Luonnonsuojelijoitakin petolaskentaan?
Metsästys ja Kalastus-lehden marraskuun numerossa oli Jere Malisen juttu, missä kerrottiin, että Riistakeskus on junailemassa luonnonsuojelijoita suurpetolaskentoihin. Riistakeskus ilmeisesti haluaa tuoda läpinäkyvyyttä petolaskentoihin, koska RKTL, Luontoliitto ynnä muut seurat ovat epäilleet metsästäjien olevan uusavuttomia ja täysin kykenemättömiä tulkitsemaan suurpetojen jälkiä.
Riistakeskus on turhaan lähtenyt hännystelemään näitä joukkioita. Eivät näiltä porukoilta vaatimukset lopu ennen kuin viimeinenkin metsästäjä on luopunut harrastuksestaan. Vuosikymmeniä ovat metsästäjät lähettäneet pyyteettömästi näytteitä RKTL:lle samoin kuin suorittaneet riistalaskentoja. Kyllä on apu kelvannut, mutta nyt on lyöty märällä rätillä vasten metsästäjäkunnan kasvoja. Varsinkin RKTL:n norsunluutorneissa ollaan siinä uskossa, että valtakunnan ainoa ja oikea petohavainnointien viisaus asuu heidän sisäpiirissään. Ajatusmaailma tuntuu olevan ihan DDR:stä.
Tuosta Malisen otsikosta saa käsityksen, että metsästäjät eivät olisi luonnonsuojelijoita. Toisaalta taas tällä uudella laskijajoukolla heitetään ikävä ammattitaidottomuuden väite sadoille metsästysseurojen suurpetoyhdysmiesten joukkoon. Elikkä epäillään, että he eivät pysty erottamaan petojen jälkiä, vääristelevät tietoja ja niin edelleen. Pöyristyttävää!
Nämä metsästäjät tekevät pyyteetöntä työtä uhraamalla vapaa-aikaansa ja varojaan yhteisen edun nimissä. RKTL:n edelleenkin tökkivä Tassu-havainnointijärjestelmä on yksi esimerkki siitä, miten näitten yhdysmiesten työtä koitettiin hankaloittaa. Koska ilmoituksia edelleen suurpetomiehet jaksavat syöttää Tassuun, niin nyt on RKTL:n ja muiden luontoliittojen huolenaihe havaintojen liian suuri määrä.
Mitähän seuraavaksi keksitään? Tassu-järjestelmä on sisäänrakennettu systeemi, johon muilla metsästäjillä, puhumattakaan suuresta yleisöllä ei ole sisäänpääsyä. Ennen niin toimiva Petonetti oli liian avoin. Tällainen sisäsiittoinen järjestelmä voi toimia korkeintaan Pohjois-Koreassa, ei täällä Pohjolan perukoilla.
Vain harvoille niin sanotuille tutkijoille avautuvan Tassun sulkeutuneisuutta on perusteltu muun muassa sillä, että sieltä salakaatoa harkitsevien on helppo katsoa, missä milloinkin susilauma liikkuu. Metsästäjät kyllä tietävät esimerkiksi täällä Varsinais-Suomessa liikkuvien kahden susilauman liikkeet paremmin kuin RKTL:n tutkijat, vaikka ovat ihan helikopterista nukuttamalla pannoittaneet pedot.
Metsästäjien vähättely ja nokittelu kannattaisi lopettaa, ennen kuin tutkijoiden ja metsästäjien välit tulehtuvat enempää. Metsästäjät eivät ole vielä provosoituneet, vaikka provosoidaan. RKTL esimerkiksi ei tunnu antavan mitään painoarvoa metsästäjien havainnoille. Tätä menoa havaintojen antaminen RKTL:lle saattaa loppua. Ehkä perustetaan uusi MRTL eli Metsästäjien Riistantutkimuslaitos. Ja lopetetaan pysähtyneisyyden aikaan jämähtäneen RKTL:n rahoitus.
Riistakeskuksen kannattaisi ottaa mukaan luontoliittolaisten lisäksi myös Animalia, EVR, Greenpeace ja vaikka Amnestykin. Se on hyvä, että mukana on myös seurojen petoyhdysmiehiä, jotta nämä uudet tulokkaat osaavat pois metsästä. Ilman metsämiehiä he eivät kyllä osaisi takaisin cityihinsä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
