Maatalouspolitiikan väistellyt kipupisteet

Maatalouden tuotantoedellytyksissä on ajelehdittu hiljakseen. Kriisin kärjistyessä ajatellaan, että budjetin laastareilla taas selvitään, mutta välttämättömät korjaukset on vihdoin tunnustettava.

Venäjän pakotteiden ”kolkkapoika-asenne” kärjistää tilannetta, jota erityisesti kaupan ja elintarviketeollisuuden ylikorostunut asema pahentaa. Maatalouspäätöksissä näkyy voimakkaasti, että useat ”omat miehet” istuvat monella jakkaralla. Tuotannon, jalostuksen ja kaupan ristipaineissa ei uskottavaa maatalouden selviytymisen strategiaa synny.

Sosialidemokraatit ovat edellyttäneet työvaltaisen maatalouden parempaa huomioimista myös kansallisissa ratkaisuissa. Jo ennen EU-jäsenyyttä tukijärjestelmät olivat liikaa luopujien tukemista jatkavien nuorten sijasta.

Lisämaan kalleus ja erityisesti vuonna 1993 Ahon hallituksen ja MTK:n luoma maitokiintiöiden vapaan kaupan purkaminen ja kiintiökauppa merkitsivät tilojaan jatkavien nuorten velkaantumista sekä luopujien ylimääräistä eläkebonusta.

Erikoinen näkemys maatalouden tulevaisuudesta sai järkyttävän jatkon kansallisten maitokiintiöiden tuhoamisessa vuonna 2008 ministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) aikana ja nykyisen ministeri Jari Lepän (kesk.) ollessa maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja.

Suomen EU-jäsenyystavoitteissa pidimme maito- ja karjataloutemme kannalta välttämättömänä kansallisia maitokiintiöitä. Tämä oli tarkoitettu estämään maidontuotannon valuminen edullisempien tuotanto-olojen Keski-Eurooppaan.

Sosialidemokraatit jättivät ainoana eriävän mielipiteen. Edellytimme, että Suomi selvästi vastustaa EU:n kansallisten maitokiintiöiden purkua ja omalla lainsäädännöllään luo edellytykset nuorten tuottajien investoinneille. Surullista, että tämän ehtomme raunioittivat MTK ja keskusta.

Vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa SDP:lle oli äärimmäisen tärkeätä nuorten viljelijöiden ja aktiivitilojen kannattavuuden turvaaminen erityisesti maitotaloudessa.

Vaadimme, että kuluttajille turvataan oikeus tietää ruuan alkuperä, tuotantotapa ja koostumus. Halusimme lisätä elintarvikeketjun avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Lisäksi halusimme painoa lähiruuan kehittämiseen ja sen jalostusasteen nostamiseen.

Tältä osin hidas taaperrus osoittaa, että kaupan keskittymisen ohella kansainvälisen elintarviketeollisuuden toimintatavat eivät edistäneet elintarvikkeiden jäljitettävyyttä.

Hallitusohjelman tekoon osallistumattoman ministeri Jari Koskisen (kok.) valinnan myötä vaatimukset EU:n tukijärjestelmän muuttamisesta oikeudenmukaisemmiksi unohtuivat. EU:n sisäinen tukijakauma perustui yli 20 vuoden tuotantohistoriaan, eikä se vastannut silloinkaan 27 erilaisen jäsenmaan maatalouden vaatimuksiin.

Yhteisen maatalouspolitiikan ja sen rahoitusperustan uudistamisella olisi varmistettu jäsenmaiden tasapuolisempi maksuvelvollisuus ja kevennetty byrokratiaa. Tuelle olisi tullut asettaa ylärajat.

Tavoitteena on oltava edelleen EU:n ja kansallisten tukien suuntaaminen Suomen maatalouden erityistarpeet huomioiden. Halusimme kansallisesti varmistaa Suomen maatalouden erityistarpeiden mukaisesti maataloustuotannon monipuolisuuden ja keskeisten tuotteiden kansallisen huoltovarmuuden.

EU:n tukijärjestelmän oikeudenmukaisuus edistäisi myös kansallisten tukien hyväksyttävyyttä. Nyt voi perustellusti kysyä, mitä yhteistä maatalouspolitiikkaa on ja mikä voitto on saada Brysselistä lupa maksaa lisää maataloustukia. Suomi maksaa 60 prosenttia miljardien tukipotista omista rahoistaan.

Nuorten tuottajien asemaa on helpotettava laajoilla toimilla. On käsittämätöntä, että tässä tilanteessa maataloudelle ei voida antaa edes lakisääteistä lomitusapua. Hallitus runttaa nyt tärkeämpiä asioita, ja lomituslakia ajatellaan käsitellä vasta vuoden päästä.

Maataloudesta ei kanneta huolta, mikäli ei keskustella lomittajien aseman vahvistamisesta. On kaikkien etu, että lomittajien työehdot ratkaistaan myönteisesti ja maatalousyrittäjäperhettä tuetaan arjessa.

Tarvitsemme maatalouspolitiikkaa koskevan laajan parlamentaarisen valmistelun, kuten 1990-luvulla. EU:n maatalouspolitiikan perusteet on muutettava oikeudenmukaisiksi ja yhtenäisin kriteerein sovellettaviksi.

Suomen on vaadittava kansallisten maitokiintiöiden soveltamista maamme poikkeuksellisten olosuhteiden ja aluerakenteen vuoksi.

Puolueilla voi olla kiusaus jatkaa lyhytjänteistä seurausten paikkailua. Maataloudellamme ja viljelijöillämme ei ole enää siihen varaa.