Kauneus on kelpo pääoma

Lukiossa psykologian opettajani kysyi, mikä vaikuttaa ihmisen luonteeseen. Vastasin, että ulkonäkö. Jo ilme kertoi, ettei lehtori ihan sitä hakenut.

Mutta kyllä se vaikuttaa. Ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeava tietää sen. Selfieitä jakava teini saattaa huomata sen vasta, kun asiattomat palautteet ovat tehneet omasta kuvasta ruman.

Täydellisyyden malli leviää kaikkialle digitaalisessa maailmassa. Mitoissa pysyäkseen ollaan valmiita syömään dieettiruokia ja hormoneja, leikkelemään kehosta rasvaa ja luuta sekä lisäämään muovia.

Kirurgi kiittää, vaikka pohjimmiltaan kauneusleikkauksilla ei kohenneta ulkonäköä, vaan haetaan parempaa sosiaalista asemaa.

Jo lapsena kauniilla ihmisellä on ulkonäköpääomaa, jonka turvin hän voi kiukutella vaatimattoman näköistä enemmän. Tästä voi tulla elinikäinen tapa saada haluamansa.

Kaikkein kauneimmat tai komeimmat voivat hankkia ulkonäöllään hyvän aseman ja rikkauksia.

Vaikkei saisi miljoonia, kauniilla ihmisillä on erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kuitenkin keskimäärin 3–4 prosenttia enemmän palkkaa. Heihin luotetaan, he uskovat itseensä ja menestyvät. Ikävä kyllä he samalla näkevät eriarvoisuuden hyväksyttävänä.

Voi kauneudesta olla haittaakin. Upean näköinen ei saa olla rauhassa ikäviltäkään seuraan tunkijoilta.

Työelämässä, miesten johtamassa maailmassa kauniin naisen on yhä uudelleen todistettava, ettei hän tullut valituksi pään kuoren, vaan sisällön takia.

Komealla miehellä on yleensä helpompaa: häneen uskotaan, olipa hän suuryrityksen johtaja tai duunari.

Vähemmän kauniilla on toiset ongelmat. Itse kipuilin keskikoulussa isonenä-haukkumanimen kanssa. Se sai vetäytymään hiukan syrjään.

Vaikka nimittely lukiossa loppui, ei tietoisuus rujosta ulkonäöstä kadonnut.

Aikuisena erään harrastuksen parissa pari teiniä aloittivat jälleen isonenä-nimittelyn. Tavallaan se oli huvittavaa, mutta sai taas pysyttelemään taustalla.

Nyt iäkkäänä luulisi olevan yhdentekevää, mitä muut ajattelevat, mutta ei se niin mene. En voi olla huomaamatta, että työmatkoilla linja-autossa vieressäni oleva tyhjä paikka täyttyy aina viimeisten joukossa.

Syvästi narsistisia lukuun ottamatta persoonamme rakentuu läpi elämän pitkälti muiden meihin kohdistamista reaktioista, jotka painuvat joko tietoisesti tai tiedostamattomina mieleemme. Sillä on merkitystä, koska voimme tulla vain sellaiseksi, mihin itse uskomme pystyvämme.

Teemme valintoja tahtomattakin ulkokuoren perusteella. Jos meillä on kaksi ominaisuuksiltaan samanlaista käyttöesinettä, valitsemme kauniimman.

Myös kaunis luonto, arkkitehtuuri ja taideteos saavat meidät innostumaan, ruma masentumaan.

Kuvitellaan tölli pellon laitaan ja ikkunasta koivujen lomasta välkkyvä Pyhäjärvi. Tai kenialainen Kakuman pakolaisleirin mörskä ja oviaukosta pölyn läpi näkyvä hökkelien meri. Tai lombardialainen vanha linna käytävillään esi-isien haarniskat ja ikkunasta näkymä punatiilisten kattojen yli Mella-joelle.

Ei ajatella yhteiskuntien erilaisuutta tai varallisuutta, vaan vain maisemaa. Olisitko kasvanut näissä eri näkymissä aina samaksi sinuksi?