En näe hyvää, en kuule hyvää, en puhu hyvää

Mielipide

28.6.202102:00

Kolumni

Hermanni Härkönen

Japanin Nikkōssa sijaitsevaa temppeliä koristaa puukaiverrus kolmesta viisaasta apinasta. Se on noussut tunnetuksi symboliksi meilläkin.

Silmänsä peittävä Mizaru, korvansa peittävä Kikazaru sekä suunsa peittävä Iwazaru ovat päässet malleiksi sisustustuotteisiin, pehmoleluihin ja hymiöihin.

Itse opetus kolmesta viisaasta apinasta on kaiverruksia reilusti vanhempi ja alun perin myös yleisesti tunnettua muotoa – älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa – monimutkaisempi.

Buddhalaisessa perinteessä kolmen viisaan apinan opetus on, että ikävyyksiin ja pahoihin asioihin ei kannata jäädä vellomaan.

Erityisesti Yhdysvalloissa sanonta on otettu vertaukseksi naiiviudesta tai pelkuruudesta. Individualismin hallitsemassa kulttuurissa pahalta ei saa sulkea silmiään tai vaieta, vaan siihen tulee puuttua. Omia oikeuksiaan tulee puolustaa haukkana viimeiseen asti.

Sosiaalisen median palveluissa käydyssä keskustelussa oma napa korostuu. Esimerkiksi Twitterin ja Facebookin algoritmit toimivat niin, että eniten reaktioita saavat julkaisut ja kommentit leviävät laajimmalle. Sillä ei ole väliä, ovatko reaktiot puolesta vai vastaan.

Etenkin närkästymisestä ja suuttumisesta netissä palkitaan. Toisten aiheellisella tai aiheettomalla parjaamisella saa runsaasti kommentteja. Sekä samanmieliset että alkuperäisiä väitteitä korjaavat kommentit lisäävät kaikki julkaisun näkyvyyttä.

Verkkoajan viisaus kääntyykin päinvastaiseksi: Keskustelupalstoilla menestyy parhaiten, kun ei näe hyvää, ei kuule hyvää eikä puhu hyvää.

Kun verkkokommentoinnissa keskittyy riittävästi mielensä pahoittamiseen ja väärinymmärtämiseen, unohtuu toisten mielipiteiden ja näkökulmien ymmärtäminen kokonaan. Maailma jaetaan meihin ja muihin.

Me olemme oikeassa, muut väärässä. Tai eivät vain väärässä, vaan todennäköisesti pitkälti ilkeyttään ja pahuuttaan meitä vastaan.

Vastakkaisen mielipiteen omaavien tyrmääminen näkyy jo kielenkäytössä. Poliitikkoja ja kommentoijia nimitetään kommunisteiksi ja natseiksi niin usein, että näiden luulisi olevan Suomen kaksi suurinta puoluetta.

Todellisuudessa molempien aatteiden kannattajat mahtuisivat varmaankin samaan konserttisaliin.

Edustuksellisen demokratian perusajatus on usein tiivistetty fraasiin siitä, että ihmiset eivät riitele vaan asiat. Enää näin ei selvästikään ole. Vaikka suomalaisten liittyminen puolueiden jäseneksi ja jopa äänestysaktiivisuus ovat laskussa, ei syynä ole ainakaan se, ettei eriäviä mielipiteitä olisi.

Puolueiden jäsenyyden sijaan rajalinjoja jaetaan täysin uusien akseleiden mukaan ja paljon aiempaa jyrkemmin.

Puolueiden on monipuoluejärjestelmässä tehtävä keskenään yhteistyötä. Siksi asiallinen keskustelu ja keskinäinen kunnioitus on lopulta kaikkien etu.

Silmien, korvien tai suun peittäminen on joskus kaikkien parhaaksi.

Keskustelupalstojen kommentoijilla tarvetta yhteistyölle ei ole, ja käytöstavat ovat sen mukaiset. Omaa toimintaansa on tässäkin asiassa itse kunkin hyvä välillä tarkastella.

Joskus on tarpeen ottaa viisaudessa mallia apinoista.