Lukijalta: Olli Rehn kriisiajan presidentiksi
Me suomalaiset valitsemme itse presidenttimme. Valintaa ei tehdä gallupeilla vaan äänestämällä. Jokaisella äänellä voi vaikuttaa.Eurooppa on kriisissä, Ukrainassa ja Lähi-idässä soditaan. USA:n sisäpolitiikka on kahtiajakautunut ja on uhkana, että maa tulevina vuosina vetäytyy esimerkiksi Nato-yhteistyöstä.
Tasavallan presidentin tärkein tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston eli maan hallituksen kanssa. Tässä maailmanajassa tarvitsemme presidentiksi monia kansainvälisiä kriisejä ratkomassa olleen, ratkaisukeskeisen ja rautaiset neuvotteluhermot omaavan Olli Rehnin.
EU:n komissaarina toimiessaan hän ratkoi sekä Balkanin että Kreikan kriisejä. Hän veti ainoana suomalaisena koskaan G7-maiden eli maailman talousmahtien välisiä neuvotteluita.
Olli Rehnillä on parhaat mahdolliset valmiudet toimia seuraavana presidenttinä. Hän on väitellyt tohtoriksi kansainvälisestä taloudesta Oxfordin yliopistosta Iso-Britanniasta. Sotilasarvoltaan hän on reservin luutnantti.
Hän arvostaa yhteiskuntamme perusarvoja: vapautta, ihmisten yhdenvertaisuutta, oikeusvaltiota ja demokratiaa. Rehnin sanoin meillä pitää olla halua ymmärtää toisiamme silloinkin, kun yhdistäviä tekijöitä on vaikea löytää. Hänen mukaansa tarvitsemme Suomen, joka seisoo omilla jaloillaan talouden, ruoan ja energian suhteen. Koko maan elinvoima on hänelle turvallisuus- ja huoltovarmuuskysymys.
Olli Rehnin työkokemus on vaikuttava. Komissaarintöiden lisäksi hän on toiminut Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä ja pääjohtajana vuosien ajan. Hän on ollut EU-parlamentin jäsen, elinkeinoministeri ja kansanedustaja. Elinkeinoministerinä hän oli muun muassa pelastamassa kaivosyhtiö Talvivaaraa, jonka seuraaja Terrafame työllistää nyt Kainuussa yli 2 000 henkeä.
Olli katsoo kaikki samalta silmien tasalta. Maltillisena ja harkitsevana hän pystyy yhdistämään koko kansaa. Hänen kampanjansa iskulause ”vakaa kuin kallio” viittaa myös entiseen presidenttiimme Kyösti Kallioon ja hänen sovittelevaan poliittiseen linjaansa. Tällä politiikalla yhdistettiin suomalaiset niin, että Suomi selvisi toisesta maailmansodasta. Yhdistäjälle on jälleen tarvetta.
Me suomalaiset valitsemme itse presidenttimme. Valintaa ei tehdä gallupeilla vaan äänestämällä. Jokaisella äänellä voi vaikuttaa. Äänestä siis Olli Rehn.
Liisa Ojantakanen
Siikalatva
Matti Leiviskä
Pyhäntä
Keijo Mustonen
Siikajoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





