KivELLE uuSI muoTO
Migmatiitti-kivestä tehty abstrakti veistos.
Kavereiden muuttokeikoilla kiviseppä on kysytty apuri. ”On tyypillistä, että pianon kantamiseen kutsutaan kolme miestä ja Mari”, Ojala kertoo.
Mari Ojala tekee veistoksistaan ensin savimallin.
Saukkoveistos syntyi Ojalan hautakiviliikkeestä läksiäislahjaksi saamasta 300-kiloisesta kivimöhkäleestä.Kivimies voi mainiosti olla myös nainen. Vaikka ala vaatii raakaa voimaa, on asenne kaikkein tärkein, vakuuttaa Mari Ojala.
Reilu puolitoistametrinen nainen on hätkähdyttävä näky satakiloisten lohkareiden äärellä. Ala on fyysisesti rankka. Materiaalin työstämisessä metalli kohtaa kiven ja jokaista iskua seuraa takaisinpotku.
”Itselleni rankempaa olisi istua kahdeksan tuntia toimistossa”, kivimies Mari Ojala kuittaa.
Ala on raskas, mutta ei mahdoton. ”Kyse on pitkälti omasta asenteesta.”
Sitkeyttä tarvitaan ja keskimääräistä enemmän raakaa voimaa. ”Ei silti tarvitse kyetä nostamaan kaksisataa kiloa suorin vartaloin, mutta tahtoa on oltava.”
Silti Ojala tietää, että jonain päivänä alan vaihto on edessä, sillä ranteet eivät kestä loputtomiin.
”Jos isken tuntitolkulla puolitoistakiloisella isolla vasaralla eli moskalla kiveä, niin illalla kuulostelen tarkkaan miltä ranteissa tuntuu. Helpottaa huomata, että vielä on paikat kunnossa.”
Perustöistä veistoksiin
Nuorena hautakiviliikkeeseen pestautunut Ojala aloitti uransa perustöillä, kivien kaiverruksilla ja niiden kunnostuksilla. Kiinnostus alaan virisi, ja Ojala suoritti kivimiehen tutkinnon.
Työsuhteen päätteeksi ahkera nainen sai läksiäislahjaksi liki kolmesataakiloisen kiven, josta syntyi hänen ensimmäinen veistoksensa, saukko. Veistoksen myötä Ojala huomasi plastisen muotoilun omaksi jutukseen.
Kiven parissa kahdeksan vuotta työskennellyt Ojala pitää yritystään Fiskarsissa. ”Suomessa ei minulle vaan ole tarjolla työpaikkaa, oma yritys on ainoa vaihtoehto”, hän sanoo.
Tällä hetkellä työlistalla odottaa koko joukko veistoksia sekä reliefejä. ”Tilausten ohessa pyrin tekemään omia teoksia”, koko ajan enemmän kuvanveistoon siirtyvä Ojala kertoo.
Naisellinen kivimies
”Alkuvuosina oli tavallista, että asiakkaan tullessa hän ensin kysyi, onko miehiä paikalla. Nyt asennoituminen on erilaista.” Siihen vaikuttaa Ojalan mielestä myös oman osaamisen tiedostaminen ja työnsä takana seisominen.
”Silti firmaa perustaessani laitoin nimeksi M. Ojala. Pelkäsin, että M:n sijasta Mari voisi vähentää yhteydenottoja.”
Yllättäen Ojala alkaa kivien työstämisen ja veistoksista puhumisen lomassa pohtia miesten ja naisten välisiä tunne-elämän eroja. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös kivisepän ammatissa.
”Miehet voivat paeta tunne-elämän koukeroita työhön unohtaen kaiken muun. Nainen ei useimmiten pakene, vaan pikemminkin tunnekuohujen aikana työt ovat vaarassa jäädä tekemättä”, Ojala sanoo.
