Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Keskivertosuorittajalla on syytä juhlaan!

    Viikonloppuna kohotetaan ympäri maata maljoja ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille.

    Pahimmilla korona-alueilla isommat juhlat on saatettu siirtää elokuulle. Lukukauden ja koko toisen asteen opetuksen loppuminen on kuitenkin jokaiselle nuorelle merkittävä virstanpylväs.

    Omasta lakkiaisvuodestani tulee nyt kuluneeksi 11 vuotta. Kaiken ilon ja riemun ohella muistoja kaihertaa yhä kirjoitusurakkaan liittyvä paine ja stressi.

    Olin aina pärjännyt koulussa hyvin ja napsin kursseilta hyviä arvosanoja vielä lukiossakin. Kun kirjoitusten aika koitti, menin jollain tapaa lukkoon.

    Mielessä pyörivä mantra "pitäisi lukea, pitäisi lukea" aiheutti itseään ruokkivan noidankehän, ja jouduin taipumaan korkealle asettamani riman edessä.

    Lopulta kirjoitin M:n paperit. Ensimmäisenä mietin, että mitähän opettajakin mahtaa ajatella, kun yli ysin keskiarvolla en yltänyt parempaan. Sen sijaan, että olisin iloinnut hyvästä arvosanasta (koska sitä M on!) päädyin surkuttelemaan sitä, miltä muiden silmissä näytän.

    Olisinko saanut parempia arvosanoja, jos olisin lukenut enemmän? Ehkä. Toisaalta riman laskeminen saattoi olla myös alitajuinen päätös, jolla estin itseäni palamasta loppuun.

    Onnekseni vielä 10 vuotta sitten pääasiallinen väylä korkeakouluun oli yo-todistuksen sijaan pääsykoe.

    Välivuoden aikana löysin metsätieteet ja innostuin niistä saman tien. Kun paineet olivat poissa, sain korotettua pitkän matematiikan arvosanaa kolmella pykälällä!

    Pysyin myös lukusuunnitelmassa. Pääsykoekirja antoi vahvistusta sille, että tässä voisi nyt olla se kuuluisa ”oma juttu”.

    Viime vuonna korkeakouluissa otettiin käyttöön todistusvalinta. Pääosa opiskelupaikoista täytetään pääsykokeen sijaan ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanoihin perustuen. Parhaimmat paikat nappaavat täysin ansaitusti L-rivien kirjoittajat.

    Toivoisin silti, että järjestelmä jättäisi enemmän tilaa myös muunlaisille suoriutujille. Niille itseni kaltaisille, jotka pääsevät kunnolla vauhtiin vasta, kun kirjoitusstressi on kuorittu pois.

    Nykyään siedän stressiä aiempaa paremmin - toimittajan työssä se on välttämättömyys.

    Stressinhallinnassa suurin apuni ovat listat ja kännykän muistutukset. Listojen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Niiden jatkuva laatiminen on tutkimusten mukaan yksi vaaranmerkki ylisuorittamisesta.

    Suorituskeskeiseltä elämäntavalta ei sosiaalista mediaa seuraava voi välttyä.

    Kun itse istuu töiden jälkeen pieruverkkareissa sohvalla katsomassa kolmatta jaksoa Tohtori Paisetta, ovat muut käyneet pelaamassa padelia, siivonneet koko asunnon ja ehtineet vielä leipoakin.

    Vaikka tiedän, että samaan aikaan taustalla voi olla parisuhdekriisi tai terveyshaasteita, vertaan väistämättä omia tekemisiäni (tai tekemättömyyttä) muihin.

    Alkuvuoden kotonaolon jälkeen haluaisin ladata tulevan kesäloman täyteen suunnitelmia. Yritän kuitenkin hillitä itseni, sillä lomasuorittaminen ei edesauta palautumista.

    Sen sijaan listani voisi kuulua näin: auringonnousun katselu, hellepäivänä syöty mehujää, ristikkolehden täyttö mökillä ja piknik ystävien kanssa puistossa.

    Toivon, että kaikki ammattiin valmistuneet ja ylioppilaat nauttivat kesästä täysin rinnoin. A tai L - molemmat yhtä arvokkaita ja juhlimisen arvoisia suorituksia!

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.