni joukossa millään muotoa merkittävä. Enhän minä mitään siistiä sisätyötä ollut tahtonutkaan, olinhan valinnut olla maalaiseläinlääkäri.
Haluan auttaa ihmisiä ja eläimiä, kääriä hihat ja kontata eritteissä, kun tarve vaatii. Haluan laittaa itseni likoon, kykkiä paskaloorissa ja ajaa kotiin pelloilla leijuvan aamu-usvan läpi sullottuani lehmän sisään sen esiin luiskahtaneen kohdun.
Mutta juuri sinne minä haluan ajaa yöllisen urakkani päätteeksi: kotiin. En halua kaahata takaisin vastaanotolle aloittamaan uutta työpäivää rankan yön päälle.
Haluan auttaa ihmisiä ja eläimiä, kääriä hihat ja kontata eritteissä, kun tarve vaatii.
En halua soitella matkalta pahoitellen aamun ensimmäisille asiakkaille myöhässä oloani ja yrittää puhelimen jälleen soidessa kuunnella uusia huolia ja mahduttaa seuraavia ajanvarauksia täpötäyteen kalenteriini. Haluan tarjota asiakkailleni eläinlääkärin, joka on levännyt, voimissaan ja jolla on aikaa kohdata heidät.
Kunnaneläinlääkärin työnkuvaan kuuluu monta haastetta ja erikoispiirrettä, ja ponnistelu työehtojen tuomiseksi nykypäivään on tarpeen. Vastikään työehtosopimukseen neuvoteltu uudistus lupaa, ettei perjantain päälle päivystetyn viikonlopun jälkeen enää tarvitse viettää vielä maanantaitakin töissä.
Samaiseen sopimukseen aiemmin lisätty viikoittainen lepoaikapykälä teki meillä muutama vuosi sitten lopun viikon mittaisista päivystysvuoroista. Kaikki nämä uudistukset ovat tuiki tarpeellisia, pieniä palasia matkalla kohti ihmisen kokoista kunnaneläinlääkärin työtä, jossa jaksaa kohdata sen seuraavankin kakkaläjän iloisin ja levännein mielin.
Kirjoittaja on Inarin kunnaneläinlääkäri ja kirjailijaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
