Toinen meistä on vaihtoehto, toinen historiaa

Mielipide

15.2.202101:00

Kolumni

Riikka Slunga-Poutsalo

En oikein voi karvoilleni mitään. Enkä nyt puhu rehottavista kulmakarvoistani vaan siitä, että kun olen työkseni puuhaillut vaalien, kampanjoinnin ja niiden ympärillä pyörivien asioiden kanssa kahdeksan vuotta niin kuntavaalien läheisyys kutkuttaa mieltä. Tosin tällä kertaa minun ei tarvitse vaalien vuoksi öitäni valvoa, kuten puoluesihteerinä, mutta saanhan vähän kirjoittaa vaaliasetelmista, saanhan?

Kuntavaalit pidetään siis jo reilun kahden kuukauden kuluttua. Ehdokasasettelu on käynnissä vielä kuukauden ja on tällä kertaa varmaan kaikille puolueille hankalaa johtuen poikkeuksellisista olosuhteista. Koronan vuoksi ei ole turvallista sankoin joukoin kerääntyä oikeastaan muualle kuin internettiin. Toritapahtumat, seminaarit ja tupaillat on joko kokonaan kielletty, peruttu tai karsittu. Kuntavaalien kampanjointi siirtynee myös miltei kokonaan sosiaaliseen mediaan ja lehtien palstoille, valtuustosaleihin ja jopa eduskunnan täysistuntosaliin. Miten normaalin kampanjoinnin puuttuminen vaikuttaa kampanjoiden sisältöön, äänenpainoihin, saati äänestysaktiivisuuteen? Äänestyspaikkojen turvallisuus on taattava, jotta jokainen uskaltaa mennä äänestämään, vaikka korona jyllää.

Kannatusmittausten perusteella voisi kuvitella, että kuntavaalien kiihkeimmät taistelut nähdään kolmen galluppien kärjessä keikkuvan puolueen välillä, perussuomalaisten, demareiden ja kokoomuksen. Mutta ei. Viime viikkojen uutisoinnin perusteella kuntavaaleista näyttäisi tulevan Perussuomalaiset-Keskusta -ottelu.

Meillä molemmilla, siis Keskustalla ja Perussuomalaisilla, on juuret samassa alkiolaisessa mullassa. Eli olemme sukua, ehkä serkukset. Olemme kuitenkin niin sanotusti kasvaneet erillemme toisistamme, eromme taisi alkaa siitä suhteesta pieneen talonpoikaan? Toisella meistä on satavuotinen historia takanaan. Toisella viime kuntavaalit tuottivat puolueensa historian toiseksi parhaan vaalituloksen, vaikka kannatus laski saman verran kuin mitä viivan päälle jäi. Toisella meistä menee tällä hetkellä lujaa, toisella vähän tökkii. Toinen meistä on vaihtoehto, toinen on historia.

Kun katselee viime kuntavaalien tuloksia, niin Keskusta oli toden totta suurin puolue 203 kunnassa. Eli Suomen mantereen kaikista 295 kunnasta vain 92:ssa oli joku muu puolue suurempi.

Vaikka Keskustan kuntavaalien tulostrendi on ollut laskusuuntainen jo kolmissa edellisissä kuntavaaleissa ja he ovat menettäneet yli tuhat valtuutettua viimeisen 12 vuoden aikana, ei tämä ole näkynyt kuitenkaan vielä päätöksenteossa. Näistä vihreällä kannatuskartassa hohtavista kunnista nimittäin 80:ssä kepulaisilla on ehdoton enemmistö ja toisella mokomalla miltei. On ollut jo vuosi kausia. Eli voidaan sanoa, että yksi puolue on ohjannut kuntapolitiikkaa enemmistöpäätöksin.

Viime viikolla eduskunnassa Keskusta aloitti kuntavaalikampanjansa toteamalla varapuheenjohtajansa suulla täysistunnossa, että keskittämispolitiikka on tullut tiensä päähän ja että kuntavaaleissa pystytään laittamaan keskittämiselle lopullisesti piste.

Aivan. Mutta kuinka uskottavasti kepulaisten teot ja vaalipuheet kohtaavat?

Vastatkaa te sieltä kunnista, onko teillä viimeisten vuosien aikana keskitetty palveluja, lakkautettu kyläkouluja, rajattu kaavoituksella rakentamisen ja yrittämisen mahdollisuuksia, saati torpattu työtä tuottavia hankkeita? Keskitetty?

Olisikohan oikeasti aika jo vaihtaa suuntaa?

Kirjoittaja on kansanedustaja (ps.)

Meillä molemmilla, siis Keskustalla ja Perussuomalaisilla, on juuret samassa alkiolaisessa mullassa.