Huoli hakkuista

Metsien kasvun tuplaantuminen viimeisimmän puolen vuosisadan aikana on pääosin määrätietoisen metsän­hoidon ansiota. Iskulauseet ”kaksi aina kaadetun tilalle” ja ”tuottamaton tuottavaksi” ovat ainakin vanhemman metsämiespolven muistissa. Kiitoksen hyvästä tuloksesta ansaitsevat niin sadat tuhannet metsänomistajat kuin kaikki metsätalouden piirissä toimineet organisaa­tiot, yritykset ja työntekijät.

Nyt olisi mahdollista lisätä hakkuita lähemmäksi metsien kasvua. Hakkuiden lisääminen on kuitenkin aiheuttanut myös vastustusta. Pelätään ilmaston lämpenemistä ja metsäluonnon tuhoutumista. Toki tällainen pelko ei ole uutta. Pelättiinhän vasta muutama vuosikymmen sitten Suomen metsien nopeaa ja lähes täydellistä tuhoa.

Metsä on meidän ominta, uusiutuvaa luonnonvaraamme ja metsä- ja puutalous meidän ominta perinteistä osaamisaluettamme. Mielestäni meillä ei ole perusteltua syytä jättää hyödyntämättä vuosikymmenten työn tuloksia. Petetyksi ja kärsijöiksi joutuisivat kaikki metsien eteen työtä tehneet ja metsistä edelleen elantonsa saavat, lopulta koko kansan­taloutemme.

Minulla oli 1980-luvulla mahdollisuus työssäni edistää puun käyttöä lämmönlähteenä kunnallisissa laitoksissa.

Asiaa perusteltiin muun muassa metsänhoidon tehostamisella, työn ja tulojen hankkimisella, fossiilisen tuontienergian korvaamisella uusiutuvalla ja paikallisella, lähinnä metsänhoidon ja -käytön sivutuotteilla, sekä energiatuonnin laskun pienentymisellä. Nämä argumentit lienevät edelleenkin käyttökelpoisia.

Ruotsin metsien hyödyntämisaste on viime vuosina ollut meidän vastaavaa selvästi suurempi, kiitos Ruotsin oman valuutan tuoman kilpailuedun.

Suomen kilpailukyky on vastaavasti euroon siirtymisen jälkeen ollut heikompi ja hakkuut jääneet mahdollisuuksiin nähden alhaisemmalle tasolle. Nyt on vaara, että tämä hakkuiden alhaisempi taso otetaan pohjaksi, kun ilmaston lämpenemisen torjumiseksi EU:ssa määrätään meille sanktioita hakkuiden mahdollisen lisääntymisen seurauksena.

Suomeen tuodaan vuosittain puuta sadoilla miljoonilla, pääosin Venäjältä. Kun meillä rajoitetaan omien metsien käyttöä, puun tuonti kasvaa entisestään. Tuskinpa tämä olisi arktisen metsäluonnon tai kansantaloutemme kannalta parempi vaihtoehto.

Metsien käytön lisäämisellä Suomessa ei ole mitattavaa vaikutusta ilmakehän hiilidioksidin määrään. Kyseisen kaasun määrän nousu johtuu fossiilisten raaka-aineiden kauan jatkuneesta ja alati kasvavasta poltosta.

Metsistä eri syistä vapautuva hiili sitoutuu sinne uudelleen. Näinhän se hiili luonnossa kiertää.

Suuret, teollistuneet ja väestörikkaat maat ovat avainasemassa kasvihuoneilmiön torjunnassa. Toki meidän on oltava mukana yhteisesti sovituissa päästöjen pienentämistalkoissa. Fossiilisen energian kulutuksen pienentämisestä on itse kunkin hyvä aloittaa.

Metsien käytön ja hoidon puolesta on monta hyvää syytä lobata.