Lukijalta: Kustannukset susikannasta kaadetaan eläimiään laiduntavien niskaan

Susiaita. Kuvituskuva. Kuva: Viestimedian arkisto

Suurpetoasioissa me maaseudun asukit olemme näköjään edelleen täysin eri sivuilla Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) kanssa. Liiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola vastasi yleisönosastokirjoituksessaan (MT 5.2.), etteivät tilastot tue näkemystäni petojen merkityksestä luontokadon ilmenemisessä tässä maassa. Hän repäisi väitteensä tueksi faktan, ettei lampaita mennyt kuin 512 koko maan lammasmassasta suden suuhun.

En peräänny väitteestäni piiruakaan. Suurpedot ovat suurin syy perinnebiotooppien vähenemiselle. Huono hallinto vain vähän vänkää asiaa samaan suuntaan.

Veistola kertoi olleensa pystyttämässä petoaitaa. Niin olen minäkin. Olen pitänyt sellaista yllä jo pari vuosikymmentä. Elämme petoaidan sisällä.

Väitän, ettei yksikään lampuri kaipaa sitä hökötystä elämäänsä vaikeuttamaan. Aita lisää merkittävästi työtä alalla, jossa lopputuotteesta ei tahdo saada oikeudenmukaista korvausta edes halal-teurastuksella.

Pedon suuhun menetetyistä lampaista ei saa senkään vertaa. Ne ovat pelkkä kustannus viljelijälle. Korvaustasot petoasioissa ovat historiaa, kaikilta osin, eikä hallinto halua niitä olla nostamassa.

Raha jos mikä on tässä maassa tiukassa, mutta SLL huutaa sitä koko ajan lisää kasvavan petomassan aiheuttamiin kustannuksiin. Metsästys on ainoa tehokas ratkaisu, jolla peto-ongelmia voidaan hoitaa konkreettisesti, ilman kustannuksia.

Yksikään lampuri ei halua etsiä laidunaloiltaan petojen raatelemia lampaita. Niiltä ei voi enää välttyä missään, edes petoaidoin.

Yksi oikeudenmukaisemman tukipolitiikan ratkaisuehdotus olisi esimerkiksi luonnonhaittakorvauksen pinta-alaperusteinen nosto, jonka kautta maksettaisiin riittävästi korvauksia pedoista muodostuvasta luonnonhaitasta niille alueille, joissa kotieläimiä laidunnetaan.

Mitä tämä maksaisi, onkin hyvä kysymys. Jotta tukitaso olisi merkityksellinen, kymmeniä miljoonia. Mutta rahahan ei ole ollut luonnonsuojelussa mikään kynnyskysymys, varathan otetaan yhteisestä kassasta.

Siitä olen samaa mieltä, että parempaa tietoa petojen määristä on saatava tuotettua tavalla tai toisella. Tähän talkooseen eivät luonnonsuojelijat halua tai pysty. Se on metsästäjien hommaa, ja siinä kantona kaskessa on vain Luken laskuoppi. Luken matikalla petokanta pidetään niin alhaisena, ettei tavoiteltavia määriä ehkä koskaan saavuteta.

Kustannus tästä vain kaatuu viljelijän, ja luonnon niskaan.

Mika Piiroinen

viljelijä

Tohmajärvi, Värtsilä