Siisteys parantaa tuottavuutta
Mikä erottaa kannattavan ja toimivan tilan huonommin kannattavasta? Vastaus: Siisteys ja toiminnan tarkoituksenmukaisuus. Toiminta ei kannata, stressaa… koneet reistaavat, eläimet karkailevat ja aikaa ei töihin tunnu olevan.
Mistä aloittaa? Aloita siivoamalla!
Monasti voidaan lähteä liikkeelle yleisestä siisteydestä, sitten vaikka kotieläinrakennusten toimivuudesta ja konehallien sekä muiden erilaisten työpisteiden järjestyksestä.
Aivan liian paljon tehokasta työaikaa kuluu hukkaan sopivia työvälineitä etsiessä tai koneita kiireimpään aikaan korjattaessa.
Usein myös ostot vähenevät, kun tarvittava löytyy tilalta eikä maatalous- tai rautakaupasta. Lisäksi hävikki, rikkoontuminen ja pilaantuminen vähenevät.
Työtähän se tietää, kun aloittaa siivoamisen. Työ kuitenkin vain väliaikainen, sittemmin työmäärä vähenee, kun aikaa ei tärväänny etsimiseen, korjaamiseen tai uuden hakumatkaan.
Suurena hyötynä on myös maatalouden julkikuvan paraneminen ympäristön siistiytyessä. Maatilat ja niiden ympäristöt ovat näyteikkuna maatalouteen.
Pohdi ja vertaile – onko toiminta rationaalista?
Jos päärakennukseesi tulee hanasta lämmin vesi – miksi ei navettaan tai sikalaan? Miksi jokapäiväistä rutiinityötä ei ole automatisoitu? Onko työn esteitä poistettu? Astuuko lehmä yli korkean kynnyksen joka kerta tullessaan lypsylle laitumelta? Ja astutko myös itse sen saman kynnyksen yli?
Onko sikalan ruokintavaunun reitillä kynnyksiä tai paikkoja, joihin ei pääse ja ruokinta täytyy tehdä ämpäristä niille muutamalle?
Miksi vaadin selkeyttä esimerkiksi maatalouspolitiikalta ja päättäjiltä, mutta en vaadi itseltäni selkeyttä navetan tai sikalan toimintoihin? Vertailua tai yhdenmukaisuuspohdintoja voi ja kannattaa tehdä kaikkiin tilan toimintoihin.
Tarkastele ulkopuolisin silmin tilaasi ja toimintatapojasi, neuvoja on saatavissa. Opiskele johtamista – johtamistaidon oppaita on runsaasti, kaikkia voi soveltaa maatalouteen.
Puuttuvaa johtamistyön osaamista verhotaan monasti yleisen epäsiisteyden ja näennäiskiireen savuverhoon, jonka takana on helppoa kritisoida harjoitettavaa maatalouspolitiikkaa. Samalla tehdään tyhjiksi kaikki ne maatalouselinkeinon hyväksyttävyyttä edistävät toimet, joita selkeästi johdetut, kannattavat ja yleisilmeeltään siistit maatilat ovat toimillaan saaneet aikaan.
Maatalouden kannattavuus ei ole kiinni yhdestä tekijästä vaan se on osakokonaisuuksien summa.
Tuotantotekniikka ja -teknologia, taloushallinta ja johtaminen ovat avainasemassa maatalouden kannattavuutta luotaessa. Mutta hyvä olisi aloittaa siivoamisella, jotta näkee tilanteen oikeassa valossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
