Oletko laaduttomasti työllistynyt?

Me veronmaksajat olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että veroeuromme pitää sijoittaa kohteisiin, joissa niistä on odotettavissa hyötyä ja vaikuttavuutta yhteiskunnallemme.

Mutta vaikuttavuuden mittaaminen on hyvin vaikeaa silloin, kun vaikutukset ilmenevät vasta vuosien päästä. Koulutus ja tutkimus ovat esimerkkejä tästä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee uutta tapaa mitata korkeakoulujen koulutuksen vaikuttavuutta. Korkeakouluja on tarkoitus palkita rahallisesti valmistuneiden työllistymisestä koulutustasoa vastaavasti. Tämä niin sanotun laadullisen työllistymisen kriteeri tulee käyttöön vuonna 2019. Näin halutaan kannustaa korkeakouluja ottamaan entistä paremmin huomioon yhteiskunnan tarpeet koulutuksessa ja tiivistämään yhteistyötä työelämän kanssa.

Tämä kuulostaa hyvältä. Pulmana on kuitenkin laadullisen työllistymisen käsitteen määrittely ja mittaaminen. Käsite "koulutustasoa vastaava" ei ole yksiselitteinen. Työtehtävä voi olla sellainen, että siihen voidaan palkata eri koulutustasoilta riippuen hakijoiden työkokemuksesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista. Haussa on hyvä tyyppi.

Tehtävä myös muotoutuu tekijänsä vahvuuksien mukaan, koulutustasosta riippumatta. Onko tohtori "laaduttomasti työllistynyt", jos työnantaja olisi voinut palkata samaan tehtävään myös kokeneen maisterin tai AMK-tutkinnon suorittaneen henkilön?

Miten tunnistetaan ja pystytään seuraamaan sellaista työllistymistä, jossa henkilö ei sijoitu opiskelemalleen alalle, mutta jossa yliopistokoulutuksen antamat yleiset valmiudet ovat oleellisia.

Monissa maissa ei niinkään paljon katsota mitä aineita olet opiskellut, kunhan sinulla on korkeakoulututkinto. Mitä erilaisimmissa tehtävissä toimivien henkilöiden koulutukseksi paljastuu historioitsija tai kirjallisuuden tutkija, ja investointipankkiiri voi olla biokemisti.

Meillä Suomessa lokeroidaan liikaa, ja erityisesti humanistisen koulutuksen saaneiden osaamista ei osata riittävän monipuolisesti hyödyntää.

Mistä voidaan mittausta varten saada luotettavaa tietoa siitä, milloin yliopistotutkinnon suorittanut henkilö on esimerkiksi kaupan kassana siksi, että ei ole vielä ehtinyt työllistyä koulutustasoaan vastaavasti tai että hän on kahden akateemisen pätkätyön välissä mieluummin kaupan kassalla kuin työttömyyskortistossa?

Miten paljon voitetaan sillä, että yritetään mitata laadullista työllistymistä verrattuna siihen, että mitattaisiin vain työllistymistä?

Kuinka paljon lopultakin korkeakoulutettujen työllisten joukossa on niitä, jotka ovat jatkuvasti tai pitkiä aikoja kiistatta koulutustasoaan alemmassa tehtävässä? Onko tämä niin iso määrä työllisten joukossa, että sillä on merkitystä, kun arvioidaan korkeakoulujen onnistumista koulutuksen suuntaamisessa ja laadussa?

Jos tämä ero on tiedonkeruutavasta johtuvan epätarkkuuden rajoissa, niin silloin ei liene tarpeen luoda uutta tiedonkeruusysteemiä "laadullisesti työllistyneille".

Ministeriön mukaan jo nykyisillä Aarresaari-palveluun perustuvilla tavanomaisilla työllisyyskyselyillä on ongelmia tiedonkeruun kattavuudessa. Miten löydetään tiedonkeruutapa, joka paitsi välttää nykyiset ongelmat niin ottaa järkevällä tavalla huomioon laadullisen työllistymisen näkökulman?

Kun laadullisen työllistymisen indikaattori otetaan tuloksellisuuskriteerinä käyttöön, on varmistettava, että opiskelijoiden ja yliopistojen henkilökunnan piirissä ei synny sellaista väärinkäsitystä, että pitää sijoittua nimenomaan pääaineen mukaiseen lokeroon.

Tämä olisi vaarallista tilanteessa, jossa tutkinnon tulee antaa hyvä pohja mitä erilaisimpiin tehtäviin sekä valmiudet täydennys- ja uudelleenkouluttautumiseen. Tulevaisuuden työt ovat erilaisia kuin voimme nyt aavistaa.