Aitamuurit nousevat

Suomessa on vakaa yhteiskunta. Se houkuttaa tänne kansainvälisiä yhtiöitä, jotka haluavat pitää rahansa tai ainakin osan niistä varmassa turvassa.

Vielä tärkeämpi asia yhteiskuntarauha on meille tavallisille suomalaisille. Me voimme liikkua omassa maassamme pelkäämättä rikoksen uhriksi joutumista. Ja jos rikos kuitenkin tapahtuu, lähimmäiset auttavat ja rikolliset napataan kiinni. Vai onko niin?

Ei välttämättä. Yhteiskunta jakautuu yhä selvemmin toisilleen vieraisiin osiin. Meillä on suhteellisen hyvin voiva keskiluokka. Siihen keskiluokkaan kokoomus kertoi meidän kaikkien kuuluvan. Sittemmin saimme tosin kuulla, että työväenluokkaanhan me kuulumme, tai ainakin presidentin pitää siihen kuulua.

Pehmeitä puheita, jotka hämärtävät todellisuutta.

Osa kansasta on köyhää. Osa on pudonnut toimeentuloturvan ja muiden armopalojen varaan. Monet ovat kadonneet auttajien ulottumattomiin.

Näiden syrjäytyneiden määrä kasvaa nopeasti. Meillä on jo niitä, jotka ovat perineet vanhempiensa työttömyyden jo kolmannessa polvessa.

Ruotsissa tähän syrjäytymiskierteeseen joutuneet polttavat autoja ja ryöstävät kauppoja, samoin Britanniassa, ja Ranskassa. Varsin epävakaalta näyttää myös Espanjassa.

Keskimäärin meillä menee kuitenkin hyvin. Jos joillakin on kurjaa, niin vastaavasti muutamat, tosin harvemmat, elävät sitä paksummin. Esimerkiksi Stora Enson toimitusjohtaja korotti omaa palkkaansa viime vuonna reippaasti.

Koska omistan yhteisen valtion kautta yhtiön osakkeita, herra Karvisen palkankorotus harmittaa minua. Hänen johtamansa yhtiön arvo laski, mutta johtajan palkka nousi. Sekin suututtaa, että lähes kaikki yhtiön kehittämisrahat suunnattiin Kiinaan. Kemijärvelle jätetään vain lipeälammikko.

Meillä kaikilla on osuus myös Finnairista. Sen omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) erotti kohtuuttomia etuja jakaneen Finnairin hallituksen ja nimittää uuden.

Hautala kehui hajottavansa hyväveliverkoston ainakin yhdestä valtionyhtiöstä – mutta valitsikin uudet johtokunnan jäsenet siitä samasta laumasta.

Ylen toimittajan kysymykseen, miksi johtokuntaan tulee henkilöitä, jotka istuvat jo monissa muissakin hallituksissa, ministeri vastasi ettei ”siinä hommassa kokematon pärjää”.

Niinpä niin. Sillä tavalla ministerin musta auto Hautalaa kuljettaa.

Mitä sitten, jos yhtiöiden johtoportaat jakavat etuja toisilleen yhä kohtuuttomammin ja härskimmin?

Sitä vain, että yhteiskunnan repeäminen toisilleen vieraisiin lohkoihin järkyttää sitä alussa puhuttua yhteiskuntarauhaa. Elämä Suomessa muuttuu taas hivenen eteläamerikkalaiseen, vai pitäisikö sanoa venäläiseen suuntaan.

Kohta ei ole meidän yhteistä Suomeamme. On monia, kovin erilaisia maita nimeltä Suomi. Niiden kansalaiset eivät juuri koskaan tapaa toisiaan, eikä toisen Suomen alueelle ole hyvä mennä.

Rikkaat korottavat aitamuurejaan ja palkkaavat lisää vartijoita. Köyhien ja heikkojen turvana olevia poliisivoimia heikennetään.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ehdottaa poliisin tehtävien osittaista siirtämistä kunnille. Voiko ministeri avuttomuutensa enää selvemmin ilmaista?