Kun aika loppuu

Kiireellä on monet kasvot:

Perheellisellä on kiire suoriutua ansiotöistään, ehtiä hakemaan lapset hoidosta, käymään kaupassa ja ehtiä viettämään "laatuaikaa" lastensa, ystäviensä ja sukulaistensa kanssa.

Yrittäjällä on joka elämänalueelle ulottuva kiire pitää bisnes kannattavana.

Euroopan pankeilla on kiire vakuuttaa markkinat selviytymiskyvystään.

Suositulla tähdellä on kiire suoriutua kunnialla esiintymisistään ja täyttää kaikki roolinsa odotukset.

Toisinaan huomaan, etten uskalla luopua kiireestä, koska pelkään joutuvani luopumaan samalla jostain muustakin. Pelkään jollain kierolla tavalla menettäväni tilaisuuden, jota olen muka koko elämäni odottanut. Tai alan tuntea itseni tarpeettomaksi, kun katselen paikasta toiseen sinkoilevia tovereitani, jotka näyttävät olevan täysillä mukana elämässä.

Ehkäpä joillekin heistä tärkeämpää on pelkkä liike kuin eteneminen kohti selkeää maalia. Ehkäpä hekin pelkäävät tarpeellisuutensa, jopa koko elämänsä loppuvan kiireen loppumisen myötä. Olisi liian tuskallista pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa.

Kiireestä ei pääse irti ilman ponnisteluja. Työelämässä suoriutuminen annetusta tavoitteesta ulosmitataan seuraavaa tavoitetta määritettäessä periaatteella: "Jos selvisit tuosta, niin selviät varmaan tästäkin." Tässä pelissä tulee väistämättä vastaan hetki, jolloin tavoitteet ylittävät kyvyt.

Yrittäjän täytyy saada tuotteensa markkinoille kerta kerralta pienemmällä voittomarginaalilla. Ei auta kuin lisätä toimintaansa. Jos suunnittelee nyt uutta navettaa, joutuu siitä tekemään niin suuren, ettei rohkeimmatkaan olisi ryhtyneet moiseen hankkeeseen kymmenen vuotta sitten. Samalla kasvavat myös riskit.

Yrityksen laajetessa työmäärä ja kiire lisääntyvät, kunnes omat voimat eivät enää riitä. Silloin on pakko palkata ulkopuolinen avuksi. Tämä on suuri harppaus - toimintaa on pakko laajentaa edelleen nopeasti, jotta pystyy elättämään sekä palkollisen että itsensä.

Tiukasta aikataulusta seuraa tunne, ettei tee riittävästi eikä edes osaa, vaikka oikeasti osaisikin, jos tehtävään olisi riittävästi aikaa. Vastuuntuntoinen ihminen sairastuu fyysisestikin, koska elimistö ei kestä nopeaan toimintaan valmiina olemista aamusta iltaan. Tuo tilahan on varattu lajillemme vain satunnaisiin hätätilanteisiin.

Aina kiireeseen ei voi vaikuttaa. Jos elämässä tulee suuri muutos - työtoveri sairastuu tai talous romahtaa ennakoimatta - on vain pakko yrittää venyä. Vielä salakavalampaa on, jos muutos hiipii pikkuhiljaa. Lainlaatija, työn tilaaja tai joku muu kiristää jatkuvasti ehtoja, jolloin työn järkevä tekeminen muuttuu mahdottomaksi.

Tämän vuoksi olisi säännöllisesti pysähdyttävä miettimään, mitä kaikkea teen tänään ja miten se on muuttunut edellisestä pysähtymiskerrasta. Jos vielä yrittää ennakoida, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, saattaa pitää itsensä pinnalla. Parhaimmassa tapauksessa voi todeta, että kiire on vähentynyt ja elämässä on mieltä.

Pahimmillaan siirtyy ajasta iäisyyteen huomaamatta eläneensäkään. Mutta siellähän aikaa on loputtomasti.