”Se tavallinen tarina. Nainen asettaa etualalle yksityisyyden miehen keskittyessä muuhun.”
”Työssäni olen koko ajan tietoinen sukupuolestani ja pikemmin koen sen tukevan naiseuttani kuin vähentävän sitä. Niin miehinen kuin tämä ala onkin, niin oma naiseuteni puskee siinä koko ajan läpi. Otteeni tekemisessä on toisenlainen, herkempi”, Mari Ojala kertoo.
Miehisestä asenteesta on Ojalan mielestä naisilla paljon opittavaakin. ”Naisilla on tapana olla uskomatta itseensä tämänkaltaisissa jutuissa. Jos haluaa jotain, niin miksei muka sitä voisi olettaa saavansa?” Ojala ihmettelee.
”Itse olen saanut kaiken haluamani, mutta itse myös olen tehnyt sen eteen voitavani. Hyviä asioita ei ole tapana tipahdella eteen”, Ojala naurahtaa.
”Naisten olisi hyvä omaksua samanlainen pelottomuus suhteessa tekemiseen, mitä miehillä on.”
Lempeitä hetkiä tarvitaan
Kiviseppä Ojala suhtautuu lempeästi ammattiinsa. Luovan työn tekijä tarvitsee rauhaa. Ojala kertoo viettävänsä paljon aikaa yksinäisyydessä, esteettisesti miellyttävissä paikoissa. Kehon ja ajatusten lepotila tuottaa usein ideoita tulevista töistä.
Mitä innostavampi visio, sitä perinpohjaisemmin Ojala siihen ryhtyy. ”Monta kertaa työ imaisee mukaansa niin, ettei tuntien kulkua huomaa. Tuolloin teen hyvin pitkiä päiviä, joiden vastapainoksi hakeudun luontoon”, hän kertoo.
Rankkojen työrupeamien lomaan mahtuu päiviä, joina ei mikään tunnu etenevän. Samoin tehtävät, jotka eivät tuo suoranaista mielihyvää, saattavat jäädä roikkumaan pitkiksi ajoiksi.
”Esimerkiksi laskujen kirjoittaminen on minulle stressaavaa homma. Siihen ei tarvittaisi kuin muutama minuutti, mutta helposti siirrän sitä. Lopputuloksena on itsesyytös ja mielialan happaneminen”, Ojala sanoo.
”Lopulta kun laskupino on hoidettu, niin ihmettelen suuresti, miksi annoin sen vain roikkua ja olla keräämässä mielipahaa.”
Kivestä muihin materiaaleihin
Työstettävät kivenmurikat Ojala hankkii mieluiten luonnosta tai kiviveistämöiden roskamateriaalista. ”En halua, että minun kiviäni työstetään raskailla ja luontoa rasittavilla laitteilla.”
Materiaalina kivi koettelee ja monasti sen kanssa loppuu usko, kun iskujen jälkeenkään mitään ei tunnu tapahtuvan. Puu esimerkiksi on ihan toista maata. ”Puu on kevyempää, mikä ei kuitenkaan merkitse sen olevan helpompi työstettävä. Voimankäytön määrä ei mittaa materiaalin vaikeutta, siinä vaikuttavat ihan muut kriteerit. Taito määrittää lopputuloksen”, Ojala vakuuttaa.
Ojala on koko ajan laajentamassa materiaalikokeiluja, sillä ne kiinnostavat häntä. ”Toinen syy on, että kun ranteet alkavat rasittua kivestä liikaa, niin voin silti jatkaa omassa ammatissani.”
”Vielä minulla ei ole huimia julkisia teoksia. Kuka tietää, mitä tulossa on.”
Innokkuutta tai ideoita kiviseppä Mari Ojalalta ei puutu. ”Tämä on hieno ammatti”, Ojala sanoo. ”Voin suositella tätä miltei kenelle tahansa. Tai, no, rakennekynsiä ei tässä ammatissa voi pitää.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
