Sukelluksia tiedon valtamereen

Mielipide

18.4.201602:00

Kolumni

Seppo Vuokko

Tiedon haku netistä on helppoa ja nopeaa. Se ei silti merkitse tietokirjojen kuolemaa: netin hakuohjelmat ja tietokirjat täydentävät toisiaan. Suurten tietosanakirjojen aika on kyllä mennyt.

Nettitiedon ongelmana on se, ettei voi olla varma sen oikeellisuudesta. Jos katsoo Libanonin pääkaupungin Wikipediasta, se on todennäköisesti oikein. Jos sitä vastoin hakee korpirouskun kuvia Googlesta, tarjolla on sekä oikeita kuvia että kaikkea mahdollista muutakin.

Hakuohjelmalla etsityn tiedon oikeellisuus on itse pääteltävä; tarvitaan siis lähdekritiikkiä.

Tietokirja on parhaimmillaan silloin, kun se esittelee jonkin suuren kokonaisuuden. Jos haluaa käsityksen Suomen esihistoriasta, toisesta maailmansodasta tai Afrikan luonnosta, on paras tarttua kirjaan. Sen tekijä on jo valmiiksi miettinyt, mikä on olennaista ja miten asiat liittyvät toisiinsa.

Hyvä tietokirja antaa enemmän kuin pelkät faktat. Luin aikanaan kasvimaantieteen tenttiin sekä amerikkalaisia että saksalaisia kirjoja.

Vaikka osaan saksaa paremmin kuin englantia, jenkkikirja oli paljon helpompi: ymmärsin lukemani kerralla. Tekijä oli kiinnittänyt huomionsa asioiden välisiin yhteyksiin mutta karsinut yksittäisiä esimerkkejä pois. Ero samaa aihetta käsitelleeseen saksalaiseen kirjaan oli selvä. Siinä asioiden yhteys oli hukkua lajiluetteloiden, taulukoiden ja faktojen vyörytykseen.

Jenkkikirjoittaja tiesi, että asioiden ymmärtäminen on tärkeämpää kuin yksittäisten tiedonsirpaleiden määrä.

Koulujen oppikirjat ovat usein vaikeita kirjoja, ei siksi, että asiat olisivat vaikeita, vaan siksi, että liian paljon tietoa on ahdettu liian pieneen tilaan. Tärkeät asiat eivät erotu vähemmän tärkeistä, ja asioiden välinen yhteys jää epäselväksi. On valitettavaa, ettei koululaisille enää tehdä taustoittavia lukemistoja.

Yritimme kerran tehdä koululaisille luonnon monimuotoisuutta valaisevan lukemiston, mutta emme saaneet kustantajaa. Vielä yllättävämpää oli, etteivät kustantajan asiantuntijoina käyttämät opettajat edes ymmärtäneet, miksi tällainen kirja olisi tehty!

Hyvä tietokirja tekee vaikeatkin asiat helpoiksi omaksua. Mainiona esimerkkinä on Esko Valtaojan tuotanto, joka tekee avaruuden mittasuhteet ja maailmankaikkeuden kehityksen helposti ymmärrettäväksi. Paljon sitä suurempia asioita ei tietokirjoissa voisi käsitelläkään.

Kaikkea ei silti tarvitse heti ymmärtää. Romaanistakin aukenee eri lukukerroilla uusia näkökulmia ja tasoja. Sama koskee tietokirjoja. Jos jotakin kohtaa ei ymmärrä, sen voi sivuuttaa. Voi olla, että se on vain huonosti sanottu, tai jopa niin, ettei kirjoittajakaan ole asiaa ymmärtänyt. Kun asiaan törmää toisella lukukerralla tai toisessa kirjassa, se voi aueta heti.

Sama koskee vieraskielisen tekstin lukemista. Jokaiseen outoon sanaan ei kannata takertua, vaan niin kauan kuin asian ymmärtää, yksittäisten sanojen tai jopa virkkeiden yli voi hyppiä.

Hyviä kirjoittajia Suomessa kyllä on, mutta suuret kustantajat eivät ole kiinnostuneita tämän tyyppisistä tietokirjoista. Melkein kaikki hyvät tietokirjat ovat olleet viime vuosina pienten ja erikoistuneiden kustantajien tuottamia. Valtaojan kirjat kustansi tähtitieteellinen yhdistys Ursa, jäkäläoppaat tuotti Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ihmisen kehitystä valaisevan kirjan Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Lukeva ihminen huomaa pian, että samasta asiasta voi olla useita erilaisia näkemyksiä eikä tietokaan ole aina yksiselitteistä. Niinpä hän oppii suhtautumaan kriittisesti lukemaansa ja kuulemaansa. Kun joku perustelee näkemystään sanomalla, ettei ole muita vaihtoehtoja, se on useimmiten vale! Siksi lukevat kansalaiset eivät aina ole kuuliaisia alamaisia.