VIIMEINEN SAMMUTTAA VALOT

Niin kauan kuin joki virtaa, nousee savu tehtaan piipusta, sanottiin Voikkaalla ennen. Enemmän kuin ihmisiän, lähes 110 vuotta, tämä piti paikkansa. 

Patruunoiden perintö

TEKSTI: Hanna Lensu KUVITUS: Mia Savonen

”Näyttää siltä, että kukaan ei voi luottaa mihinkään. Kenen tahansa työpaikka voi olla vaakalaudalla”, tilitti Kuusankoskella syntynyt muusikko Harri Marstio marraskuussa television ajan-

kohtaisohjelmassa. Hän on ollut mukana levyttämässä laulua, joka on kun-

nianosoitus Kymijoelle ja sen tehtaille.

Marstion pettyneet sanat kuvastavat hyvin suomalaisten tuntoja. Eihän kokonaista valtavaa tehdasta voida panna kiinni. Ja vaikka joku monikansallinen uuden tekniikan yritys niin tekisi, ei sellaista tee ainakaan kotimainen metsäyritys.

Sellu- ja paperitehtaat ovat olleet kansantalouden perusta – vakavarainen ja turvallinen työnantaja, joita sekä työntekijät että muu yhteiskunta ovat pitäneet suuressa arvossa. Näiden tehtaiden leipä on ollut sekä pitkää että leveää.

Kun sota hävitään, tappiolle pitää löytää syntipukki. Paperiteollisuuden hävityistä taisteluista on soimattu häikäilemättömiä johtajia ja ahneita osakkeenomistajia.

Teollisuus itse on syyttänyt vaikeuksistaan muun muassa metsänomistajia ja työntekijöitä. Kallis puu ja joustamattomat työehtosopimukset syöksevät tehtaat perikatoon.

Suomalaisten tehdaspaikkakuntien ahdingon syvyys on jättänyt varjoonsa ilmiön laajuuden. Samanlaisia kriisejä on koettu koko 2000-luvun ajan eri puolilla maailmaa. Konsulttiyhtiö Pöyryn tilastojen mukaan Pohjois-Amerikassa on suljettu noin 400 paperikonetta, Länsi-Euroopassa 260, Itä-Euroopassa yli 100 ja Pohjoismaissa 36.

Kun koko ala on tällä vuosikymmenellä kärsinyt huonosta kannattavuudesta ja ylituotannosta, on tilanteeseen ollut pakko reagoida myös Suomessa. Jo vuosia on julkisuudessakin puhuttu listoista, joissa yksiköt ja koneet on pantu kannattavuusjärjestykseen. Häntäpäästä on löytynyt myös suomalaisia tehtaita, ja viime vuosina pitkään vireillä olleita ”tervehdyttämisohjelmia” on käynnistetty.

Tervehdyttäminen tarkoittaa sitä, että heikoimmin kilpailussa pärjäävät yksiköt lopetetaan. Näin parannetaan isompien yksiköiden kilpailukykyä.

Tehtaiden lopettaminen on haudanvakavaa työtä, ja kynnys siihen ryhtymiseen on korkealla. Ei liene sattumaa, että huonoja uutisia alkoi kuulua jokaisesta suomalaisesta metsäjätistä yksitellen sen jälkeen, kun vanha vuorineuvoskaarti – Niemelä, Oksanen ja Härmälä – oli jäänyt eläkkeelle.

Ylituotanto on paperiteollisuudessa hankala asia. Sitä on vaikeaa hallita, koska tehtaat pyörivät kolmessa vuorossa jatkuvasti. Tuotantoa ei voida pudottaa kahteen tai yhteen vuoroon, kuten sahat tekevät silloin, kun kysyntä hiipuu.

Ylituotannosta ei voi oikein puhuakaan, koska silloin asiakkaat saavat valt-

tikortin kauppaneuvotteluihin. Samoin kilpailuviranomaisten kiinnostus saat-

taa herätä, jos kilpailevat yhtiöt yhteen ääneen julistavat ylituotantoa.

Paperiliiton puheenjohtajan Jouko Ahosen mielestä ylituotanto on jo voitettu.

”Tilanne on balanssissa. Tehtaiden käyntiasteet ovat nousussa. Hinnat saataisiin nousuun, jos markkinoilla ei olisi sellaisia häiriköitä kuin UPM.”

Ahosen mielestä suomalaiset yritykset ovat osin omalla toiminnallaan vaikeuttaneet kotimaisten tehtaiden asemaa.

”Teollisuus on tietoisestikin tehnyt investointeja esimerkiksi Itä-Eurooppaan, missä investointeja tuetaan. Näin ei EU:ssa saisi tehdä, mutta sitä sallitaan, koska Itä-Eurooppa katsotaan muutosturva-alueeksi.”

