Kyseenalaista peliä lohella

Julkkikset ja puolueettomina tutkijoina esiintyvät virkistyskalastuksen edustajat haluavat järjestää Suomen lohenkalastuksen uudelleen. Heidän perustelunsa vaihtuvat tilanteen mukaan, mutta tavoitteena on jo vuosien ajan ollut lohenkalastuksen siirtäminen rannikolta pohjoisen jokiin. Heidän mielestään lohella on arvoa vain elämyskalana. Keskusteluun liittynyt ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) näkee Suomen kahdessa miljoonassa virkistyskalastajassa houkuttelevan äänestäjäpotentiaalin.

Niinistön vaatimus siirtää Suomen kalastusasiat maa- ja metsätalousministeriöltä ympäristöministeriölle (YM) tuntuu erikoiselta, koska YM:llä on ilmeisiä vaikeuksia jo nykyisten tehtäviensä hoitamisessa. Suurimmat epäonnistumiset ovat tapahtuneet vesiensuojelussa, vaikka se on asetuksella nimetty yhdeksi YM:n ykköstehtävistä. Vesiympäristön hyvinvointi on tärkein edellytys kalakantojen menestymiselle, ja jos kalojen kutualueet on pilattu tai vahinkoeläinkantojen säätely laiminlyöty, tilanteen korjaaminen on aloitettava näistä kysymyksistä.

Poliitikkojen tekemät valinnat vesiemme käytön suhteen ovat syynä myös lohen lisääntymismahdollisuuksien heikkenemiseen. Sähköntuotanto katsottiin joessa lisääntyviä kalakantoja tärkeämmäksi, ja joet valjastettiin.

Kutujokien kunnostamisen sijasta lohen poikastuotantoa ryhdyttiin elvyttämään rannikkokalastusta säätelemällä vuodesta 1986 lähtien. Vuosien varrella kalastusrajoituksia on tiukennettu ja välillä helpotettu määräajaksi. Eniten rajoituksista ovat kärsineet rannikkokalastajat Selkämerellä, missä lohisaalis on pienentynyt huippuajoista alle kymmenenteen osaan.

Useat niistä tavoitteista, joita on toistuvasti ja lisääntyvästi esitetty ehtona kalastusrajoitusten lieventämiselle, on saavutettu. Tästä on esimerkkinä lohen vaelluspoikasten määrän kymmenkertaistuminen sekä Tornionjoessa että Simojoessa vuoden 1996 jälkeen. Toinen esimerkki on Suomen eliöiden tuorein uhanalaisuusarviointi. Itämereen laskevien jokien lohikantojen tilanteen todettiin kohentuneen 2000-luvulla, ja niiden uhanalaisuusarviota lievennettiin luokkaan vaarantunut (YM ja Syke 2010).

Lohikantojen elpymisestä huolimatta kalastusrajoituksia ei ole haluttu lieventää, koska perimmäisenä tavoitteena on kalastuksen siirtäminen jokiin joka tapauksessa. Vuosituhannen vaihteessa tämä sanottiin ensimmäisen kerran ääneen. Ensin perusteluna esitettiin jokien elämyskalojen tuottavan ammattikalastusta enemmän euroja.

Kun tämä kalatalousalan yrittäjien eriarvoistaminen kyseenalaistettiin, keskusteluun tuli uutena terminä sekakantakalastus, joka sekin edellyttäisi kalastuksen keskittämistä jokiin. Heikompien lohijokien kuten Mörrumin ja Emån kantaa olevia lohia ei kuitenkaan ole ollut Ahvenanmeren ammattikalastuksen saalisnäytteissä ollenkaan, ja Perämerelläkin vain vuonna 2011 ja tällöinkin vain yksi prosentti (Rktl 14/2012). Selkämerellä tapahtuva lohenkalastus ei siis ole minkäänlainen uhka näiden jokien lohikannoille.

Lohen kuolleisuus merialueella on lisääntynyt ammattikalastuksen rajusta vähenemisestä ja lohen poikastuotannon elpymisestä huolimatta. Odotamme tutkijoilta vihdoinkin selvitystä hylkeiden ja merimetsojen osuudesta kuolleisuuden lisääntymiseen. Ympäristöministerin toivoisimme käsittävän tehtävänsä laajemmin. Sen sijaan, että kehitetään pelkästään luonnonsuojelua, vesien ja kalavarojen käyttöä tulisi suunnitella kokonaisvaltaisesti eri osapuolet huomioon ottaen.

Sami Veneranta

ammattikalastaja, puheenjohtaja

Selkämeren Ammattikalastajat ry

Maria Saarinen

FM, biologi

Ammattiopisto Livia