Vaalien merkityksestä

Heräsimme keskiviikkoaamuna uutisiin Yhdysvaltain vaalituloksesta. Donald Trumpin voitto tuli yllätyksenä tiedustusvälineille ja mielipidetiedustelujen tekijöille. Tämäkin todistaa sen, että mielipidetiedusteluilla on lähinnä viihdearvo. Samoin on käynyt Suomessa ja brexit-äänestyksessä Britanniassa.

Yhdysvaltain vaalikampanja oli tällä kertaa poikkeuksellisen värikäs ja likainenkin. Siihen nähden oli hienoa nähdä, miten rakentavasti molemmat ehdokkaat vaalituloksen ratkettua kannustivat äänestäjiä yhteiseen työhön kansakunnan hyväksi. Yhteistyötä nyt varmasti tarvitaankin, niin syviksi kahden äänestäjäryhmän väliset juoksuhaudat ehdittiin kaivaa.

Yhdysvaltain vaaleissa kiteytyi länsimaisia demokratioitamme tällä hetkellä kohtaava syvällinen haaste. Viihteellinen populismi jyrää yhä useammin faktapohjaisen politiikan yli. Keskustelu muuttuu liian nopeasti huuteluksi, joka poteroituu vastakkaisiin näkemyksiin erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Kaikki äänestäjät eivät koe, että perinteinen politiikka tarjoaa riittäviä vastauksia tai vaikuttamisen mahdollisuuksia. Mielipidetiedustelut eivät kaikilta osin pysty heijastelemaan kansalaisten todellisia mielipiteitä. Myös medialla on vaikeuksia saada kiinni yhteiskunnan sydämenlyönneistä.

Kansa ei äänestä väärin. Demokraattisten vaalien tehtävänä on valita kansalle ne edustajat, jotka kansalaiset kokevat omikseen.

Yhdysvaltain vaalituloksen ohella myös esimerkiksi kesäkuinen brexit-äänestyksen tulos tuli kuitenkin monille yllätyksenä. Nämä molemmat äänestykset – sekä niiden kampanjavaihe että tulos – antavatkin paljon ajattelun aihetta. Kohtaako perinteinen politiikanteko enää äänestäjiä?

Meille kaikille tärkeimpiä arjen kysymyksiä ovat työpaikka, ruuan hinta, päiväkodit, koulut, terveydenhuolto, vapaa-aika – ja niin edelleen. Näiden peruspalikoiden tulee jokapäiväisessä elämässä olla kohdallaan.

Erityisesti meidän päätöksentekijöiden velvollisuutena tulee kuitenkin olla se, että arjen kysymysten ohella pidämme koko ajan mielessä myös isomman kuvan ja yhteiskunnan laajemmat haasteet.

Olen itse pohtinut paljon sitä, miten globalisaatio ja talouden, teknologian sekä työelämän murros ovat vaikuttaneet myös suomalaiseen arkeen. Muutos on ollut nopeaa. Se on hyödyttänyt meitä paljon – ajatellaanpa vaikka taskussa kulkevia nettiyhteyksiä tai joustavia etätyömahdollisuuksia.

Samalla esimerkiksi digitalisaatio kuitenkin haastaa työpaikat ja työn tekemisen tavat. Tätä kehitystä emme voi pysäyttää emmekä kääntää takaisin päin, mutta voimme kuitenkin yrittää hallita sitä – ja ennen kaikkea voimme yrittää kääntää sen mahdollisuudeksi. Tämä kuitenkin vaatii paljon paitsi yhteiskunnalta, myös jokaiselta yksilöltä.

Tällainen muutos on nopealiikkeinen mutta osin huomaamaton; se ei tule kello kaulassa. Tällaisen muutoksen ymmärrettäväksi tekeminen ei ole helppoa. Luulenpa, että esimerkiksi tämän vuoksi äänestäjiin on helpompi vedota lupaamalla paluu entiseen, jolloin kaiken muistellaan olleen selvempää.

Ongelma on vain se, että kelloa ei voi kääntää taaksepäin – entiset ajat eivät palaa. 1970-luvulta ei peruutettu 1930-luvulle vaan tultiin 2010-luvulle. Ja suunta on vastedeskin eteenpäin.

Myös Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena elää tämän uuden ajan ytimessä, monilta osin sen airuena. Siksi on vaikeaa nähdä, että sielläkään voitaisiin keksiä peruutusvaihteella toimiva aikakone.

Siksi on entistäkin tärkeämpää, että muutoksessa pidetään kaikki mukana.