Vapaus – hyvä renki
Kolumni
HEIDI JAATINEN
Nuorena otti itselleen vapauksia. Vapaus ja riippumattomuus! Vapaus lähteä ja tulla. Vapaus olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Vapaus oman habituksen suhteen. Vapaus aikatauluista. Vapaus, joskus naurettavakin, olla omaksumatta edellisten sukupolvien traditioita. Olemisen sietämätön keveys.
En avaa aamuisin koulun ovea. Olen jäänyt vuodeksi kirjoitusvapaalle. Vuosi. Vuosi ihmisen elämässä. On, on se. Pitkä, kiehtova ja mahdollistava. Kenties myös pelottava, paineistava, ”nyt on saatava aikaiseksi”.
Yhtäkkiä huomaa, että on tullut asettaneeksi itselleen rajoja. Osaksi välttämättömyyden pakosta; realismi asettaa rajoja, et voi toteuttaa itseäsi mielin määrin, on otettava huomioon perhe, on otettava huomioon rahan riittävyys.
Mutta näiden, kohdaltani välttämättömyyksien lisäksi, onko olemassa muita rajoitteita? Itse luotuja rajoitteita? Ettei vain olisi käynyt niin, että on tullut itse rakentaneeksi itselleen vankilan, ahtaiden ajatusten gheton. Että on tartuttanut sen toisiinkin. Ehkä kysymys on rohkeuden puutteesta?
Vapaus voi riistäytyä ollen huono isäntä niin kuin tuli. Vapautta on vaikea kesyttää. Ehkä rutiinit pystyvät siihen. Rutinoituminen, paradoksaalisesti, voi olla vapautta ja vapauttavaa. Uskallusta elää rytmissä.
Mitä vapaus on? Erinäiset filosofit Kantista Sartreen ovat määritelleet vapauden. Kantin mukaan se on vapautta pakottamisesta. Vapaus on heiluttanut milloin vallankumouslippua, milloin valaissut soihdullaan. Poliittinen vapaus on muun muassa ajattelun- ja sananvapautta.
Ihmisen henkilökohtainen käsitys vapaudesta muuttunee elämäntilanteiden myötä. Kirjailijaystävieni mukaan vapaus karkaa, kun sitä kohti kurkottaa.
Ja mikä on aika? Eikö se ole merkillinen kumppani? Aika juoksee, seisoo, vihoittelee, kiusaa, syyllistää, parantaa, tarraa, velvoittaa. Se on tila, jossa on menneen ja tulevan horisontti ja joka virtaa allamme.
Toisto rauhoittaa mieltä. Lapsetkin leikeissään toistavat samoja, jopa ikäviä tapahtumia, vahvistaakseen mielen rakenteita, suojatakseen itseään. Ja lasten leikki on vapaata, pakotonta.
Richard Appignanesin mielestä arjen pyörittäminen ei ole pelkästään pakon sanelema velvollisuus, vaan jokapäiväiset tehtävät myös antavat elämällemme tarkoitusta ja oikeuden olla ajattelematta enempää kuin on tarpeen.
Onko se vapautta? Vai henkistä laiskuutta? Ainakin jokapäiväiset käytännön asiat vievät ajan niin, että harvat meistä ehtivät tätä pohtia.
Eräs kylänmies sanoi minulle kerran, epäröityäni merkittävän päätöksen edessä, että kaikkea voi elämässä hankkia, mutta ei aikaa.
Vuosi kirjoittamiseen. Hengittämiseen. Ajattelemiseen. Vasta kun olen mielessäni sanallistanut tapahtuman, se on, se juurevoituu, saan siitä otteen. Päiväkirjanomaisesti puhun ystävilleni elämääni, mutta kirjoittaessani saan keksiä ja liioitella mielin määrin. Se vapauttaa!
Mitä vapaus sinulle merkitsee? Uskallatko antaa sille aikaa? Vartin, iltapäivän, vuoden, loppuelämän?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
