Muistatko diskojen kulta-ajan? Noin miljoona suomalaista säntäsi tämän diplomitanssinopettajan tunneille opettelemaan diskotanssin saloja
Diskokulttuuri käynnistyi Suomessa ikärajattomista diskoista jo 1960-luvun lopulla. Myös seurakunnat järjestivät diskoja.
Diskojen kultahuuma alkoi Saturday Night Fever- elokuvan ilmestyttyä vuonna 197. Diskomusiikin hiteiksi nousi sittemmin Bee Gees -yhtyeen kappaleet Night Fever ja Stayin' Alive. Kuva: PexelsDiskoteekit levittäytyivät Suomeen jo 1960-luvun lopulla. Tiettävästi kaikkein ensimmäinen disko avasi ovensa Helsingin Kulosaaressa vuonna 1966. Sananmukaisesti disko tarkoitti levytanssipaikkaa, joita alkoi tulla elävän musiikin ravintoloiden ja tanssilavojen tilalle.
Alkuvaiheessa disc jockeyt eli tiskijukat soittivat juhlakansalle kaikenlaista musiikkia, jopa rock’n’rollia, kunhan sen tahdissa pystyi tanssimaan.
Vasta 70-luvun lopulla soulista ja funkista kehittyi disko-musiikkityyli, jossa painokas rytmi yhdistyi tarttuviin melodioihin. Musiikki oli tyypillisesti myös huolella tuotettua ja studiossa viimeiseen asti hiottua.
Varsinaisen diskohuuman käynnisti Suomessakin elokuva Lauantai-illan huumaa (Saturday Night Fever) vuodelta 1977. John Barnhamin ohjaama draama rakentui diskomusiikin ympärille, ja elokuvaa tähditti John Travolta, joka esitti filmissä tanssikohtaukset itse.
Ympäri maailman menestykseksi kohonnut elokuvan soundtrack innosti myös suomalaiset sankoin joukoin tanssilattialle. Suosioon nousivat erityisesti Bee Gees -yhtyeen kappaleet Night Fever ja Stayin' Alive, joista tuli diskomusiikin unohtumattomia ikivihreitä. Stayin' Alivesta suomenkielisen käännösversion levytti Fredi vuonna ’78 nimellä Elää mä sain.
Kaikkien tuntema Aira Samulin (1927-) toi jo 1960-luvulla muotitansseja Suomeen. Vuosikymmenen vaihduttua hän tietenkin opetti kansalaisia tanssimaan diskoa, jota kutsuttiin myös Travolta-tanssiksi. Ikinuori Aira on aina korostanut, että tanssi edistää henkistä hyvinvointia.
”Tanssissa voi heittäytyä musiikin vietäväksi. Se on parasta. Myös tunteet voi ilmaista tanssin avulla. Suosittelen tanssia kaikille”, hän on todennut.
Kansakuntaa diskotanssin saloihin tutustutti niin ikään opetusneuvos, diplomitanssinopettaja Åke Blomqvist (1925-2013), joka oli opettanut tanssia 1940-luvulta lähtien. Kaikkiaan noin miljoona suomalaista ehti käydä hänen tunneillaan vuosikymmenten aikana.
Diskokulttuurin ensiaskeleista lähtien on järjestetty myös limudiskoja. Niillä tarkoitetaan koululaisten diskoja, joissa alkoholijuomat eivät ole sallittuja.
Ainakin Tampereella ja Helsingissä löytyi ikärajattomia diskoja jo 1960-luvun lopulla. Keskikouluissa ja lukioissa kouludiskoja alettiin pitää 70-luvulla.
Myös seurakunnat oivalsivat limudiskojen merkityksen. Ne kouluttivat seurakunnan isosia pitämään järjestystä ja huolehtimaan, ettei sisälle tuotu kaljapulloja.
Osin juuri limudiskojen ansiosta nuorten juominen väheni hauskanpidosta tinkimättä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
