Luu kurkkuun
Sauli Niinistöä on ällistelty nerokkaaksi taktikoksi.Kokoomus keräsi 156 000 nimeä presidentti Sauli Niinistön jatkokauden puolesta. Muilla ehdokkailla meni luu kurkkuun.
Syystä. Niinistön tukiryhmä on lähes yhtä suuri kuin vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen koko äänestäjäjoukko edellisissä vaaleissa. RKP:n Eva Biaudet ylsi puoleen väliin.
Niinistöä on ällistelty ainutkertaisen nerokkaaksi taktikoksi. Mutta jo P. E. Svinhufvud totesi 1937, ettei istuva presidentti voi lähteä yksittäisen puolueen ehdokkaaksi.
Ukko-Pekkaa ovat siitä lähtien seuranneet kaikki jatkoaikaa halunneet.
Paasikivi ei vuonna 1950 asettunut ehdolle lainkaan. Hän totesi muutama päivä ennen valitsijavaaleja, että jos suuri enemmistö haluaa, hän ei kieltäydy.
Urho Kekkonen valittiin uudelleen neljä kertaa. Joka kerta takana oli erilainen laajapohjainen viritys. Mauno Koivistosta rakenneltiin alun perin koko kansan Manun kuvaa.
Tarja Halosen toisessa koitoksessa järjesteltiin vasemmistolaisia yhteen riviin. Halonen olikin jäädä valitsematta.
Antti Rinteen SDP aikoo väkisin nousta pääoppositiopuolueeksi, kun Touko Aallon vihreiden tahtipuikko näyttää hyytyvän. Yksi toisensa jälkeen demarit kävivät kertomassa, miten budjetti ryöstää kaikkein köyhimmiltä.
Oma lukunsa budjettikeskustelussa oli SDP:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman. Hän vakuutti kahdeksan eri kertaa, että kokoomus vei opettajien lomarahat.
Joka kerta kuuroille korville vastattiin, että lomarahoista sopivat työmarkkinajärjestöt keskenään.
Outi Mäkelä (kok.) kysyi, pitääkö tupakkaveron korotus perua, koska nimenomaan se heikentää köyhimpien asemaa. Vain Pekka Puska (kesk.) uskalsi sanoa, että tupakoinnin lopettaminen on paras keino säästää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

