Hevosmies henkeen ja vereen
Pehtoori Pesosen haaveena on pyörittää maatilaa yhdellä hevosvoimalla.Farmi-sarjasta tutulle Risto ”Pehtoori” Pesoselle hevoset ja perinteinen maanviljelys ovat elämäntapa. Hän tekee töitä sen eteen, että arvokkaat työhevosmiestaidot siirtyisivät nuoremmille sukupolville.
TEKSTI: Jouni Hirn KUVAT: Rami Marjamäki
Ikaalisten Jyllin kylällä
Kärsämäen pitäjässä varttunut Risto Pesonen, 47, kiinnostui jo lapsena maataloudesta ja hevosista. Kipinä sai alkunsa heinätalkoissa, jossa heinää tehtiin perinteisen kauramoottorin voimin.
”Olin kymmenvuotias ja sain ohjata hevosvetoista haravakonetta. Muutama heinäseiväs taisi kaatua ja välillä mentiin ojien yli. Ajattelin, että tämä on maailman hienointa hommaa”, hän muistelee nyt.
Maatilallisen hommiin hurahtanutta poikaa harmitti, kun kumpikaan vanhemmista ei jatkanut kotitilojensa pitoa. Onneksi maaseutupitäjässä riitti tiluksia, joissa pääsi tositoimiin.
”15-vuotiaana menin kesätöihin läheiselle maatilalle. Vietin siellä lähes kaiken vapaa-aikakani lukion loppuun saakka. Opin tekemään kaikenlaisia maatilan töitä.”
Nuorukaista kiinnostivat enemmän hevoset kuin mopot ja moottoripyörät. 18-vuotiaana Pesonen marssi pankkiin hakemaan lainaa suomenhevosta varten. Tuore hevosmies käveli pankista 15 000 markan lainapaperi kädessään.
Ravureista työhevosiin
Pesonen valmentaa ravihevosiaan työvehkeillä: kesällä lavarattailla ja talvella reellä.
1990-luvun alussa hän omisti aikansa toiseksi nopeimman suomenhevosen. Ori juoksi muutamassa vuodessa puoli miljoonaa markkaa.
Kun ravihommat oli nähty, hän innostui työhevostouhusta.
”Aloin hakea tietoa vanhoista työvehkeistä ja opetella niiden käyttöä. Kävin hevostyökursseilla. Opin kyntämään, kylvämään ja tekemään metsätöitä hevosella.”
Pehtooria kiehtoo hevostyössä sanaton yhteistyö kahden erilaisen otuksen kesken.
”On hämmentävää, kuinka saumattomaan yhteistyöhön iso saaliseläin ja pieni petoeläin kykenevät. Usein hevonen hoksaa jonkun työvaiheen ja tekee sen sitten niin hyvin kuin pystyy. Siinä syntyy ihmeellinen ja ainutlaatuinen yhteys.”
Hevosella kotimatkalle
Pehtoori haaveili pitkään vanhasta maatilasta. Vuosituhannen alussa hän osti avopuolisonsa Soili Parviaisen kanssa vuonna 1928 rakennetun maatilan Ikaalisten Jyllin kylältä.
”Kyllä tämä haaveiden täyttymys oli, koska tajusin jälkeenpäin, että kirjoitin ylioppilaskirjoitusten äidinkielen aineessa juuri tästä paikasta. Toisaalta pirtti oli ostettaessa huonossa kunnossa. Remonttirahoilla olisi rakentanut helposti uuden talon.”
Pehtoori lähti nuorena maailmalle Kärsämäeltä, opiskeli agrologiksi ja päätyi sen jälkeen Tampereen opettajakorkeakoulun kautta Osaran maaseutuoppilaitoksen hevostalouden opettajaksi Hämeenkyröön.
Vuosikymmen sitten hän sai idean lähteä ”kotimatkalle” hevosella. Ajatuksena oli, että kun on hevosen perässä aikoinaan lähtenyt maailmalle, niin olisi hienoa tulla hevosella takaisin.
