Ystäväni ötökät
Pienillä teoilla ei ehkä pelasta koko maailman hyönteisiä, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä pieniä tekojakin kannattaisi tehdä.Laitoin viime kesänä kukkia parvekkeelle. Lajikevalintaan oli yksi ehto: hyönteisystävällisyys. Kukkalaatikoihin valikoitui verenpisaroita ja ahkeraliisoja.
Tiedemaailma on jo vuosia varoitellut hyönteiskadosta ja sen valtavista vaikutuksista. Suffolkin villieläinyhdistys Isossa-Britanniassa on arvioinut, että hyönteisten runsaus oli viime vuosikymmenen lopulla romahtanut puoleen 1970-luvusta.
Toinen tuore brittitutkimus arvioi, että maatalousmaalla pörräävien hyönteisten määrä on noin puolet siitä mitä luonnonympäristössä. Ongelma on suurin tropiikin viljelysmailla.
Hyönteismyrkyt, elinympäristöjen katoaminen ja ilmastonmuutos ovat suurimmat syyt ötököiden ahdinkoon. Monen mielestä hyönteiset ovat vain inhottavia, pistäviä ja tauteja levittäviä riesoja ja niiden määrän väheneminen on pelkästään hyvä asia. Miksi hyönteiskadosta siis kannattaisi välittää?
Pienillä teoilla ei ehkä pelasta koko maailman hyönteisiä, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä kannattaisi tehdä.
Noin kolme neljäsosaa ihmisen viljelemistä kasvilajeista vaatii hyönteispölytyksen. Ilman pölyttäjiä sadot jäävät laihoiksi ja ruokaturva vaarantuu.
Hyönteiset myös tuottavat ekosysteemipalveluita. Ne ovat muiden lajien ravintoa, kierrättävät ravinteita ympäristössä, kompostoivat ja syövät tuhohyönteisiä. Hunajan ja silkin tuottamiseen tarvitaan hyönteisiä.
Hyönteisten katoamisella olisi katastrofaaliset seuraukset ihmiskunnan ja koko maapallon kannalta. Arvioiden mukaan valtaosaa hyönteislajeista ei edes ole löydetty eikä niiden sukupuuton vaikutuksia ekosysteemeille tunneta.
Hyviäkin uutisia on: hyönteiskadon ehkäisyyn on olemassa toimia. On tärkeää vähentää hyönteismyrkkyjen käyttöä sellaisissa paikoissa, joissa se ei ole vättämätöntä. Pörriäisystävällisen puutarhan perustaminen on helppoa, kun antaa luonnonkukkien rehottaa eikä leikkaa nurmea liian usein.
Pihalle kaatuneet puunrungot ja lehtikasat tarjoavat asuinpaikan monille öttiäisille. Netti on pullollaan ohjeita hyönteishotellin nikkarointiin.
Pienillä teoilla ei ehkä pelasta koko maailman hyönteisiä, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä kannattaisi tehdä.
Viime kesänä parvekekukkani saavuttivat pörriäisten keskuudessa suuren suosion. Siksi aion tänäkin vuonna istuttaa kukkalaatikoihin pölyttäjäystävällisiä kasveja.
Perheeni mökillä koitan minimoida hyönteiskarkotteiden käytön ja pientä sammaloitunutta nurmikkoa lukuun ottamatta luonnonkasvit saavat minun puolestani kasvaa villisti. Syksyllä metsässä on toivottavasti jälleen muhkea mustikkasato.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







