Kaivoslain turvattava ympäristö ja muut elinkeinot

Nykyinen kaivoslaki suosii luvanhakijaa eikä turvaa paikallisyhteisöjen ja yhteiskunnan etua. Siinä ei vaadita yhteiskunnallisen hyöty-haittasuhteen selvittämistä. Siksi kohteena ovat entistäkin köyhemmät mineraalivarannot, joissa suhde ennalta arvioiden muodostuu negatiiviseksi.

Perimmältään kyse on kaivosalan yhteiskunnallisesta legitimiteetistä ja laajemmin kansalaisten luottamuksesta valtiovallan toimintaan.

Nykyinen kaivoslaki romuttaa luottamusta oikeusvaltioon.

Kaivoslakiin on saatava seuraavat periaatteet:

Malmi ja mineraalivarat tutkimustietoineen on määritettävä valtion omistukseen.

Kunnilla on oltava veto-oikeus kaivoslain alaisiin päätöksiin.

Kuntien on voitava rajata yleiskaavalla alueita ulos malminetsinnästä ja kaivostoiminnasta.

Luonnonsuojelualueille, suojeltuihin vesistöihin ja kansallispuistoihin tarvitaan ehdoton kielto kaivoslain alaisiin hankkeisiin.

Ruokatuotanto- ja matkailualueille sekä arvokkaille vesistöille ja muille vastaaville alueille kohdistuvat kaivoslain alaiset hankkeet on kiellettävä.

Uraaniesiintymiin ja uraanivyöhykkeille kohdistuviin hankkeisiin pitää saada ehdoton kielto.

Hakijan on osoitettava selvityksin, ettei paikallisille elinkeinoille ja niiden kehittämisille synny haittoja.

Hakijan on osoitettava selvityksin, ettei paikalliselle elämiskulttuurille ja vähemmistöryhmille tai alkuperäiskansoille synny haittoja.

Hakija maksaa täysimääräiset haittakorvaukset muille elinkeinoille sekä vesi- ja maa-alueiden omistajille.

Hakijan on maksettava korvausta louhintamäärään perustuen sekä osuus tuotosta maanomistajille, paikalliselle yhteisölle ja valtiolle.

Jätevedenpuhdistamot on asetettava pakollisiksi kaivoksille jo kaivoslaissa, eikä lupia saa antaa laimentumisperiaatteeseen perustuen eli purkuputkilla suurempiin vesistöihin.

On asetettava vaatimukset kaivosyhtiön luotettavuudelle, asiantuntemukselle, omistussuhteiden avoimuudelle sekä kykyyn vastata haitoista, vahingoista ja jälkihoitokustannuksista.

Lupapäätökset on tehtävä kokonaisarvioon perustuen, ehtona, että haetusta toiminnasta on osoitettu olevan enemmän hyötyä kuin haittaa ympäristölle, vesistöille, paikalliselle yhteisölle ja yhteiskunnalle.

Kaivosyhtiöllä on oltava vastuu ympäristöhaitoista ja ympäristöturvallisuudesta sekä toiminnan aikana että toiminnan lopettamisen jälkeen, myös jätevesien osalta.

Viranomaisvastuu lupahakemusten valmisteluvaiheissa sekä päätöksenteossa ja valvonnassa on kaivosviranomaisen, säteilyviranomaisten ja ympäristöviranomaisen kesken selkeytettävä aukottomaksi.

Lakiin on kirjattava kaivosviranomaisen velvollisuus puolueettomaan viranomaistoimintaan; vastuu yleisen ympäristöetuuden turvaamisesta; vastuu yleisen ja yksityisen edun turvaamisesta; vastuu vähemmistöryhmien oikeuksien turvaamisesta; vastuu riittävien selvitysten hankkimisesta lupamenettelyjen yhteydessä; vastuu Århusin sopimuksen mukaisesta tiedottamisesta; vastuu eri hankkeiden yhteisvaikutusten huomioonottamisesta; vastuu kaivoslain mukaisten hankkeiden valvonnasta.

Radioaktiivisiin mineraali- ja malmiesiintymiin kohdistuvien toimintojen lupamenettely on uusittava, koska ne Tukes nykyään ohittaa ”ei aiota hyödyntää” -väitteeseen perustuen. Mikäli malmiesiintymä sisältää uraania tai muita radioaktiivisia aineita keskimääräistä isompina pitoisuuksina, asia on selvitettävä jo malminetsintälupakäsittelyn yhteydessä.

Mikäli uraanin tuottamislupaa haetaan jo toimivalle kaivokselle jälkikäteen, tulee selvittää, onko alkuperäisen lupahakemuksen yhteydessä salattu hakijan tai viranomaisen toimesta tähän liittyviä tietoja, ja mikäli on, tulee asia käsitellä ympäristörikoksena.

Samoin on meneteltävä, mikäli uraanin tuottamisluvan hakemisen sijaan harhauttavasti haetaan ”uraanin talteenottolupaa” ilman koko kaivos- ja malminrikastustoimintaketjun sisällyttämistä lupahakemukseen.

Kaivosasioihin on saatava oikeudenmukaisuus myös ihmisille, yhteisöille, luonnolle ja muille elinkeinoille, ei vain kaivosyhtiöille.