Kantajan sydän

Matkani kannan

muistot syvimmät.

Ei varissut yksikään.

Niin reppuni täynnä –

haalistunut repaleinen.

Ei puhdistunut liasta.

Auringonvalo kuivasi kostuneen,

jätti nuhruiset jäljet.

Kantajan sydän,

taottu rautainen

sulaa tulessa muistojen –