Hamsterin elämää

Mielipide

2.11.202001:00

Kolumni

Seppo Vuokko

Selviäminen talvesta on haaste luonnolle – ja sitä se oli ennen myös Suomessa asuville ihmisille. Talveen piti varautua lyhyen kesän aikana: viljellä ja kerätä ravinto niin ihmisille kuin karjallekin. Puolet vuodesta oli raadettava pitkää päivää, jotta selviäisi seuraavaan kesään.

Nykyaikana kaikkea saisi kaupasta ympäri vuoden, mutta silti maalla yhä eletään paljolti samaan rytmiin: itse tuotetaan ja kerätään mahdollisimman paljon talven varalle. Syksy on yhä kiireistä sadonkorjuun aikaa, jolloin luonnosta, pelloilta ja puutarhasta otetaan valtaosa seuraavan vuoden ruoasta. Nykyaika on tehnyt sadon säilönnän helpoksi. Enää ei perheen naisväen tarvitse viettää koko syksyä keittiön höyryissä keittäen marjoja hilloiksi, lihaa ja sieniä suolaten ja makkaroita tehden. Suuri osa sadosta on säilöttävissä sellaisenaan, marjat, lihat ja sienet säilyvät parhaiten pakastimessa.

Useimmissa maaseudun taloissa onkin runsaasti pakastustilaa: meilläkin kahden ihmisen ja yhden koiran taloudessa noin 800 litraa. Silti se käy syksyllä vähiin. Viimeisiä hirvenlihoja joutuu jo kovasti sovittelemaan. Osan tilasta vievät koiran ravinnoksi pakastetut hirven teurastusjätteet, sellaisia lihoja ja sisäelimiä, joita ei voi käyttää ihmisravintona.

Pakastimet syövät sähköä, mutta säästävät ajokilometrejä. Kesällä pakastinten sähkö tulee suureksi osaksi aurinkopaneeleista, ja talven aikana ainakin yksi pakastimista tyhjenee.

Se, mitä pakastimeen milloinkin päätyy, riippuu vuoden ajasta. Meillä siellä on tällä hetkellä toista sataa kiloa puolukkaa, ehkä satakunta kiloa mustikkaa ja herukkaa, parikymmentä kiloa viinirypäleitä, kymmeniä kiloja tomaatteja ja papuja, kymmenkunta kiloa ruusukvitteniä, mansikoita ja luumuja, viitisen kiloa viimesyksyistä hirven lihaa, hiukan syyskuussa teurastettua lammasta, ruisleipää ja valmiita ruokia -mitähän vielä. Kalaa emme pakasta, koska se ei siellä parane. Viinirypäleet ja osa herukoista keitetään mehuiksi, kunhan tulee koleita sateisia päiviä. Osa ylettömän runsaasta puolukkasadosta on säilötty survomalla, joten syksyn mittaan ei pakastimesta tarvitse puolukkaa kaivaa.

Meitä vain huvittaa, kun jo maaliskuussa lehtiin tulevat jutut pakastimen tyhjentämisestä. Me haluamme kesäkuussakin syödä marjoja eikä haittaa, vaikka osa jää seuraavaan talveen. Luonnonmarjojen sato vaihtelee. Tänä vuonna mustikkaa ja puolukkaa oli ylenpalttisesti, mutta ei niitä joka kesä saa. Karviaispensaissa oli täysi kato ja luumupuiden sato syötiin liki kokonaan tuoreena. Pakastimesta voimme silti ensi talvenakin kaivaa jälkiruoaksi luumuja tai karviaisia. Ensi kesän sadosta ei ole varmuutta!

Onhan toisenlaisiakin näkemyksiä. Olemme tarjonneet puutarhamme antia toisten poimittaviksi silloin kun sato on runsas. On ollut kaupunkilaisvieraita, jotka kaksi litraa kerättyään sanovat, että kyllä se talveksi riittää.

Itse hankimme, keräämme tai vaihdamme naapureitten kanssa ainakin kaksi kolmasosaa ravinnostamme. Kaupassa käymme kerran viikossa, joskus harvemminkin, ja samalla hoidetaan muutkin maalikylien palveluja edellyttävät asiat. Ostoslistat ovat perin yksitoikkoisia: jauhoja, maitotuotteita, sokeria, kahvia, hiukan leikkeleitä, talouspapereita, talvella myös hedelmiä ja salaattia, sekä porkkanaa ja joskus muitakin juureksia, joita ei tullut kesällä viljeltyä. Oma sipulisato ei riitä koko talveksi, mutta valkosipulia on riittänyt muillekin jakaa ja viimeiset purjot kaivetaan kellarista kesäkuulla.

Mutta mikäpä tässä. Odotellaan talven tuloa ruokavarastojen keskellä kuin Veikko Huovisen Rurik, Tellu ja Hamsteri. Voisiko tällaista hamsterin elämää sanoa ekologiseksikin?

Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.

Itse hankimme, keräämme tai vaihdamme naapureitten kanssa ainakin kaksi kolmasosaa ravinnostamme.