Tukea nuorille
Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut.
Työssä autetaan alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai tarvitsevat tukea palvelujen saavuttamiseen.
Jokaisesta koulun tai armeijan keskeyttäneestä nuoresta menee yhteystieto kotikunnan etsivälle nuorisotyöntekijälle, jos viranomainen arvioi, että nuorella on tuen tarve.
Tukea tarjotaan vain, jos nuori sitä itse haluaa.
Kunta järjestää nuorisolain mukaan tarvittaessa etsivää nuorisotyötä. Lain muutos tuli voimaan vuoden 2011 alusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki työtä viime vuonna noin 12 miljoonalla eurolla lähes 300 kunnassa.
Vuonna 2012 etsivä nuorisotyö sai kontaktin yli 20 000 nuoreen.
Nuoria yritetään auttaa myös nuorisotakuun avulla. Se tuli voimaan vuoden 2013 alusta. Se tarjoaa jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikan kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
