Nahka- siipien vuosi
Tiedäthän vesisiipan, viiksisiipan ja korvayökön? Ne kuuluvat viiden yleisimmän suomalaisen lepakkolajin joukkoon. Suomessa nahkasiipiä on tavattu 13 lajia, mutta näistä vain viittä pidetään runsaslukuisina.
Tänä vuonna vietettävän kansainvälisen lepakkovuoden tavoitteita ovat nahkasiipiin liittyvien ennakkoluulojen hälventäminen, lepakoiden suojelutilanteen parantaminen ja lepakkotiedon lisääminen.
Kaikki Euroopan lepakkolajit ovat rauhoitettuja. Viime vuosina tieto Suomen lepakoista on lisääntynyt tutkimus- ja harrastustoiminnan kautta, mutta paljon on silti vielä selvittämättä. Jopa lajien levinneisyystiedossa on vielä aukkoja ja eri lajien runsauksista voidaan esittää vain karkeita arvioita.
Lepakkohavainnointiin halutaankin kannustaa kaikkia illanvirkkuja luonnossa liikkujia. Lepakoihin pääsee tutustumaan erityisesti Euroopan lepakkoyön tapahtumissa, joita järjestetään useilla paikkakunnilla elokuussa. Nahkasiipien mielenkiintoinen maailma odottaa.
Lepakkovuoden seminaari 19.3. Suomen ympäristökeskuksessa Helsingissä.
www.sll.fi/lepakot
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