2000-luvun vaihteessa paperikoneet tuottivat vielä sievoisia voittoja omistajilleen. Sen jälkeen kannattavuuskäyrät ovat olleet laskusuunnassa.

”Kannattavuus on kaiken kaikkiaan ollut huono; siitä huolimatta, että taloudessa on nyt huippusuhdanne ja tästä mennään vain alaspäin”, arvioi viime vuonna Stora Enson yrityssuunnittelujohtajan paikalta eläkkeelle jäänyt Magnus Diesen. ”Tietysti on suhteellista, mihin kannattavuusraja pannaan.”

Huono kannattavuus aiheuttaa pitkään jatkuessaan riskin koko yrityksen olemassaololle. Pörssiyhtiöissä on olemassa vihamielisen valtauksen vaara, kun osakkeiden arvo pörssissä laskee huonon kannattavuuden seurauksena.

Metsäteollisuus ja Paperiliitto julkistivat viime vuonna yhteistyössä laatimansa tulevaisuustyöryhmän raportin. Siinä luetaan melkoisia madonlukuja suomalaisen paperiteollisuuden tulevaisuudelle.

Esimerkiksi kilpailukyvyn osalta tilinpäätös on tyly: perinteiset kilpailuedut on menetetty. Aikaisemmin valtio tuki paperiteollisuutta investointeihin kannustavalla veropolitiikalla, edulliseen energiaan tähtäävällä energiapolitiikalla ja valuuttakurssien säätelyllä.

Nyt suomalaisten tehtaiden teknologinen etumatka on hiipunut investointien vähenemisen myötä. Energiapolitiikassa häärää Euroopan unioni, jolle paperiteollisuuden huolet eivät ole tärkeysjärjestyksessä en-

simmäisiä. Raha-asioissa valta on siir-

tynyt Suomen Pankilta Frankfurtiin.

Syrjäisen maantieteellisen aseman aiheuttama kilpailuhaitta on säilynyt entisellään. Raportissa muistutetaan, että suomalaiselle paperille koituu pitkistä kuljetusmatkoista kymmenen prosentin lisäkustannus Keski-Euroopassa valmistettuun paperiin verrattuna.

Synkkien argumenttien lista on pitkä. Pitääkö tästä vetää johtopäätös, että paperin tuotanto tulee vääjäämättä vähenemään Suomessa?

”Ei se ainakaan kasva”, arvioi Metsäntutkimuslaitoksen professori Risto Seppälä. ”Tuotanto hakeutuu sinne, missä on parhaat toimintaedellytykset. Monissa tuotteissa Suomella ei niitä enää ole.”

Seppälän mielestä teollisuus ei välttämättä ole osannut varautua kovin hyvin toimintaympäristönsä muutoksiin.

”Osassa lopetettavia tehtaita on investoitu aivan viime aikoina teknisiin parannuksiin. Jos tulevaisuuteen osataan varautua, ei ainakaan tehdä turhia investointeja suljettaviin tehtaisiin. Myös se, että kohtuullisen hyvässä kunnossa olevia ja jopa kannattavia tehtaita joudutaan sulkemaan, osoittaa, että jokin laskelma on mennyt pieleen.”

Ei siis ole osattu, tai ehkä ei ole haluttu varautua tulevaisuuteen. Investoinnit lopetusuhan alla oleviin tehtaisiin voivat kertoa myös siitä, että joku vaikutusvaltainen taho yrityksessä on vielä loppuun asti uskonut, että tehtaat voisivat jatkaa. On odotettu parempia aikoja.

Suomen runsaat metsävarat olivat aikanaan se houkutin, joka sai patruunat rakentamaan sellu- ja paperiteollisuutta. Kun Venäjä aukesi markkinataloudelle, yritykset alkoivat hyödyntää myös naapurimaan metsävaroja omana kilpailuetunaan.

Ulkomaisen puun käyttö on kasvanut hurjasti. Viime vuosina jopa neljäsosa metsäteollisuuden käyttämästä puusta on ollut ulkomaista. Näin tehtaat ovat tulleet riippuvaisiksi venäläisestä puusta.

”On helppo sanoa jälkikäteen, että tämä olisi pitänyt huomata, ja ehkä olisikin pitänyt. Tuontipuun määrä on noussut pikkuhiljaa. Kun investointipäätöksiä aikanaan tehtiin, tuontipuun osuus oli paljon pienempi”, Diesen pohtii.

