Saanko sovittaa 20 sentin pipoa?
Naarmuuntunut tv-taso ja kaksi halpaa hyllyä, joista toisessa on rumat ruuvinjäljet. Huomasin muuton alla, ettei näille ollut sijaa uudessa asunnossa. Laitoin ne ilmaiseksi jakoon Tori.fi-palveluun.
Siitä se sitten lähti, ihmiskoe.
Sain heti parikymmentä viestiä. Sovin, että ensimmäinen vastaaja voi hakea hyllyt. Hän lupasi tulla huomenna, sitten ylihuomenna. Tuntia ennen sovittua hakuaikaa hän peruutti tulonsa.
Siinä vaiheessa sähköpostini pullisteli vihaisia viestejä, joissa kyseltiin, miksi en vastaa. Siksi, että sain noista kolmesta huonekalusta parissa päivässä yli 200 yhteydenottoa.
Toinen hakija saapui sovittuun aikaan ja kantoi hyllyt ulos. Heitimme miehen kanssa ylävitoset ja esitin pienen riemutanssin eteisessä. Sitten ovikello soi.
Hyllyt eivät mahtuneet hakijan autoon. Siinä ne taas olivat, eteisemme tukkona. Tämä hakija oli kysynyt hyllyjen mitat etukäteen.
Kävin läpi saamiani viestejä: kukahan nyt oikeasti tulisi ja hakisi? Yksi vetosi vähävaraisuuteensa, toinen pyörätuolissa oloonsa, kolmas musiikkiharrastukseensa.
Kolmas kerta onneksi toden sanoi.
Käytetyn tavaran kauppa kasvaa Suomessa. Netin osto- ja myyntipalveluissa ja Facebookin ryhmissä kuluttajalta toiselle liikkuu tavaraa vuosittain noin 300 miljoonan euron edestä.
Käytetyn tavaran ostamista pidetään nykyään valistuneen, ympäristötietoisen kuluttajan merkkinä, sanoo Tampereen yliopiston palvelujen ja kaupan professori Hannu Saarijärvi. Jo kymmenesosa kuluttajista vilkaisee ensin vertaiskaupan tarjontaa, vasta sitten kauppoja ja verkkokauppoja. (Aamulehti 9.10.)
Kaupan liiton selvityksen mukaan eniten vertaisverkkokauppaa käyvät alle viisikymppiset, etenkin lapsiperheet.
Ostajat arvostavat etenkin säästämistä ja edullisia hintoja.
Edukkuuden kääntöpuolena on hankaluus. Vain reilu kolmannes ostajista nauttii vertaisverkkokaupasta ostamisesta.
Nautinto on kyllä monesti kaukana.
Olen ostanut ja myynyt Facebook-ryhmissä ja verkon kauppapaikoilla juuri vertaisverkkokaupan suosituimpia tuotteita: elektroniikkaa, kodinkoneita, huonekaluja, vaatteita ja kenkiä.
Myyjänä hermo yleensä kestää Facebook-kirppisryhmien alustavat varaukset, noutoajan sumplimisen sekä ryhmien erilaiset säännöt, joita saa kerrata aina, kun laatii ilmoitusta.
Siinä vaiheessa, kun tavaran nouto perutaan ”kanin yllättävän eläinlääkärireissun takia” puolen tunnin varoitusajalla, voi alkaa harmittaa, että tuli suunniteltua oma päiväohjelma ostajan aikataulun mukaan.
Ja pitääkö 20 sentin hintaista pipoa tosiaan sovittaa lapselle ennen ostopäätöksen tekemistä?
Ostajana taas ärsyttää, kun laatu on jotain muuta kuin ilmoituksessa.
Yhden rikosilmoituksenkin tein, kestovaipoista. Maksoin vaipat ja postikulut ja odotin ja odotin. Meni kuukausi, toinen. Myyjä ei enää vastannut viesteihini.
Poliisi toimi erinomaisen ripeästi siihen nähden, että kyse oli 26 euron ostoksesta. Kutsu kuulusteluihin sai vihdoin vauhtia myyjään.
Moni ei jaksa ilmoittaa virkavallalle pienistä tappioista – ja toiminta jatkuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


