Hiilinielujen tukien sijasta kaupankäyntiä
Valtio suunnittelee maanomistajille tukea, joiden taustalla on hiilinielujen ja hiilivarastojen vahvistaminen. Budjettiin perustuva korvausjärjestelmä on liian epävarma ja sävyltään negatiivinen.
MTK:n täytyy ottaa tässä asia omaan ohjaukseensa ja laatia järjestelmä, jossa maanomistajien hiilinielut ja -varastot kootaan yhteen tietokantaan, josta niitä myydään eniten tarjoavalle. Vähän samaan tapaan kuin päästökauppa toimii nyt.
Yritykset ja kunnat, joilla ei ole omaa kompensaatiomahdollisuutta, joutuvat ostamaan järjestelmästä hiilinieluja päästöjensä korvaamiseksi.
Hiilinielut voivat olla kasvavia metsiä, nurmia, peltoja tai nopeasti kasvavilla lajikkeilla taimitettuja joutomaita. Karjatalouden tuottamat hiilipäästöt tulee myös ottaa huomioon.
Hiilinielu on myytävissä kulloinkin sopivaan hintaan esimerkiksi vuoden pituisilla sopimuksilla. Ostajan ei tarvitse olla suomalainen, vaan kauppa on globaalia. Kun metsä hakataan, uutta myytävää syntyy, kun uudistuksen jälkeen kasvu on käynnistynyt riittävästi.
Nielukaupalla saadaan sopivasti lisätuloja maaseudulle. Myynnin tulos jaetaan osakkaille kunkin maanomistajan tuottaman hiilinielun suhteessa.
Markku Pudas
Kemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
