Ikääntynyt ei ole vanhus

Suomi sai historiansa ensimmäisen vanhuusasiainvaltuutetun, mikä on hienoa. Mutta minkä ikäisenä 2020-luvulla olet ”vanha”? Oman kokemukseni ja eliniänodotteen nousuun liittyvien havaintojen perusteella vanhuusasiainvaltuutetun toimialueeseen kuuluvat vasta reippaasti yli kahdeksankymppiset.

Suomessa on kokonaan jätetty huomioimatta, että työurat saattavat jatkua pitkään yli eläkeiän, vaikkapa osa-aikaisen palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistelminä. Tilastojen mukaan suurin nettovarallisuus on 65–74- vuotiailla. Matalan syntyvyyden ja nousevan eliniänodotteen vuoksi yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa ripeästi. Moni kahdeksankymppinen on kunnoltaan, terveydeltään ja mielenlaadultaan kuin kuusikymppinen 1970-luvulla.

Ajattelu ja viestintä ikääntymisestä ovat kuitenkin jämähtäneet. Suomessa keskus­tellaan vain vanhuudesta, joka nuoren päättäjäpolven mielestä kaiketi alkaa eläköitymisestä, ja joka yleisessä puheenparressa on pelkkää kärsimystä, yksinäisyyttä, hoitopaikkojen jonotusta ja lääkedosettien annostelua. Ja tietenkin kestävyysvajetta.

Asennemuutoksen on tapah­duttava myös työelämässä. Aidosti moniarvoinen työyhteisö näkee rikkautena, että juniorit ja seniorit täydentävät kokonaisuutta erityisosaamisellaan. Työuransa alussa olevilla on paljon opittavaa heiltä, joilla on jo takanaan monta menestystä ja pettymystä, mutta sama toimii toisinkin päin. Mentorin urallani olen havainnut, että paras tilanne on vuorovaikutteinen: molemmat oppivat.

Rekrytointeihin tarvitaan realismia. Prosessi lähtee hako­teille jo siinä vaiheessa, kun rekrytoija on kolmikymppinen vastavalmistunut ja työnhakija on hänen äitinsä tai isänsä ikäinen.

Kolmas elämä, vanhuutta edeltävä aika, joka on monille suomalaisille elinvoimaa, uusia aktiviteetteja ja oppimista täynnä, tarvitsee roolimalleja. Me emme ole ruuhkauttamassa vanhuusasiainvaltuutetun toimistoa. Miksi emme reippaasti lähtisi mukaan vaikka poliittiseen toimintaan, kun esimerkiksi eduskunnassa ja hallituksessa meidän kohdallamme on tyhjiö?

Iloitsen nuorten naisten murtautumisesta valtakunnan politiikan huipulle, mutta suren sitä, että samalla varsinkin seniorinaiset ovat hävinneet politiikan näköalapaikoilta lähes kokonaan.

Rekrytointeihin tarvitaan realismia.