Höpöhöpö-juttuja vai mahdollisuus?
Taisin edellisessä blogissani avata Pilvenmäen korona-ajan toimia, joihin liittyvät niin lähiruokalounaspalvelu, Pilvenmäki Studio ja Pilvenmäen logolla varustettujen t-paitojen sekä huppareiden myyminen. Jatkossa tämän blogin osalta käytän näistä nimitystä höpöhöpö-toiminta, yhden asiakkaamme viestin tavoin.
Pilvenmäellä on jouduttu keskittymään korona-ajan toimiin, kun ravit ovat tauolla. Kuva: Anu LeppanenMitään edellämainituista toimista ei voida tehdä taloudellisella riskillä, vaan kaikki tehdään rakkaudesta lajiin ja päämääränä on ensisijaisesti Pilvenmäen raviradan tulevaisuuden turvaaminen ja toisena henkilökunnan lomautusten minimointi.
Ilokseni voin ilmoittaa, että ruokapalvelu on lähtenyt pyörimään ja saamme turvattua nykyisen tason lomautuksissa. Toki tilanne elää viikottain ja niin äkkiä kun lounaspalvelun tarve tulikin, täytyy se olla valmis lakkauttamaan, jos tai kun asiakkaita ei enää riittävää määrää löydä lihapatojemme ääreen. Vappuviikon tuotekokeilu - vappusimat ja -munkit saivat räjähdysmäisen suosion ja lopulta Pilvenmäen keittiössä valmistui tuhat munkkia ja kymmeniä simapulloja.
Kymmenen vuotta sitten Pilvenmäeltä lakkautettiin lounaskahvila kannattamattomana, eikä vanhojen tai uusien asiakkaiden löytäminen ole ollut helppoa. Lopulta neljässä viikossa löytynyt asiakaskunta ja onnistunut vappumyynti on kuitenkin saanut meissä herätettyä toivon kipinän myös ravien ulkopuolisen arkipäiväisen ravintolatoiminnan uudelleen käynnistämisestä eri konseptilla, mutta kuitenkin.
Niin innoissaan, kun me tässä ydintiimissä olemme olleetkin, olemme saaneet myös negatiivista palautetta. Toimintaamme on kyseenalaistettu ja sen on koettu uhkaavan raviurheilun asemaa tai jopa käyttävän raviurheilulle varattuja panostuksia. Selvennyksenä näiden muuhun liiketoimintaan tehtyjen kulujen merkitseminen raviurheilun kuluihin ei onnistu toimintatukimallissa normaalisti eikä nyt poikkeusaikanakaan. Monipuolisempaan toimintaan ei panosteta raviurheilun kustannuksella vaan juuri sen vuoksi. Se höpöhöpö-toiminta on mahdollisuus, eikä uhka.
On totta, että kun ravit eivät pyöri uutisvirtamme ja some-kanavamme jakavat viikon ruokalistoja, Pilvenmäki Studion vieraiden päivityksiä ja muita kampanjailmoituksia, koska niillä pyrimme turvaamaan työpaikkoja sekä tuomaan euroja raviradan kassaan nykyisessä maailmassa. Enemmän kuin vastakkainasettelua näkisin pelkästään positiivisena tilanteena lähtötilanteeseen verrattuna, jos meidän toimintamme kassavirrat tulisivat perusarkena muualtakin kuin raveista.
Itse asiassa kaikkea saisi olla enemmmän, mutta mitä laveampi muun liiketoiminnan kenttä olisi, sitä paremmat mahdollisuudet meillä olisi selvitä erilaisista markkinatilanteiden heilahteluista. Mennyt kuukausi on ollut kaikille osapuolille varmasti huolen ja pohdintojen aikaa, mutta ehkä myöhemmin näemme tässä ajassa myös jotain hyvää. Toivon todella, että se hyvä tarkoittaa Pilvenmäen osalta kirkastunutta ja entistä vahvempaa tulevaisuuskuvaa, jossa raviurheilun rinnalle pystytään nostamaan myös muita kehityssuuntia, jotka yhdessä muodostavat entistä vahvemman toimijan seudulle.
Raviurheilulla on tulevaisuus, mutta se ei löydy lyömällä kaikkea muuta alas, vaan hakemalla lisää mahdollisuuksia ja kiinnekohtia muualta osaksi entistä monipuolisempaa elämystä ja tunnesidettä. Muun muassa edellä mainitusta syytä jaoimme satojen vapun herkkutoimitusten mukana vapaalippuja raveihin, joiden alkamista odotetaan meilläkin.
Seuraava Pilvenmäki Studio-lähetys ensi perjantaina keskittyy hevosalan, raviurheilun ja Pilvenmäen tulevaisuuteen, jonka osalta en ole ainakaan minä vielä menettänyt toivoani.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
