”...ja tähteemme kynttilän pätkää”

Ja tapahtui niinä päivinä joulun alla 34 vuotta sitten, että alakoulun joulujuhlaa uhkasi onnettomuus. Tiernapoikien pääroolia esittävä kuudesluokkalainen kuningas Herootes oli kuumeessa, eikä kyennyt sängystä ylös. Seitsenvuotias veljeni oli pestattu esitykseen tähdenpyörittäjän eli Mänkin rooliin. Pienikin kelpasi, koska Mänkin tarvitsi vain pyörittää tähteä ja lausua: ”ja tähteemme kynttilän pätkää”.

Opettaja pohti jo esityksen peruutusta, kunnes kävi ilmi, että äitini – kuultuaan veljeni tiernapoikaroolista – oli vaatinut häntä opettelemaan koko esityksen ulkoa. Vel­jeni vastusti vedoten Mänkin vähäisiin vuorosanoihin mutta vastarinta vaiennettiin väittämällä, että vain vuorosanat osaamalla voi seurata esitystä ja osata pyörittää tähteä oikealla hetkellä.

Koska veljeni osasi esityksen kuin kätensä sormet, hän pystyi vaihtamaan vaivattomasti roolinsa tähdenpyörittäjästä kuninkaaksi. Ja niin joulujuhla oli pelastettu, kun kaikkein vähäisimmästä kynttilänpyytäjästä tulikin näytöksen päätähti.

Loppiaisen kirkonmenoissa kerrotaan samaisista itäisen maan viisaista, kolmesta kuninkaasta, jotka Matteuksen evankeliumin mukaan tulivat osoittamaan kunnioitustaan vastasyntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Kertomuksesta mukaillun keskiaikaisen näytelmän perillinen tierna- eli tähtipojat on Suomessa satoja vuosia sitten vakiintunut versio, jota nuoret kiersivät talosta toiseen esittämässä. Kalliita kynttilöitä pimeitä pirttejään valaisemaan keräten.

Loppiaisen monikulttuurinen kertomus muistuttaa, että Kristus on valo kaikille kansoille. Joulun sanoma ihmiskunnalle lahjoitetusta armosta kuuluu jokaiselle syntyperästä ja asemasta riippumatta. Kertomuksessa kirkas tähti johdattaa kaukomaan kulkijoita. Samainen Kristuksen valo on kaikissa meissä luoden potentiaalin armon todeksi elämiseen – kysymys kuuluukin, annammeko valon loistaa vai vaiennammeko sen vakan alle.

Sinä olet tähti, sytytä kynttilänpätkä ja anna valon levitä ympärillesi!