Vaalien jälkeisen tilinteon päälle voi syventyä muistamaan hiljaisen viikon sanomaa
Vaikka vaalikamppailu sai huolestuttaviakin piirteitä, on syytä muistaa demokratian eteen väsymättä työskennelleitä, kirjoittaa Sari Essayah kolumnissaan.3.4.202306:00
Kirjoitan tätä kolumnia eduskuntavaalien kampanjoiden vielä ollessa kuumimmillaan. Tätä maanantaina lukiessa olemme sitten viisaampia siitä, miten demokratian taistoissa kävi – kuka voitti, kuka hävisi ja kenelle kelpasi torjuntavoitto.
Vaalikauden päättäjäisistunnossa tasavallan presidentti viisaasti muistutti, että sovinnon siemeniä on syytä säilyttää, vaikka vaalituoksinassa sanan säilää on tiukasti käytetty.
Valitettavasti kaikki tahot eivät edes tyytyneet vain verbaaliseen mittelöön, vaan vaalihäirintä sai vakavia ja iljettäviä muotoja, kun ehdokkaiden fyysistä koskemattomuuttakaan ei kunnioitettu.
Samoin istuvaa eduskuntaa muistutettiin siitä, että maailman menon ollessa arvaamatonta, yhteistyökykyä puolueiden kesken on syytä vaalia. Eikä monipuoluejärjestelmässä muodosteta tarvittavaa vahvaa hallitusta yksin, kaksin tai tuskin edes kolmisinkaan.
Luulisi, että poliittinen lähihistoriakin olisi opettanut, että pääministeri voi vaihtua pyytämättä ja yllättäen.
Vaalikampanjan aikana olikin hämmentävää, miten useat puolueet pyrkivät sulkemaa yhteistyön ovia jo etukäteen kertomalla, ettei ainakaan tuon porukan kanssa haluta olla tekemisissä. Jos joillakin oli ajatuksena rakentaa tuolla strategialla jonkinlaista blokkipolitiikkaa, niin ei se tainnut äänestäjille asti avautua.
Samoin osa mediaa lankesi täysin kritiikittä suurimpien puolueiden virittämään pääministeritaistoon yllyttäen vaalikansaa taktiseen äänestämiseen eikä omia arvoja vastaavan ehdokkaan löytymiseen.
Vaaleissa valittiin 200 kansanedustajaa, ja vain yhdelle lankeaa pesti pääministerinä, mutta niiden 199:in pitäisi myös olla kykeneviä yhteisten asioiden hoitoon.
Luulisi, että poliittinen lähihistoriakin olisi opettanut, että pääministeri voi vaihtua pyytämättä ja yllättäen jo ennen juhannusta tai liian syvälle postikorttien jakeluihin upotessa viimeistään jouluksi.
Vaalien jälkeen on muistettava myös ne pari tuhatta lujasti vaalityötä uurastanutta ehdokasta, jotka eivät tulleet valituksi. Heidän panoksensa on meidän vaalitavassamme aivan yhtä arvokasta kuin valittujenkin.
Tuskinpa uudessakaan eduskunnassa on montaa, jos yhtään, sellaista ääniharavaa, joka on sinne vain omilla äänillään noussut.
Samoin on syytä kiittää niitä tuhansia vapaaehtoisia, jotka tekevät osastoissa ja piirijärjestöissä valtavan määrän vapaaehtoistyötä – keittävät kahvia, paistavat makkaraa, pystyttävät telttoja ja jakavat esitteitä, nykyajan sometaitajia unohtamatta.
Meillä on Suomessa ollut poikkeuksellinen vaaliputki päällä jo vuodesta 2016 lähtien, ja seuraava vaaliton vuosi häämöttää vasta 2026. Kuinka kauan vapaaehtoisväki jaksaa, entä äänestäjät?
Onneksi hyvinvointi- ja kuntavaalien yhdistämisen kautta vuonna 2025 pääsemme kokeilemaan, miten sujuu useamman edustuksellisen toimielimen jäsenten valinta kerralla.
Uskon, että pystymme tulevaisuudessa samaan kuin ruotsalaiset eli yhdistämään vielä eduskuntavaalit edellä mainittuihin.
Nyt on kuitenkin aika vetää hetki henkeä, tuumailla tulosta ja hiljentyä hiljaisen viikon ja pääsiäisen sanoman äärelle.
Kirjoittaja on kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja kansanedustaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
