Graafikko-valokuvaaja Päivi ”Kinttu” Koipijärvi, Inkoo Ihmisten ilahduttaja
”Meillä ei ole studiota. Teemme tuotekuvaukset usein pihallani, mikä on joskus villin näköistä”, nauraa Kinttu Koipijärvi.15.6.201616:00
”Työssäni on ihan parasta, kun saan asiakkaat ilahtumaan. Se on niin palkitsevaa. Olen ylpeä siitä, että voin tehdä jotain näin kaunista.
Maalaisympäristö on työntekoon hedelmällinen. Jos homma ei toimi, käyn vaikka metsässä kävelemässä. Täällä pääsen kuvaamaan eläimiä oikeassa ympäristössä.
Olen kotoisin Ruovedeltä. Opiskelin ensin somistajaksi ja sitten rakennuspiirtäjäksi, mutta sitten päätin, että on päästävä taideteolliseen korkeakouluun. Muutin Helsinkiin opiskelemaan graafikoksi.
Työskentelin vuosia eri lehdissä graafikkona, kunnes kuusi vuotta sitten perustin oman yrityksen Kintunjälki.
Samoihin aikoihin aloin käydä ratsastustunneilla Inkoossa ja kaipasin elämänmuutosta. Etsin asuntoa lännestä päin ja kuulin, että vanhan kartanomiljöön mökki on vapaana.
Muutin tänne neljä ja puoli vuotta sitten juuri ennen joulua. Siihen saumaan osui Tapani-myrsky, ei ollut sähköä, ei vettä. Olin niin naiivi, ettei minulla ollut edes autoa.
Tajusin pian, ettei täällä pelkkä Jopo riitä. Julkisten yhteyksien varaan ei voi laskea. Aktivoin ajokorttini ja hommasin auton.
Maaseudulla intohimoni valokuvaukseen kasvoi. Facebookin kautta vanha opiskelukaverini tekstiilisuunnittelija Liisa Summanen löysi valokuvani ja blogini. Liisa on työskennellyt pitkään tekstiilien parissa ja ehdotti, että perustaisimme yhteisen yrityksen, vaikka meillä molemmilla oli omatkin.
Yrityksemme nimi Likiz tulee nimistämme Liisa ja Kinttu ja siitä, että tahdomme olla liki asiakasta.
Teemme tekstiileistä muun muassa sammutuspeitteitä, pussukoita, tyynyliinoja, kasseja. Minä kuvaan, Liisa suunnittelee. Kankaat painetaan 4–5 kertaa vuodessa ja ompelijat Kiteellä ja Rajamäellä ompelevat ne.
Hinta on tietysti eri kuin halpatuotteella, koska valmistuserät ovat pieniä ja kaikki tehdään kotimaisten ammattilaisten voimin. Tuotteita myydään tilauksista yksityisille ja yrityksille, verkkokaupassa ja pop up -myymälöissä, missä ihmiset pääsevät hiplaamaan niitä.
Tässä työssä saa olla monena. Valokuvaajana ja graafikkona täytyy olla kyky poimia asioita ympäristöstä. Pienyrittäjän on oltava avoin ja pystyttävä vastaanottamaan palautetta. Sosiaalinen media on luonut oman haasteensa, koska markkinoimme lähinnä sitä kautta. Oppimista on ollut oikein olan takaa.
Sosiaalisuus on ihan a ja o. Vaikka asun syrjässä, niin me olemme luoneet tänne pienyrittäjäriihen. Ratsastuspiireissä olen myös aktiivinen ja pikkuhiljaa olen saanut tuttavia. Täytyy myöntää, että oman kolon löytäminen Länsi-Uudenmaan pikkupaikkakunnalla otti jonkun aikaa.
Maalla asuminen on tuonut elämääni tasapainoa ja vapautta. Täällä luonto on niin vahva elementti, että ihan ihmettelen, miten pystyin niin kauan asumaan Helsingissä.
Kaupungissa oli koko ajan näennäiskiire. En koskaan oppinut sellaista tapaa, että lähtisin jollain kulkuvälineellä luontoon, esimerkiksi bussilla Nuuksioon. Nyt kaikki on ympärilläni: hevoset, pellot, meri, metsä.
Olen alkanut viljellä itselleni ruokaa ja kalastaa ja olen jopa hiihtänyt, vaikka ennen vihasin hiihtämistä. Yhtäkkiä olikin kivaa lähteä suksimaan peltoja pitkin meren jäälle.
Pystyn työskentelemään mökissäni tehokkaammin kuin aiemmissa työpaikoissa, kun kankeisiin perusrutiineihin ja ylimääräiseen seurusteluun ei mene aikaa. Luon itse rytmini, ja voin pitää viikolla vapaapäivän tai vaikka lähteä lounastauolla ulos kävelemään, jolloin olen taas virkeä.
Kesällä toivonkin välillä sadepäiviä, sillä kauniilla säällä en malta pysyä pois pihalta.
Muutin tänne neljän kissavanhuksen kanssa. Nyt minulla on vain kaksi nuorta kissaa. Yksin asuminen ei pelota, päinvastoin. Nyt jos koskaan tuntuu siltä, että elämässä kaikki palaset ovat kohdallaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
