Työnteko on kohta katoava kansanperinne

Maanviljelijä on yrittäjä ja oman yrityksensä usein lähes ainoa työntekijä. Siinä touhussa tunteja ei lueta. Ne ketjuuntuvat yrityksen pystyssä pitämiseksi, elämän toimeentulon turvaamiseksi. Tätä ei voi mitenkään kyseenalaistaa, paitsi muutama euroedustajamme.

Lueskelin tuossa parikin hyvin viisasta lehtikirjoitusta työnteosta. Toinen oli koululaisten työntekoon liittyvä, ja toisen kirjoitti työhön liittyvän johtamisen opettaja yliopistosta.

Huvittavaakin noissa molemmissa jutuissa oli se, että työnteon velvoittava asema ja yleensä koko sana työ pitäisi muuttaa ja hävittää pois kielenkäytöstämme.

Siis työnteko ei ole enää fiksua. Sitä ei sovi korostaa mitenkään. Varsinkin nuoria se voi hämmentää, jopa rikkoa. 

Nämä molemmat kirjoittajat olivat kuitenkin huolissaan suomalaisten työnteon tulevaisuudesta. Monet ennen ilman muuta eteen tulevat ja hoidettavat työtehtävät eivät suomalaisille kelpaa. Maatalouden parissa oleviin kausitöihin ei suomalaisia tekijöitä ole löytynyt vuosiin. 

Työlle pitäisi keksiä uusi nimi. Se voisi löytyä esimerkiksi Ylen fiksujen toimittajien kätköistä. Olisikohan se jotakin sellaista, mikä ei ensinnäkään ole pakollista?

Työaika, se ei tule ollenkaan kysymykseen. Ammattitaito, mitä se on? Entä firman tulos? ”Tulos tai ulos” -maininta voisi johtaa herjaussyytteeseen.

Koulussa työnteko käsitteenä haudataan lopullisesti. Tilalle keksitään yleistä mukavaa tietokonepeliä yhteisissä sohva- ja oleskelutiloissa. Jos joku erehtyy tekemään gradun, se tarkastetaan Ylen toimittajien toimesta välittömästi olletikin, jos suorittajan taskussa ei ole sopivan väristä jäsenkirjaa.

Jos pystymme ensimmäisenä huippuunsa kehittyneenä digi-maana hävittämään ikävän uuvuttavan työnteon maanrakoon, olemme tosi fiksuja. Olemme voittaneet pahan vastustajan. Elättämisen muita ehtoja voi miettiä sitten myöhemmin.