Hänen mukaansa venäläinen tuontipuu on kallistumassa ylivoimaiseen hintatasoon. ”Jos tulli vielä kasvaa, käsitykseni mukaan tuonti loppuu kokonaan. Jos korvaavaa puuta ei ole, metsäteollisuuden tuotanto vähenee samalla määrällä.”

Tämä merkitsisi, että tuotanto pienenisi lähes 20 prosentilla. Jos tämä uhkakuva toteutuisi, tähänastiset tehtaiden sulkemiset olisivat näpertelyä. Edessä olisivat todella rajut ajat.

Diesenin mielestä pelastus pitää löytää kotimaisista metsistä, sillä kukaan ei voi taata, mitä Venäjällä tulevaisuudessa tapahtuu. Kotimaisia hakkuita on lisättävä, ja riippuvuutta riskialttiista venäläisestä puusta on saatava pienemmäksi. ”Heittäisin hiiltä poliitikkojen niskaan.””

Pitkällä aikavälillä paperiteollisuuden suurimpia kohtalonkysymyksiä ovat paperin kysynnän kehitys ja se, miten ala pystyy kehittämään uusia tuotteita.

Osa 2000-luvun vaikeuksista johtuu sähköisen median vyörystä, joka on rysäyttänyt esimerkiksi Yhdysvalloissa sanomalehtien levikit laskuun. Myös Euroopassa sanomalehtipaperin kulutus on vähentynyt.

”Usean kymmenen vuoden perspektiivissä näyttää siltä, että paperisten lehtien tilaajakanta on maailmanlaajuisesti vähenemässä”, toteaa tiedotusopin lehtori Jyrki Jyrkiäinen Tampereen yliopistosta.

”Eräs amerikkalainen professori on laskenut, että maailman viimeinen paperinen sanomalehti ilmestyy vuonna 2043.”

Turun kauppakorkeakoulun tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund ei usko, että internet horjuttaisi painettavien leh-

tien asemaa nopeasti. ”Uusia tiedotusvälineitä on aina tullut, mutta radio ja TV:kään eivät ole syrjäyttäneet lehtiä.”

Toistaiseksi vain jotkut taloussanomalehdet ovat onnistuneet saamaan verkkoversionsa taloudellisesti jaloilleen. Mitään rahasampoa

verkkolehdistä ei ole onnistuttu tekemään, vaikka mainonta netissä on kasvanut kovalla vauhdilla.

”Viime vuonna nettimainonta oli ensimmäisen kerran suurempaa kuin radiomainonta”, Grönlund sanoo.

Suuri arvoitus on, tuleeko nuorista koskaan paperisten lehtien lukijoita.

”Mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään, sitä enemmän heidän ykkösmediansa on internet. Se on ohittanut jo televisionkin”, Jyrkiäinen pohtii. ”Lukemisen tapaa ei välttämättä opita samassa määrin kuin ennen.”

Jyrkiäinen ja Grönlund ovat samaa mieltä siitä, että tulevaisuudessa paperiset lehdet ovat ehkä entistä pienemmän yleisöryhmän media. Niistä saattaa tulla nykyistä kalliimpia, jonkinlaisia ylellisyystuotteita.

Jos painopapereiden tulevaisuudennäkymät ovat enemmän tai vähemmän hämärän peitossa, paperituotteista löytyy myös niitä, joiden tulevaisuus näyttää valoisalta.

”Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon: älypaperit ja -pakkaukset, biojalostamot, joissa sellun lisäksi tuotetaan bioenergiaa, kemianteollisuuden tuotteita ja funktionaalisten elintarvikkeiden raaka-aineita. Varmaankin hygienia- ja hellimistuotteissa on mahdollisuuksia. En usko, että ihmiset luopuvat näistä, vaikka elintaso kasvaa”, Seppälä luettelee.

Pöyryn metsäteollisuuden konsultointiyksikön toimitusjohtajan Suvi Anttilan mielestä uudelleenjärjestelyt ovat olleet paperiteollisuudessa välttämättömiä.

”Pidemmällä aikavälillä tulevaisuus on uusissa tuotteissa, joissa on yhdistetty monenlaista osaamista. Jos Suomi investoi ja pystyy yhteistyöhön muiden tieteenalojen ja yritysten kanssa, siitä tulee jotakin ihan uutta.”

Anttila muistuttaa, että painopapereidenkin kysyntä kasvaa, mutta kasvualueet ovat uusilla markkinoilla, Aasiassa ja Venäjällä. Näillä alueilla myös paperin tuotanto on kasvussa.

Kukaan ei halua ennustaa, kuinka moni tehdas kokee vielä Voikkaan kohtalon, ennen kuin suomalainen paperiteollisuus on tervehtynyt.