Väittelyä, vaan ei riitelyä
Suomalaisilta puuttuu väittelyn taito. Siksi poliittiset erimielisyydet pelkistyvät pahimmillaan henkilökohtaisiksi solvauksiksi, kirjoittaa Helena Petäistö kolumnissaan.14.4.202306:00
Vaalikevät on osoittanut, että meiltä puuttuu eurooppalainen väittelykulttuuri. Suomessa tuntuu olevan mahdotonta olla keskenään eri mieltä suuttumatta.
Vaikuttaa siltä, että varmin tapa tehdä suomalaisesta ystävästäkin vihollinen on olla hänen kanssaan eri mieltä politiikassa.
Jo vuosikymmeniä sitten havahduin ranskalaisessa päivällispöydässä. Tärkeää ei ollutkaan vain herkuttelu, vaan myös vilkas keskustelu, ja aina parempi, jos siitä syntyi kiihkeä väittely.
Kuuntelin ällistyneenä, miten päivällisvieraiden äänen volyymi nousi reippaasti. Odotin kauhistuneena, että kohta ollaan tukkanuottasilla – niin eripuraista pöytäseurustelu oli.
Yhtä yllättynyt olin, kun lähtiessä näin eteisaulassa, miten kovimmat kiistelijät kättelivät toisiaan innokkaasti hymyssä suin: ”Merci! Kiitos loistavasta debatista! Toivottavasti osumme toistekin samoille päivällisille ja pääsemme jatkamaan!”
Myöhemmin sain tietää, että päivällispöydän istumajärjestyksessä pyritäänkin hyvän väittelyn toivossa panemaan sellaiset vieraat vierekkäin, joiden tiedetään olevan eniten eri mieltä asioista.
Suomessa ei väittelytaitoja opi päivällispöydässä, kun ei ole enää ruoka-aikojakaan. Suomalaisista kouluista puuttuu myös puhe- ja väittelytaitojen opetus. Hyvä ja tasokas väittely on taitolaji, joka vaatii hyvää argumentointia, hyviä perusteluja.
Siinäpä se! Kun sellaisia ei osata esittää, meillä mennään helposti jopa henkilökohtaisuuksiin.
Pahin on tunnetusti some. Kalevan toimittajan Erkki Hujasen mukaan se on kuin uusi kapakka; siellä ihmisten pidikkeet pettävät. Pakkohan se on uskoa, kun lukee erään Helsingin yliopiston professorin twiittauksen: ”Haista, ukko, paska!”
Aika korkeaa on keskustelun taso akateemisissa piireissäkin.
Minä puolestani en ollut koskaan tiennyt olevani kalkkis, katkera ja kateellinen.
Mutta kun en ole ollut vakuuttunut siitä, että pääministeri Sanna Marinin planeetanlaajuisella Instagram-julkisuudella on suurta merkitystä kansainvälisessä politiikassa ja asiafoorumeilla, minut ja muutamat muut on twitterissä teilattu juuri noin tasokkain asiaperustein.
Suvi-Anne Siimeksen tulkinta twitterissä kuului: ”Naisilla ei ole heidän koulutuksestaan, taustastaan, arvomaailmastaan eikä ammatistaan huolimatta mitään muuta kuin saduista tuttuja kateuden ja pahansuopuuden tunteita. Yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu vain miehille. Ja vallanpitäjien puoluetovereille”.
Väittelytaito on kuulunut klassiseen eurooppalaiseen sivistykseen kautta aikojen, ja siitä on hyötyä muiden eurooppalaisten seurassa.
Tuppisuina emme pärjää, mutta emme myöskään sillä, että suutumme, jos vastapuoli ei ole jostakin asiasta kansamme samaa mieltä.
Väittelytaidon opetuksessa oppii myös hyvin perustelemaan omat kantansa ja pakostakin kuuntelemaan vastapuolen argumentointia, jotta osaa siihen vastata.
Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
