Biotaloudessa pitää siirtyä puheista toimintaan

Innostuin äskettäin yleisestä suhteellisuusteoriasta, luin artikkeleita ja katselin tv-­dokumentteja.

Vaikuttaa siltä, että Maan kaltaiset, elämälle suotuisat planeetat ovat harvinaisia erikoistapauksia. Siitä syntyi erityinen tunne: kuinka ainutlaatuinen on meidän maailmamme, kuinka ihana ja moninainen se on. Ja heti perään toinen: kuinka huonosti olemme pitäneet huolta siitä, suojelleet sitä, ja kuinka paljon olemme tuhlanneet mahdollisuuksia nauttia siitä.

Miten voisimme toteuttaa kestävän ihmiskunnan idean? Että saisimme tarpeemme tyydytettyä, nautittua maailmastamme ja samalla säilytettyä sen biologiset systeemit ja kauneuden? Minusta nauttiminen ja suojeleminen ovat kolikon kaksi puolta. Ei voi nauttia, jos ei suojella – mutta ei voi suojella, jos ei arvosteta ja nautita.

Ratkaisu voi löytyä bio­taloudesta ja kiertotaloudesta, joista on viime aikoina puhuttu eri viranomaistahoilla paljon.

Maa- ja metsätalous ­ ministeriön, työ- ja elinkeino­ministeriön ja ympäristö­ministeriön yhteisen määritelmän mukaan bio­talous perustuu uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön . Sen mukaan luontoa hyödyntävillä palveluilla ja biopohjaisilla tuotteilla voidaan vähentää ympäristöä kuormittavien aineiden, esimerkiksi fossiilisen öljyn ja kivihiilen, käyttöä.

Biotaloudessa käytetään puhtaita teknologioita, joiden avulla luonnonvaroja ja ravinteita käytetään ja kierrätetään tehokkaasti. Biotaloudella pyritään saavuttamaan oma­varaisuutta ja talouskasvua sekä tekemään Suomesta hiilineutraali yhteiskunta vuoteen 2045 mennessä, niin että samalla säilytetään luonnon monimuotoisuus. 

Suomen hallituksen mukaan biotalous edellyttää, että bioenergian pitäisi olla päästötöntä. Sitran mukaan siirrymme aikakauteen, jossa yhteiskuntien hyvinvointi ei lisäänny tuottamalla liuku­hihnoilla yhä suurempia määriä tavaroita.

Kiertotaloudessa kulutus perustuu palveluiden käyttämiseen, ei enää omistamiseen. Materiaaleista ei tulisi jätteitä, vaan niistä pitäisi syntyä uusia tuotteita, tai niitä pitäisi voida hyödyntää biologisissa sykleissä.

Puheista ja määrittelyistä pitäisi siirtyä toimintaan, sillä tutkimusten mukaan suunnanmuutos on tarpeen – kiireesti, jotta pahimmat seuraukset voitaisiin välttää. Tie ei kuitenkaan ole helppo.

Loppuvuodesta PTT:n seminaarissa kanadalainen biotalouden asiantuntija Don Roberts huomautti, että bio­talouden tukeminen edellyttäisi globaalia muutosta ja keskittymistä bioteollisuuden kokonaiskestävyyteen. Julkinen raha on kuitenkin tiukassa.

Roberts uskoo silti, että Suomella on hyvät mahdollisuudet kehittää menestyvää biotaloutta erityisesti inno­vatiivisten ratkaisujen kautta. Haasteina ovat muun muassa alhaiset fossiilisten poltto­aineiden hinnat ja geeni­tekniikan läpimurrot, jotka antaisivat kilpailuetua eteläisille puuntuottajamaille.

Samassa seminaarissa tuotiin esiin, että biotalouden kasvun saavuttamiseksi on nopeasti ja kestävästi luotava innovatiivisia yrityksiä sekä uutta liiketoimintaa nykyisille yrityksille, esimerkkeinä luontopohjaiset ratkaisut ja biomimiikka.

Paljon riippuu siitä, saammeko kehitettyä innovatiivisia ja taloudellisesti kannattavia tuotteita. Ilman niitä biotalouden arvonlisäys jäisi odotettua vähäisemmäksi.

Yksi ongelma on kuitenkin perinteinen käsityksemme talouden, ympäristön ja yhteiskunnan kestävyyden yhteispelistä. On pyritty löytämään kompromissi kaikkien kolmen kestävyyden välille, mutta usein käy niin, ettei saavuteta yhtäkään: ihmisten tarpeita ei tyydytetä, ja ympäristö­vaikutukset vain jatkuvat.

Sen sijaan vihreän talouden tutkimuksen mukainen ajattelu edellyttäisi, että talouden ja yhteiskunnan kestävyys sisältyvät osaksi ympäristön kestävyyttä ja kunnioittavat sen rajoja.

Kokonaisuus on kestävä silloin, kun sen toiminta ei aiheuta ympäristöön palautumattomia muutoksia, vaan ainoastaan joustavia väli­aikaisia vaikutuksia.

Ja mikä on tärkeää huomata, ihmiskunnan tarpeiden saavuttamiseksi ei edes ole tarvetta lähestyä noita rajoja, puhumattakaan niiden ylittämisestä.

Toisin sanoen luonnon­varoista nauttiminen voisi jatkua samalla kun suojellaan koko systeemiä. Biotalous antaisi osaltaan tähän mahdollisuuden.

Biotalouden ideoita Suomessa riittäisi, mutta niiden käyttöönotto ja kaupal­listaminen vaatisivat pitkäjänteisiä investointeja. Joten voisiko julkisilla instituutioilla olla roolia edistää markkinoita biotuotteille? Millaisia kannustimia ja älykkään sääntelyn mekanismeja voitaisiin luoda?

Koska ei voi nauttia, jos ei suojella – mutta ei voi suojella, jos ei arvosteta ja nautita.