Lukijalta: Kuukausittainen tuki naudanlihantuottajille parantaisi maatalouden kannattavuutta
Tuen maksaminen kuukausittain ei lisäisi tuottajien saamaa rahamäärää, mutta se parantaisi tulojen ennustettavuutta, kirjoittaa Kalle Mattila. ”Toivottavasti poliittiset päättäjät ja alan järjestöt tarttuvat tähän asiaan.”
Naudanlihantuotanto on pitkäjänteistä toimintaa, kirjoittaja muistuttaa. Kuvituskuva. Kuva: Saara LaviMaidontuottajat saavat pohjoista tuotantotukea kuukausittain, mutta naudanlihantuottajat ovat tässä suhteessa eriarvoisessa asemassa. Kansallisia kotieläintukia maksetaan naudanlihantuottajille vain kahdesti vuodessa, mikä aiheuttaa haasteita tuotannon suunnittelulle ja kassavirran hallinnalle.
Miksi naudanlihan pohjoista tukea ei voida maksaa kuukausittain samalla tavalla kuin maidontuotannon tukea?
Naudanlihantuotanto on pitkäjänteistä toimintaa, jossa eläinten kasvatus kestää vuosia ennen kuin ne saavuttavat teuraspainon. Tuottajilla on jatkuvia kustannuksia, kuten rehun hankinta, eläinlääkintäkulut ja muut tuotantopanokset. Kuukausittain maksettava tuki auttaisi tasoittamaan kassavirtaa ja vähentäisi painetta myydä eläimiä epäsuotuisaan aikaan vain taloudellisista syistä.
Lisäksi hallinto jo ylläpitää nautarekisteriä, ja tuottajilla on lakisääteinen velvollisuus pitää rekisteri ajan tasalla. Tieto eläinmääristä on siis koko ajan saatavilla, mikä mahdollistaisi kuukausittaisen maksatuksen hallinnollisesti ilman suuria muutoksia valvontajärjestelmään.
Samalla voitaisiin pohtia, löytyisikö keinoja maksaa kuukausittain tukea myös AB-alueen naudantuottajille, jotka eivät tällä hetkellä saa kansallista kotieläintukea.
Maatalouden taloudellinen tilanne on vaikea, ja tuottajat tarvitsevat entistä enemmän ennustettavuutta tuloihinsa. Kuukausittainen tuki ei tarkoittaisi suurempaa tukisummaa, vaan ainoastaan tasaisempaa maksatusta, joka tukisi naudanlihantuottajien taloudellista vakautta ja mahdollistaisi paremman suunnittelun. Tämä muutos olisi askel kohti tasapuolisempaa ja paremmin toimivaa tukijärjestelmää.
Kansallisten tukien maksukäytäntöihin tarvitaan uudistuksia, ja kuukausittainen maksu naudanlihan pohjoiselle tuelle olisi konkreettinen keino parantaa maatalousyrittäjien toimintaedellytyksiä. Toivottavasti poliittiset päättäjät ja alan järjestöt tarttuvat tähän asiaan ja edistävät tuottajien tasa-arvoista kohtelua tukipolitiikassa.
Kalle Mattila
Mikkeli
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