Hän osti karttakirjan, pakkasi kiesit täyteen evästä ja heinää. 550 kilometrin pituiseen reissuun kului kaksitoista päivää.
Kun hevonen kävelee kuutta kilometriä tunnissa, siinä kerkeää tutkia karttakirjaa, katsella maisemia ja miettiä syntyjä syviä.
”Reitti kulki pienillä hiekkateillä, joihin ei normaalisti auton kanssa liikkuessa eksy. Maaseudun kätköistä löytyy monenmoista nähtävää, on hienoja ja vähemmän hienoja paikkoja.”
Tarvittaessa Pehtoori osti heinää matkan varrelle osuneilta maatiloilta. Hevosreissaaja on nykypäivänä niin harvinainen näky, että kahvikutsujen ja yösijan tarjoajia riitti matkan varrella.
”Rahaa ei otettu vastaan missään, vaan monet olisivat antaneen vaikka koko talven heinät ilmaiseksi. Yösijoista kieltäydyin kohteliaasti. Halusin mennä omia teitäni ja yöpyä teltassa.”
”Kerran pystytin teltan tietämättäni junaradan lähettyville. Aamulla maa tärisi ja meteli oli valtava, kun tavarajuna pyyhkäisi ohi. Ajattelin, että nyt hevonen säikähti ja lähti omille teilleen. Siinä se pällisteli rauhallisena teltan vierellä rauhallisena, että mikäs isäntää vaivaa”, Pehtoori muistelee hymyssä suin.
Pehtoori on tehnyt useita reissuja hevoskieseillä. Pisin matka suuntautui Tornioon.
Haaveita ja seikkailumieltä
Pehtoori on oman tiensä kulkija, jonka mielestä haaveitaan kannattaa toteuttaa rohkeasti, jotteivät ne jäisi tekemättä.
”Monen arkisen asian voi tehdä seikkailumielellä. Kun lähden raveihin, sijoituksella ei ole suurta väliä. Reissu itsessään on minulle suuri seikkailu.”
Pehtoorilla on ollut parhaimmillaan kuusitoista hevosta, nyt niitä on kolme. Lisäksi kesälaitumella märehtii parikymmentä kyyttöä.
Aikoinaan työhevonen oli korvaamaton apu pelto- ja metsätöissä. Arvion mukaan Suomenhevosia on nykyään työhevoskäytössä enää joitakin kymmeniä, kun niitä oli huippuvuosina 1950-luvulla peräti 400 000.
Pehtoori haaveilee, että hänellä olisi tulevaisuudessa lehmiä ja aikaa hoitaa muutama hehtaarin viljelysala työhevosella.
Tällä hetkellä elämän realiteetit tulevat vastaan – työhevosen käyttö on hidasta.
”Viikon hommat voi tehdä koneella päivässä. Sillä konstilla ei makseta lainoja pois. Traktoria on käytettävä ja kuljettava vieraalla töissä. Lasten harrastuksiin kuskaamiseen menee paljon aikaa, ja hyvä niin”, kolmen kouluikäisen lapsen isä toteaa.
Pehtoori Pesonen tuli tutuksi Nelosen Farmi-ohjelmaa seuranneille. Kilpailijat elivät sarjassa 1800-luvun talonpoikien alkeelliseen tapaan. Jokaisessa jaksossa Pehtoori karautti paikalle hevosella, jakoi tehtäviä ja arvioi niistä suoriutumista.
Tehtävä oli kuin räätälöity Pesoselle, joka on selvittänyt tarkoin, miten ja millaisella työvälineellä kukin työvaihe tehtiin entisajan maatiloilla.
Tietotaidon kerääminen ja tallentaminen on hänen mielestään tärkeää, että työhevosperinne säilyisi tuleville sukupolville.
”Jos kukaan ei tee sitä pian, arvokasta tietoa voi mennä hukkaan jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näin jälkikäteen minua harmittaa, kun en nuorempana kysellyt enemmän entisajan elämästä vanhoilta ihmisiltä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
