Markkinatalouden kitkerää maitojauhetta

Uusi-Seelanti on ollut markkinaliberaalien ekonomistien mallimaa sille, kuinka maatalouspolitiikkaa pitäisi hoitaa. Maassa ajettiin lähes kaikki alkutuotannon julkinen tuki alas jo 80-luvulla. Samaan aikaan maailman vapaakauppaneuvotteluissa muut kävivät viivytystaistelua kehittyneiden maiden oikeudesta tukea omaa ruoantuotantoaan.

Suomessakin käytiin ennen EU-jäsenyyttä hurmioitunutta keskustelua siitä, kuinka kalliiksi kotimainen ruoka tulee – etenkin, kun sitä vertaa maailmalta ostettavissa oleviin raaka-aineisiin. Kuluttajien kärsimää tappiota vertailtiin erilaisin suhdeluvuin, joita kehiteltiin tätä kauheutta kuvaamaan.

Uusi-Seelanti luotti markkinoihin ja maitoon. Nouseva Kiina imi saaren lehmien lypsämän maidon ja niistä tehdyt tuotteet varsin mukavasti, kunnes kiinalainen kupla puhkesi kasvuodotuksiinsa. Jäätelöstä ja juustosta innostunut idän ihmemaa lakkasi vetämästä kaukaisen saarivaltakunnan tuotteita.

Maidon ja maitojauheen vienti Kiinaan puolittui kahdessa vuodessa. Se on paljon maalle, jonka on etsittävä vientikohde lähes 90 prosentille tuotannostaan.

Ensimmäisenä sukelsi maidosta tuottajille maksettava hinta. Financial Times kertoo tuoreessa artikkelissaan, että nyt maidosta saa noin 25 senttiä litralta, vain puolet taannoisesta huippuhinnasta. Kulut saa peittoon yli 30 sentin hinnoilla.

Kiinan imussa maassa investoitiin valtavasti uuteen maidontuotantoon. Nyt pahassa velkaloukussa olevat viljelijät myyvät karjojaan ja tilojaan – jos ostajia löytyy. Viime vuonna teurastettiin 300.000 lehmää, noin viisi prosenttia koko maan karjasta.

Tämä on karvaasti tuttua nyt myös meille EU-tuottajille. Kiinan ja Venäjän imussa täälläkin lisättiin tuotantoa poistamalla maitokiintiöt. Putinin pidäkkeeksi tarkoitetut talouspakotteet ovat iskeneet samaan aikaan pahentaen tilannetta entisestään, kuten varsin hyvin Suomessa tunnemme.

Maidontuotanto on myös nopeasti tehostunut kaikkialla. Vielä emme ole Uuden-Seelannin maidonhinnoissa mutta eipä tuossa hirveän paljon eroa ole.

Ylimääräistä maitoa kuivatetaan nyt jauheeksi – puoleen hintaan. Maatalouden markkina-analyytikot arvioivat, että kestävämmälle hintatasolle päästään aikaisintaan ensi vuonna – jos maidontuotantoa saadaan riittävästi ajettua alas.

Maataloutta lainoittavan Rabopankin ekonomisti sanoo, että tilanne on vakavin moneen sukupolveen. FT:n haastattelemat farmarit huokaavat, että heidän pelastuksensa on toistaiseksi vain se, että pankit eivät voi ajaa kaikkia tiloja alas yhtä aikaa – etteivät kaadu itse. Uuden Seelannin maitotiloilla on velkaa yli 30 miljardia euroa.

Uusi-Seelanti ei ole silti muuttanut maatalouspolitiikkaansa. Vaikka maa tukee omia maitofarmareitaan nyt takaamalla heidän lainojaan, on suurin syntipukki EU:ssa. Täällä kun pönkitetään omaa tuotantoa uusilla tukiaisilla eikä tuotannon anneta markkinaoppien mukaisesti tasapainottua itsestään. Siellä uskotaan edelleen Kiinan vetovoimaan: kiinalaiset eivät pysty itse ruokkimaan omaa tarvettaan, vaikka tuotantoa on ajettu ylös liki kymmenen prosentin vuosivauhtia.

Maailman suurin maito-osuuskunta Fonterrakin hankki osuuden kiinalaisesta lastenruokatehtaasta ja aikoo vallata nämä erikoismarkkinat viidessä vuodessa. Tämäkään ei meitä suomalaisia lohduta.

EU tarjoaa pientä tuulensuojaa mutta missä ovat maatalouspoliitikkojen tarjoamat näköalat tämän kansainvälisen ja vaikean perusongelman ratkaisemiseksi? Olemme tietysti pieni tekijä, mutta meillä Suomessakin maatalouden konkarisiiven sai näkyvimmin liikkeelle Esa Härmälän jääminen vaille uutta huippuvirkaa. Se ei oikein riitä talonpojille maksamattoman laskupinkan kasvaessa. Kriisi vaatii kriisitoimia – markkinoilla.