Kunpa presidenttiä ei tarvittaisi

Edessä on tärkeät, jokaista suomalaista jollakin tapaa koskettavat presidentinvaalit ensi vuonna.

Oikeastaan useammatkin.

Naapurimaamme Venäjän presidentin vaali on 4. maaliskuuta, ja USA:ssa valitaan maailman poliisipäällikkö 6. marraskuuta.

Kotoisessa unionissamme Ranska äänestää 22. huhtikuuta, kuka on EU:n kolmas mahtaja komission ja Saksan liittokanslerin lisäksi.

Ne ovat tärkeitä vaaleja suomalaisellekin.

Me suomalaiset saamme itsekin äänestää 22. tammikuuta ja tarvittaessa 5. helmikuuta, kuka pysyy pisimpään televisioruudussa seuraavina itsenäisyyspäivinä, ja kuka on tulevien kesien maaseutunäyttelyjen tähti.

Sellaiseksi maailma on mennyt. Ei ole enää Kekkosta, vain puolivallaton presidentti. Pääministeri johtaa maata.

Toista on muualla. USA:ssa, Venäjällä ja Ranskassa valitaan yhä kekkosia. USA:ssa siksi, että presidentti on samalla pääministeri.

Vallattomuudesta ovat presidenttiehdokkaamme itsekin olleet huolestuneita, samoin nykyinen presidentti. Vallan nälkä on kova, mutta EU:n huippukokouksessa ei ole presidentille edes lautasta.

Vähänkö lohduttaa, että monessa maassa presidentillä ei ole senkään vertaa valtaa kuin Suomessa. Heistä on tehty pelkkiä kuninkaan korvikkeita, paitsi ettei virka ole elinikäinen, eikä se ja siihen kuuluva omaisuus periydy.

Siinä missä Venäjällä muistetaan tsaaria ja Ranskassa Napoleonia, Suomessa niin ehdokkaat kuin mielipidekyselyjen mukaan äänestäjätkin haikailevat presidentiksi uutta Kekkosta.

Presidenttiys ei kiinnosta, ovat joskus sanoneet niin Sauli Niinistö kuin Paavo Lipponen. Sen sijaan Paavo Väyrynen on aina ollut halukas pyrkimään pyrkimään presidentiksi, ja jälleen kerran ensimmäisessä pyrkimisessä onnistunutkin.

Lipponen ja Niinistö ovat olleet varmasti tosissaan noin lausuessaan, mutta maailma on muuttunut. Presidentiksi ryhtymällä luopuu vallasta, jos sellaista on – kuten pääministerillä ja valtiovarainministerillä on. Nyt kun sitä ei enää ole, joutaa.

Vastapainoksi saa toki kunnioittavampaa kohtelua kansalta ja ennen muuta medialta, pitemmän virkakauden ja kuvansa valtion virastojen seinille, työ- ja elinkeinoministeriössä ainakin eteiseen.

Presidentti on arvojohtaja, sanotaan.

Presidentti puhuu uudenvuodenpäivänä ja muulloinkin aina, kun katsoo tarpeelliseksi, asioista, jotka katsoo tarpeelliseksi. Media uutisoi sen aina.

Mutta sen jälkeen riippuu hallituksesta ja eduskunnasta, tapahtuuko mitään. Niillä on valta panna toimeksi.

Presidenttiehdokkailta kysytään ennen vaaleja mistä tahansa mitä tahansa. Useimmilla kysymyksillä ei ole mitään tekemistä tulevan tehtävän kanssa.

Äänestämme presidentinvaalissa ehdokasta, jonka uskomme ajavan meille tärkeitä asioita – tehtävään, jossa hän ei voi niin tehdä.

Presidentti on tärkeä huolimatta kaikesta, mitä yllä on sanottu. Oikeusministeriön sivut kertovat:

”Presidentin tärkein tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin tärkeimmät kansainväliset sopimukset.

”Presidentti päättää eron myöntämisestä hallitukselle ja ministereille sekä ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämisestä. Presidentti voi armahtaa rikollisen. Lisäksi presidentti vahvistaa eduskunnan hyväksymät lait.

”Tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidentti päättää sodasta ja rauhasta eduskunnan suostumuksella.”

Ulkopolitiikka on iso asia sellaiselle pienelle maalle kuin Suomi, joka on joutunut taistelemaan itsenäisyydestään. Jos maatamme kohtaa kriisi, presidenttiä tarvitaan yhdistämään maata ja tekemään isoja ratkaisuja.

Parasta meille on, jos sellaista tilannetta ei tule.

Itse asiassa se riippuu paljolti presidentistä. Hänen ja valtioneuvoston taitavuudesta riippuu, pysymmekö sellaisten kriisien ulkopuolella, jotka johtuvat politiikasta ja sen jatkamisesta väkivaltaisin keinoin.

Siksi presidentin tärkein tehtävä on tehdä itsestään ”turha”: ettei häntä tarvita sodasta päättämiseen.