Lukijalta: Moni ravintola joutuu pakon edessä vaihtamaan ulkomaiseen raaka-aineeseen
Ruokaravintolan pyörittäminen on kapeiden marginaalien toimintaa, kirjoittaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maran toimitusjohtaja Timo Lappi. ”Ravintola voi karsia kustannuksia käytännössä kahdesta merkittävästä suuresta kustannuserästä: vähentämällä henkilökuntaansa ja siirtymällä käyttämään halvempia elintarvikkeita.”MT esitti pääkirjoituksessaan 16.9. yhteistyön lisäämistä kotimaisen liha-alan ja ravintoloiden kesken. Ehdotukseen on helppo yhtyä.
Olen ollut jo pitkään huolissani kotimaisen lihan ja kasvisten hintakilpailukyvystä ravintoloissa. Erittäin pienyritysvaltainen ravintola-ala on ylisäännelty ja -verotettu.
Ravintola-alan kannattavuus on erittäin heikko. Kannattavuus on heikentynyt olennaisesti koronapandemian aikana ja sen jälkeen. Kun ala teki ennen pandemiaa 3–4 prosenttia liikevoittoa liikevaihdosta, nykyisin liikevoitto on yhden prosentin molemmin puolin. Heikko kannattavuus näkyy lukuisina ravintolayritysten konkursseina.
Ravintola-annoksen hinnassa on noin kolmasosa veroja, työvoimakustannuksia ja elintarvikkeiden hankintakustannuksia. Elintarvikkeiden tukkuhinnat ravintoloille ovat reilu 30 prosenttia korkeammat kuin ennen koronapandemiaa.
Suomen ravintolapalvelujen hinnat ovat EU:n kolmanneksi korkeimmat suhteessa kansalaisten ostovoimaan. Vaikka hinnat ovat korkeat, ravintola ei ole yrittäjälle kultakaivos.
Ravintolaruoan kysyntä on heikentynyt, kun suomalaiset säästävät, ovat huolissaan työpaikoistaan ja tekevät paljon etätyötä. Luonnonvarakeskuksen ja Reinu econin viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan etätöiden taloudellinen kustannus on ollut lounasravintoloille 275 miljoonaa euroa vuodessa.
Suomalainen liha ja kasvikset ovat kalliimpia kuin vastaavat ulkomaalaiset. Kun ravintolat sinnittelevät kustannuspaineessa ja moni niistä taistelee olemassaolostaan, ne joutuvat karsimaan kustannuksiaan. Ravintola voi karsia kustannuksia käytännössä kahdesta merkittävästä suuresta kustannuserästä: vähentämällä henkilökuntaansa ja siirtymällä käyttämään halvempia elintarvikkeita.
Ravintola-alan sääntelyä tulisi purkaa merkittävästi. Vero- ja elintarvikeviranomaisten valvonnan tulisi keskittyä riskiarvioinnin perusteella niihin ravintoloihin, joissa on todennäköisesti ongelmia. Tämä tervehdyttäisi ravintolamarkkinaa, kun sääntelyä noudattamattomat ja veroja maksamattomat ravintolat poistuisivat markkinalta.
Elintarvikkeiden ja ravintolaruoan arvonlisäveroa tulisi alentaa heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden.
Seuraavalla hallituksella on tarkka paikka, jos se aikoo tervehdyttää valtion taloutta arvonlisäveroja nostamalla. Etlan tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen kaltaisen korkean veroasteen maassa arvonlisäveron korotuksilla voi olla hyvin kielteiset vaikutukset talouteen. Arvonlisäveron nosto johtaisi varmuudella ravintola-alan yhä suurempaan ahdinkoon ja pakottaa etsimään suomalaista lihaa ja kasviksia halvempia raaka-aineita.
Timo Lappi
toimitusjohtaja
Matkailu- ja Ravintolapalvelut Mara
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat




