Klikki ja huomio

Tärkeintä on myyvä otsikko ja räväkkä ingressi. Tarinaa kannattaa värittää, aika reippaastikin. Totuudellahan ei sitten ole niin väliä, kun tärkeintä on mahdollisimman suuri huomio ja ihmisissä herätetyt tunteet. Ja mahdollisimman paljon jakoja sosiaalisessa mediassa.

Entä sitten? Ketä haittaa se, että media ja muut tahot sortuvat huomion metsästykseen, vaikka sitten valehtelemalla?

Viimeaikoina on puhuttu Ison-Britannian Brexit-äänestyksen kampanjoinnissa käytetyistä kärjistyksistä, suoranaisista valheista. Niitä viljelivät niin kumpikin kampanjaryhmä kuin brittiläinen media.

Vaikuttivatko valheet lopputulokseen? Tai vaikuttavatko ne USA:n presidentin vaaleihin? Vaikuttavatko ne meillä vaalituloksiin tai eri instituutioiden päätöksiin?

Eihän meillä Suomessakaan olla puhtoisia totuudentorvia. Niin poliittiset toimijat kuin mediakin sortuvat ajoittain ainakin liioitteluun ja totuuden värittämiseen. Mistä kertoo se, että toimittaja jättää asiantuntijalta pyydetyt kommentit erääseen haastatteluun julkaisematta, koska haastatellun tarina oli niin mehevä?

Asiantuntija olisi kommenteissaan oikaissut haastattelussa olleet selkeät virheet. Ollaanko silloin aidosti tiedonvälityksen asialla, vai onko kenties tähtäimessä joku ihan muu?

Me lukijat kannustamme suoranaiseen epärehellisyyteen ja kohuotsikointeihin klikkaamalla internetissä aina kärjistettyä otsikkoa. Koska mediatalot, niin suuret kuin pienetkin, seuraavat juttujensa keräämiä lukijamääriä ja taistelu sieluista on erittäin kovaa, ruoskitaan – anteeksi kannustetaan – toimittajia laatimaan jutuille mahdollisimman mehevät otsikot ja ainakin jutun alkuun herkullisia tarttumakohtia.

Poliitikkojen puolestaan pitää näkyä äänestäjille ja näkyvyyttähän saa varmimmin kärjistyksillä. Ja me tartumme syöttiin kuin nälkäinen kala! Jaammepa juttua eteenpäin Facebookissa ja Twitterissä.

Aina emme ole lukeneet edes juttua ainakaan ensimmäisiä virkkeitä pidemmälle, kun se jo napsahti jakoon. Ja sitten lyödään porukalla kommenteissa kättä reiteen, että kyllä on maailma hulluksi mennyt ja järki hoi älä jätä!

Noustaan kapinaan! Vaaditaan enemmän! Ei hyväksytä klikkijournalismia, vaan vaaditaan totuutta ja analyysia. Vaaditaan itseltämmekin malttia, sisälukutaitoa ja analyyttisyyttä.

Luetaan välillä myös pitkiä artikkeleita vaikeista aiheista. Luetaan myös artikkeleita, jotka eriävät omista mielipiteistämme. Tänä helpon tiedonvälityksen aikana olisi niin helppo jättää ajattelu muille ja vain klikata ja jakaa.

Olisi helppoa syyttää vain mediaa, mutta tähän sortuvat monet tahot, joilla on tavoitteena vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Totta kai on tärkeää analysoida asioita ja tehdä havaintoja eturyhmien ja arvojen näkökulmasta, mutta suoranainen valehtelu ja mielipiteiden esittäminen faktoina on oksettavaa.

On pelottava ajatus, että maailma pyörii yhä enemmän valheiden varassa. Toivon sydämestäni, ettei esimerkiksi amerikkalainen vaalikampanjatyyli pelotteluineen koskaan rantaudu Suomeen.

Kriittisyys on kansalaistaito. Kriittisyyttä ei kuitenkaan ole se, että muunnetaan mielipiteet faktoiksi, eikä kyetä aitoon keskusteluun. Toivottavasti keskustelutaitoa ja lähdekritiikkiä opetetaan jatkossa kaikilla koulutusasteilla entistä enemmän.

Keskustelutaitoa tarvitaan niin kasvokkain kohtaamisessa kuin sosiaalisessa mediassakin. Somessa on helppo jumittua olemaan samaa mieltä omien hengenheimolaistensa kanssa, huutaa väärää mieltä olevat hiljaiseksi ja etsiytyä haluamiensa näkökulmien äärelle. Tätä vastaan on taisteltava niin koulutuksen, median kuin jokaisen meidän yhdessä.